Tieto tekee tiliä Ruotsin konesalihaaverista

Kuva: Tieto
16.3.2012 12:44 Tietotekniikan palvelutalo Tieto sanoo Ruotsin viime vuoden konesalihaaverista, että yhtiö ei osannut varautua näin suureen häiriöön.
Tieto tunnustaa, että konesalin kaatuminen Ruotsissa marraskuun lopussa yllätti yhtiön. Tieto sanoo olleensa varautunut erilaisiin häiriötilanteisiin. Marraskuun 26. päivänä sattunut konesalin kaatuminen kuitenkin yllätti yhtiön suuruudellaan.
Tieto julkaisi torstaina Ruotsissa tiedotteen, jossa yhtiö teki yhteenvedon tapahtumista.
Kyse ei Tiedon mukaan ollut sabotaasista eikä käsittelyvirheestä. Vian aiheutti se, että puolessa tunnissa kovalevyn kaksi muistipiiriä meni epäkuntoon. Tämä romahdutti tallennusjärjestelmän, mikä taas pysäytti konesalin 1800 palvelinta.
Häiriö vaikutti 46 asiakkaan tietoihin. Järjestelmien korjaaminen kesti, sillä tärkeitä hallintatietoja oli kaatuneissa tallennusjärjestelmissä. Tiedon mukaan konesalin ja järjestelmien korjaamiseen osallistui 400 asiantuntijaa.
Vastaavanlaisten tapausten estämiseksi Tieto on siirtänyt palvelimia uuteen tallennusjärjestelmään. Järjestelmien hallintaan liittyvät tiedot Tieto on siirtänyt erillisiksi järjestelmiksi.
Kommentit (10)
Anonyymi
Anonyymi
toimittaja on näköjään niin typerä ja tietämätön, että ei pysty lainkaan kyseenalaistamaan Tiedon avuttomia selityksiä. Jos olisi edes hitusen ymmärrystä, voisi ehkä käyttää järkeä ja kyseenalaistaa. Tämä on tätä lähdekritiikitöntä tiedotesaastaa kopioituna "uutiseksi".
C'moon, mitä muuta voi tältä toimittajalta odottaa? Ihan normijuttu. Sulaa hulluutta, että tällaista julkaistaaan.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mikäli uutisoinnissa parin kolmen viime vuoden aikana on ollut mitään perää, niin Tieto ei ole osannut varautua minkäänlaisiin häiriöihin. Ei ulkoisiin eikä itse aiheutettuihin.
Varautuminen on pois katteesta, kunnes asiakkaat kyllästyvät. Suomessa on vajaakäytössä paremmin suunniteltuja saleja esimerkiksi Nordean siirrettyä toimintoja Ruotsiin.
Anonyymi
Anonyymi
Vastaavanlaisten tapausten estämiseksi Tieto on siirtänyt palvelimia uuteen tallennusjärjestelmään. Järjestelmien hallintaan liittyvät tiedot Tieto on siirtänyt erillisiksi järjestelmiksi.
Tässä taitaa olla kyse rahasta ja rahan ahneudesta. Asiantuntijoina esiintyy kaiken sortin itilit ja crumit ja muut johtokäsikirjat ja niiden avulla vielä vähemmän tietäville tuputetaan valheellista tietoa johtamisen ja päätösten tueksi. Johtajan ja ostajan tms. päättäjän ei tarvitse tietää miten jokin järjestelmä on toteutettu tai miten se toimii, vaan pitää olla varma siitä että se toimii. Asiantuntijoiden ääni on painettu konesalin melun alle.
Ei sitä ydinvoimalan valvomoakaan ole laitettu kattilan sisälle (toivottavasti ei)?
Tuosta saa sen käsityksen, että ihan mikä tahansa katastrofi olisi aiheuttanut saman tilanteen. Ei muistipiirejä kannata syyttää, herrat ottaa nyt vaan ne palaverit muistiinsa missä raha oli no1. KELA:n malli on tässä mielessä aika turvallinen. Tosin ei voi palvelun tuottajaa kaikesta syyttää, on ostajakin ostanut kuvitelmia, eikä ole tajunnut säätön tuovan riskiä.
Ah olipa kiva avautua... ja menen heti maanataina jatkamaan turhaa työtä... 28v ja varmistukset testattu.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tiedolla tätä tapahtuu enemmän tai vähemmän koko ajan, nyt vaan osui vähän laaejmpaan klusteriin...
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kiinan supertietokone rökitti kaikki 15:43
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista 09:22
- NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa 07:45
- Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin 06:03
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Microsoft lähtee mukaan tv-mainontaan
19.06.2008 Microsoft on ostanut interaktiivisia mainoksia kaapelitelevisioon tuottavan Navic Networksin.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi














