Applelle erävoitto Hollannissa

Kuva: Apple
15.3.2012 14:07 Samsung ei onnistunut kieltämään iPhonen ja iPadin myyntiä Hollannissa.
Applen iPhonen ja iPadin myynti saa jatkua Hollannissa, oikeusistuin päätti Haagissa. Samsung Electronics oli vaatinut kieltoa ja vedonnut siihen, että Apple rikkoo laitteissa 3G-patenttia.
Oikeus katsoi, että Samsung ei voi käyttää 3G-patenttejaan sellaisia Applen tuotteita vastaan, joissa käytetään Qualcommin baseband-sirua. Samsungilla kun on lisenssisopimus Qualcommin kanssa. Intelin siruissa tilanne on toinen, oikeus päätti Samsungin iloksi.
Hollannin päätös liittyy kohta vuoden mittaiseen patenttisotaan Applen ja Samsungin välillä. Riitely alkoi Applen väitteistä, joiden mukaan Samsung kopioi tuotteissaan iPadia ja iPhonea.
Oikeudenkäyntejä on meneillään useissa maissa. Yhtiöt ovat silti myös tiiviitä kumppaneita. Samsung on esimerkiksi tärkeä näyttöpaneelien toimittaja uutta iPadia varten.
Kommentit (3)
Anonyymi
Anonyymi
Olen kyllästynyt Applen epäeettisyyteen. Apple yrittää luodamaailmalle monopolin, niin ettei muiden merkkien tietokoneita, puhelimia, mp3-soittimia,tabletteja ja televisioita voisi ostaa, eikä muita käyttöjärjestelmiäkään saisi ollu kuin tuo iOS. Tämän takia olen pistänyt myyntiin ipadini ja 2 iPodia, niiden jälkeen ei hankita enään yhtäkään Applen tuotetta. Apple sortaa työntekijöitään, alihankkijoitaan, hankkii kilpailijat konkurssiin ja varastaa kilpailijoiden patentit. Ei enään Apple-monopolia, pakkoa applea, eikä appleveroa!Etkö itse tekisi samoin, "jos" johtaisit jotain samanlaista yhtiötä. Joo et "varmana haluaisi monopoli-asemaa, et varmaan"
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiina myöntää 3G-lupia ja yhdistää teleyhtiötä
24.05.2008 Kiinan valtio on pyytänyt maan kuutta teleyhtiötä yhdistämään varansa ja muodostamaan kolme ryhmää, mikä lisäisi kilpailua maailman suurimmalla matkapuhelinmarkkinalla. Kiina aikoo lisäksi myöntää kolme 3G-lupaa.
Kolme vuotta sitten
Nokia ja Yahoo! yhteistyöhön
24.05.2010 Yahoo lisää palveluihinsa Nokian kartat, navigoinnin ja Ovi Mail -sähköpostin.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi











