Googlen katunäkymät laajenivat Venäjälle

Kuva: Ruutukaappaus
23.2.2012 11:45 Google on kiertänyt kuvausautoillaan Venäjällä ja kuvannut Street View-palveluunsa katunäkymiä Moskovasta ja Pietarista.
Google mainostaa blogissaan, että virtuaalimatkailu onnistuu nykyisin maailman suurimmassa maassa. Google on laajentanut Street View-karttapalvelunsa Venäjälle ja sen suurimpiin kaupunkeihin, Moskovaan ja Pietariin.
Pietarin alueella katunäkymät ulottuvat Suomenlahden etelärannalle, jossa on nähtävyytenä vanhoja palatseja. Google avaa katunäkymiä muun muassa Pietarhoviin.
Kommentit (6)
Anonyymi
Miksi ihmeessä digitoday mainostaa Googlen kaksi päivää vanhaa blogimerkintää?
Onhan se nyt itsestään selvää, että Google kuvaa myös venäläisiä katuja aivan kuten kaikkia muitakin toistaiseksi kuvaamattomia katuja.
Lienee taas kerran niin, että jutun kirjoittaneelle tietämättömälle toimittajalle tämäkin itsestäänselvyys on suuri ahaa-elämys ja uutinen.
Heidi näyttää taas. Tekee nollauutisia, koska ei tajua. Huh-huh tätä sekoilun määrää ja laajuutta.
Anonyymi
Anonyymi
Ihan mielenkiintoinen uutinen sellaisille, joilla on muutakin elämää kuin googlen blogin lukeminen ja yhden toimittajan kiusaaminen.
Juu sinällään kaverit ketkä tietää jo kaiken, ei pitäisi edes uutispalstalla pyöriä :) Kaikki uutiset lähtee jostain.
Anonyymi
Anonyymi
"Televisiolähetykset tulevat iPadiin. Laitteen katsomiseen tarvittavan sovelluksen voi hankkia Applen sovelluskaupasta."
Siis hieman rajaa kieliopillisesti. Se iPad näkyy ihan ihmissilmillä ja jos tarkoitetaan tv-lähetysten näkymiseen vaativaa viritinohjelmaa, niin sen varmaan saa storesta.
Mutta muutenkin jäi juttu puolitiehen...
"televisiolähetykset alkavat näkyä iPad-taulutietokoneissa ja tableteissa."
Myös muutama muu valmistaja myy tabuja, ja peräti Anterolla, onko niihin tulossa sama ?
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kiinan supertietokone rökitti kaikki 15:43
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista 09:22
- NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa 07:45
- Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin 06:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Turvaohjelmiston aukko mahdollistaa palvelunestohyökkäyksen
19.06.2008 Cisco Intrusion Prevention System -ohjelmistosta on löytynyt haavoittuvuus, jota hyväksikäyttämällä hyökkääjän on mahdollista tehdä kohdetietojärjestelmässä palvelunestohyökkäys, kertoo Viestintäviraston tietoturvayksikkö CERT-FI.
Taloussanomat
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Kansainväliset suomalaisyhtiöt vähentävät väkeään Suomessa 10:40
- Abu Dhabi ostamassa palan Nordeaa, Sampo ei 08:56
- Kypros haluaa helpotuksia tukipakettiin – EU hämmentynyt 08:41
- Euroopan automyynti kahden vuosikymmenen pohjissa 09:53
- Yle: Ruotsalaisten juhannus kaaokseen – bussit lakkoon 07:27
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-80 e
Acer Aspire Revo RL70 (AMD E-450, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-40 e
Dell Inspiron 660 (Core i5-3330, 8 GB, 2 TB, Windows 8), keskusyksikkö
-
-20 e
Acer Aspire XC100 (AMD E1-1200, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-7 e
Fujitsu Esprimo X913-T (Intel Core i5-3470T, 4GB, 500GB, 23", Win 8), keskusyksikkö














