Google Drive venyy teratavuun asti

Kuva: EPA
25.4.2012 09:26 Huonosti pidetty teknologiasalaisuus – Google Drive -tallennuspalvelu – on virallisesti julkistettu.
Google julkisti pilvipalvelunsa Google Driven tiistaina. Käyttäjien kaikille tiedostoille tarkoitettu säilytyslokero on samalla paikka erilaisten töiden luomiseen, jakamiseen ja muokkaamiseen yhteistyössä.
Drive antaa ilmaiseksi viisi gigatavua tilaa dokumenteille, valokuville, videoille ja muille tiedoille. Maksusta tallennustila venyy parhaimmillaan yhteen teratavuun eli tuhanteen gigatavuun.
Palvelussa pidetyt tiedot ovat käytettävissä kaikkialta, missä on saatavilla nettiyhteys. Tiedostoja voi käsitellä verkkoselaimella kotoa tai toimistolta, tietokoneelle voidaan asentaa synkronointiohjelma tai Android-laitteeseen voidaan ladata Drive-sovellus.
Drivea on odotettu vuosikausia. Se kilpailee esimerkiksi Dropboxia ja Microsoftin SkyDrivea vastaan. Joissain ensimmäisissä kommenteissa on ihmetelty, miten samanlainen Drive on kilpailijoihin nähden kaiken odotuksen jälkeen.
Google Drive kilpailee myös Applen iCloud-palvelua vastaan. Se ei kuitenkaan näytä estävän Google Drive -sovelluksen saapumista myös Applen iOS-laitteille. Googlen mukaan iOS-laitteet yritetään saada palvelun piiriin tulevina viikkoina.
Google avasi palvelun heti, mutta se ei välttämättä ole vielä kaikkien ulottuvilla.
Kommentit (24)
Anonyymi
Kilpailee lähinnä blogien ja muiden julkaisuformaattien kanssa, koska Googlen käyttöehdothan on kaikkien tiedossa.
GOOGLE OMISTAA KAIKEN, MITÄ SEN PALVELUIHIN LADATAAN, KÄYTETÄÄN, ETSITÄÄN JA VÄHÄN PÄÄLLE VIELÄ.
Moni ei ymmärrä, että esim. valokuvat löytyy sitten hakukoneilla ja parhaassa tapauksessa, kun joku käyttää niitä, saa Google siitä korvauksen! Kyllä.
Kun kerta olet asiaan enemmän perehtynyt, niin et viitsisi lainata aivan sanatarkasti niitä käyttöehtoja, jossa kirjoittamallasi tavalla sanotaan. Epäilen suuresti että tiedossasi (päässäsi?) olevat käyttöehdot ovat virheelliset.
Anonyymi
Kilpailee lähinnä blogien ja muiden julkaisuformaattien kanssa, koska Googlen käyttöehdothan on kaikkien tiedossa.
GOOGLE OMISTAA KAIKEN, MITÄ SEN PALVELUIHIN LADATAAN, KÄYTETÄÄN, ETSITÄÄN JA VÄHÄN PÄÄLLE VIELÄ.
Moni ei ymmärrä, että esim. valokuvat löytyy sitten hakukoneilla ja parhaassa tapauksessa, kun joku käyttää niitä, saa Google siitä korvauksen! Kyllä.
Mistä näitä foliohattuja sikiää?
Anonyymi
Google Drive:stä saa ilmaiseksi 5 gigaa.
Dropbox:ssa ilmaista 2 gigaa.
Ubuntu One, ilmaista 5 gigaa.
Alkaakohan pilvitallennuksen koosta samanlainen kilpailu kuin aikoinaan sähköpostipalveluissa oli postilaatikon koon suhteen?
Anonyymi
Kun kerta olet asiaan enemmän perehtynyt, niin et viitsisi lainata aivan sanatarkasti niitä käyttöehtoja, jossa kirjoittamallasi tavalla sanotaan. Epäilen suuresti että tiedossasi (päässäsi?) olevat käyttöehdot ovat virheelliset.Kyllä ne Googlen käyttöehdot Bingaamalla löytää, mutta isi nyt näyttää oleellisimman; Your Content in our Services
Some of our Services allow you to submit content. You retain ownership of any intellectual property rights that you hold in that content. In short, what belongs to you stays yours.
When you upload or otherwise submit content to our Services, you give Google (and those we work with) a worldwide license to use, host, store, reproduce, modify, create derivative works (such as those resulting from translations, adaptations or other changes we make so that your content works better with our Services), communicate, publish, publicly perform, publicly display and distribute such content. The rights you grant in this license are for the limited purpose of operating, promoting, and improving our Services, and to develop new ones. This license continues even if you stop using our Services (for example, for a business listing you have added to Google Maps). Some Services may offer you ways to access and remove content that has been provided to that Service. Also, in some of our Services, there are terms or settings that narrow the scope of our use of the content submitted in those Services. Make sure you have the necessary rights to grant us this license for any content that you submit to our Services.
Anonyymi
Anonyymi
When you upload or otherwise submit content to our Services, you give Google (and those we work with) a worldwide license to use, host, store, reproduce, modify, create derivative works (such as those resulting from translations, adaptations or other changes we make so that your content works better with our Services), communicate, publish, publicly perform, publicly display and distribute such content. [b]The rights you grant in this license are for the limited purpose of operating, promoting, and improving our Services, and to develop new ones.[/b] This license continues even if you stop using our Services
The rights you grant in this license are for the limited purpose of operating, promoting, and improving our Services, and to develop new ones.
Anonyymi
Anonyymi
GOOGLE OMISTAA KAIKEN, MITÄ SEN PALVELUIHIN LADATAAN, KÄYTETÄÄN, ETSITÄÄN JA VÄHÄN PÄÄLLE VIELÄ.
Moni ei ymmärrä, että esim. valokuvat löytyy sitten hakukoneilla ja parhaassa tapauksessa, kun joku käyttää niitä, saa Google siitä korvauksen! Kyllä
Omista lainauksistasi:
You retain ownership of any intellectual property rights that you hold in that content. In short, what belongs to you stays yours.
The rights you grant in this license are for the limited purpose of operating, promoting, and improving our Services, and to develop new ones.
Paljonko sun englannin numero oli joulutodistuksessasi?
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
PAFin virhe suolsi ilmaista rahaa
23.05.2008 Espoolaismies löysi rahapeliyhtiö PAFin järjestelmistä porsaanreiän, jolla hänen onnistui nousta pikana miljonäärikerhoon. Tosin käry kävi hänen yrittäessä kotiuttaa rahojaan.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Vika ratissa – Nissan kutsuu korjattavaksi yli 800 000 autoa 09:17
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Etelä-Koreassa pelätään jenin halpenemista – turhaan 09:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- YIT havittelee isoa saksalaisyhtiötä 09:43
- AL: Vauvariski pitää nuoret naiset pätkätöissä 07:49
- SS: Reseptien väärennökset työllistävät poliisia – e-reseptistä helpotusta 07:27
- » Taloussanomat.fi











