Sonera pitää Skype-puhelun ilmaisena – toistaiseksi

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
20.4.2012 09:42 Teleoperaattori Sonera ei ota vielä käyttöön emokonserniin tulevaa hinnoittelua, jossa ryhdytään laskuttamaan langattomista VoIP-puheluista.
Telekonserni TeliaSonera kertoi torstaina osavuosituloksen yhteydessä ryhtyvänsä veloittamaan kännykällä soitetuista ilmaisista nettipuheluista. Ilmaiset puhelut onnistuvat esimerkiksi Skype-sovelluksen avulla.
TeliaSonera ryhtyy veloittamaan Skype-puheluista kevään aikana Espanjassa. Ruotsiin maksulliset Skype-puhelut tulevat kesällä. Maksu tulee uusiin myytäviin liittymiin.
Suomessa Skype- ja langattomiin VoIP-puheluihin ei ole toistaiseksi tulossa lisämaksua.
– Suomessa ei ole mitään hintamuutoksia pöydällä, Soneran viestintäjohtaja Timo Saxén sanoo.
Saxén uskoo kuitenkin, että kaikki operaattorit joutuvat muuttamaan hinnoittelumallia tulevaisuudessa.
Datapalveluiden ja tietoliikenneyhteyksien käyttö vaatii Saxénin mukaan muutosta taksoihin. Nykyisessä mallissa operaattorit saavat suuren osan tuloistaan perinteisistä palveluistaan, kuten puheluista. Suuria investointeja operaattorit joutuvat kuitenkin tekemään tiedonsiirtoverkkoihin.
– Nyt jos on 30 euron puhelulasku, siitä 22 euroa on puhetta ja tekstiviestiä, 8 euroa dataa. Tulevaisuudessa laskussa 10 euroa voi olla puheluita, 12 euroa dataa ja loput erilaisia palveluita, Saxén kertoo esimerkkinä.
Saxén uskoo, että tulevaisuudessa valittavana voi olla erihintaisia palveluja. Asiakas voi valita esimerkiksi liittymän, johon kuuluvat VoIP-puhelut.
Kommentit (61)
Anonyymi
Anonyymi
Skypellä voi soittaa myös maksullisia puheluita. Miten ne seulotaan salatusta tiedonsiirrosta ulos?
Niistä maksetaan kahdesti
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kuinka ilmaisia puheluita voi alkaa veloittamaan?
Homma toimii niin, ettei Skype toimi, jos ei maksa erityisestä Skypepaketista. Jos tämä on laillista, niin mitä muita palveluita voidaan blokata? Google? Youtube? Wikipedia? Digitoday?
Anonyymi
EVVK.
FaceTime on parempi ja kaikilla ystävillä Ipadit ja Iphonet. Miksi siis käyttää jotain Skypeä?
Helposti. Skype toimii.
Anonyymi
Anonyymi
Kuinka ilmaisia puheluita voi alkaa veloittamaan?
Homma toimii niin, ettei Skype toimi, jos ei maksa erityisestä Skypepaketista. Jos tämä on laillista, niin mitä muita palveluita voidaan blokata? Google? Youtube? Wikipedia? Digitoday?
Kuvittelevatko operaattorit, että he voivat todellakin alkaa toimimaan kuin jokin kaapeli-tv tarjoaja?
Valitse kanavapaketti: google, digitoday, youtube
Muista osoitteista 5?/kk lisämaksu.
Valitettavasti muiden innovaatioilla ei voi rahastaa.
Mikäli omat rahkeet eivät riitä kuin bittien siirtämiseen paikasta toiseen kannattaa pitäytyä siinä, ettei sekin bisnes mene jollekkin toiselle.
Anonyymi
Operaattoreiden olisi jo aika herätä siihen että maksulliset puhelut tulevat häviämään, 4G on nimenomaan sitä.
Tuo on selvää huijausta jos meidät laitetaan maksamaan kahteen kertaan verkon käytöstä, jota maksulliset voip-puhelut olisivat!
Jopa nykyinen roamin-maksu on jäänne puhelinlinjojen ajalta, kun oikeasti tekevät kyseisen selvityksen internetin kautta ja lähes ilmaiseksi!
Onneksi muitakin voip-sovelluksia löytyy kuin skype!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:36 Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 15:09 Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 14:27 Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 14:03 Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 12:23 Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 12:17 Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski 12:23
- Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa 10:46
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan 14:53
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin 12:24
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Vanginvartijat analysoivat tietokoneella koiran haukunnan merkityksen
20.05.2008 Vanginvartijat käyttävät Israelissa tietokoneohjelmaa selvittämään, mitä koira haukunnallaan tarkoittaa. Tietokone erottaa, onko kyseessä karkausyritys vai kissa.
Kolme vuotta sitten
Openbook paljastaa varomattomat Facebook-päivitykset
20.05.2010 Pian koko maailma tietää, että sinä haukuit tänään pomoasi, työkaverit olivat ilkeitä ja asiakkaat tosi typeriä. Uusi Openbook-verkkosivusto paljastaa aratkin Facebook-statuspäivitykset koko maailmalle. Tirkistely on nyt entistä helpompaa. Katso miten se onnistuu.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Päästäisitkö lapsesi kuskittoman auton kyytiin? 12:09
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Halpalentoyhtiö Ryanair tahkosi kovaa tulosta 13:11
- Bussikuskien lakko julistettiin laittomaksi – ei loppunut 14:43
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:35
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:56
- Nokian Renkaat nousee auto-osakkeiden imussa 15:04
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- Nordea kärsii Ruotsin tiukasta linjasta 12:38
- » Taloussanomat.fi













