IPad-nimikiista laajeni Kiinan ulkopuolelle

Kuva: Apple
28.2.2012 18:23 Applea petoksesta syyttävä Proview yrittää mitätöidä yhdysvaltalaisyhtiön oikeuden iPad-nimeen eri puolilla maailmaa.
Kiinassa puhjennut kiista iPad-nimen käyttöoikeudesta laajeni merkittävästi, muun muassa TG Daily kertoo. Näyttövalmistaja Proview täydensi Yhdysvaltain kannettaan vaatimuksella, jonka mukaan yhtiön on saatava oikeus iPad-nimeen muun muassa EU:ssa.
Proview on kamppaillut Applea vastaan kiinalaisissa oikeusistuimissa. Viime viikolla kiista laajeni Yhdysvaltoihin, kun Proview syytti Applea petoksesta.
Kiinalainen Proview katsoo Yhdysvaltain kanteessaan, että sen vuonna 2009 allekirjoittama sopimus nimen siirtämiseksi Applelle ei päde. Proview'n mukaan Apple pelasi likaista peliä salaamalla itsensä ja tarkoitusperänsä.
Kanteen mukaan Proview ei sopimusta tehdessään tiennyt, että nimi siirtyy Applelle tai että Apple aikoi julkaista alkuperäisen iPad-tabletin. Siksi kiinalaisyhtiö vaatii oikeutta merkkiin EU:ssa, Etelä-Koreassa, Meksikossa, Singaporessa, Indonesiassa, Thaimaassa ja Vietnamissa.
Kommentit (21)
Anonyymi
Noudatetaanko Kiinassa nykyisin tavaramerkkisuojaa? Vai onko kyse poikkeuksellisesta erikoistapauksesta?Kyllä Kiinassa tavaramerkki- ja patenttisuojaa kunnioitetaan jos siitä vain on hyötyä paikallisille yrityksille.
Anonyymi
pinoytutorial.com/techtorial/proview-ipad-copycat-imac-device-to-win-against-apple-ipad/
finance.yahoo.com/news/On-ropes-Apple-China-nemesis-rb-1585041056.html?x=0
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Proview on konkurssissa. Yrityksen koko liikeidea perustui kopiointiin (yritti kopioida mm. iMacia). Lähinnä ulkonäkö ja nimi yritettiin kopioida, ei tekniikkaa.
pinoytutorial.com/techtorial/proview-ipad-copycat-imac-device-to-win-against-apple-ipad/
finance.yahoo.com/news/On-ropes-Apple-China-nemesis-rb-1585041056.html?x=0
Miksi apple valehteli ostaessaan ipad tuotenimeä?
Anonyymi
Proview on konkurssissa. Yrityksen koko liikeidea perustui kopiointiin (yritti kopioida mm. iMacia). Lähinnä ulkonäkö ja nimi yritettiin kopioida, ei tekniikkaa.
pinoytutorial.com/techtorial/proview-ipad-copycat-imac-device-to-win-against-apple-ipad/
finance.yahoo.com/news/On-ropes-Apple-China-nemesis-rb-1585041056.html?x=0
Oikeuksia loukatun yhtiön taloudellinen tila ei oikeuta loukkaamaan toisen omistamaan nimeä.
No jenkkilässä apple maksaa vähän "ulkomaanmatkoja jne" tuomarille, niin sen jälkeen on applen voitto taattu.
Anonyymi
Anonyymi
Taas yksi naula äplen arkkuun. Lopettaisivat jo.
Sinä se jaksat nauloja jaella, tosin oletko huomannut, että kun olet jaellut näitä nauloja, niin sinä aikana Apple on vain noussut ja vahvistunut.
Et ilmeisesti pidä siitä, että ihmiset saisivat jatkossakin helppokäyttöisiä ja heti käyttövalmiita laitteita. Ainahan Sin voit valita vastakohtatuotteita, kuten Android-, windowspohjaisia laitteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pelaajat suuttuivat Nokialle N-Gagen pelien lukituksesta
23.05.2008 Mobiilipelaajat vihastuivat huomatessaan, että N-Gagen pelit on lukittu yhteen puhelimeen, eikä siirtäminen uuteen laitteeseen onnistu.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Sama belgialainen yhtiö toi tuotteet Valiolle ja SOK:lle 16:29
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- Suomalaisten suosikkipiristeellä tehdään rahaa 17:54
- » Taloussanomat.fi











