Google tekee hausta fiksumman

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
16.5.2012 23:12 Google valjastaa nettihakijan avuksi 500 miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä ja niiden miljardit keskinäiset kytkökset.
Internet-yhtiö Google muokkaa kaiken alkuna ja perustana olevaa hakukonettaan uuteen uskoon. Hakukone on alkanut näyttää englanninkielisille käyttäjille fiksumpia hakutuloksia.
Uusi toiminto Knowledge Graph on käytännössä normaalien hakutulosten viereen avautuva tietoikkuna, joka esittää perusfaktat haettavasta asiasta kuten henkilöstä tai paikasta.
Google käyttää esimerkkinä fyysikko Marie Curieta, jota haettaessa näytetään lyhyt biografia. Sen alla on useita muita häneen liittyviä henkilöitä jatkotiedon etsimiseksi.
Knowledge Graphin myötä Google alkaa myös ymmärtää paremmin, että esimerkiksi haku U2 voi tarkoittaa paitsi huippubändiä, myös vakoilulentokonetta. Tämä esimerkki on kuvitteellinen. Mutta perusajatus on, että oma ikkuna auttaa hakijaa valitsemaan, mitä hän todellisuudessa tarkoitti.
Kärsijänä
Wikipedia?
Alkuvaiheessa toiminto käsittää yli viisisataa miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä sekä yli 3,5 miljardia niihin liittyvää faktaa ja keskinäistä yhteyttä.
Knowledge Graph näyttää olevan osa sitä Googlen huhuttua hakukoneen uudistusta, joka tekee siitä enemmän Microsoftin Bingiä muistuttavan. Googlen mukaan Knowledge Graph on "kriittinen ensimmäinen askel seuraavan sukupolven haun rakentamiseksi".
– Sellainen haku kytkeytyy webin kollektiiviseen älykkyyteen ja ymmärtää maailmaa vähän enemmän niin kuin ihmiset, Googlen Amit Singhal ennakoi.
Jotkut pelkäävät, että uusi toiminto vie vierailuja muilta verkkosivuilta, kun Google tarjoaa runsaammin informaatiota heti haun yhteydessä. Google ei jaa pelkoa. Mutta voisi kuvitella, että kärsijänä on ainakin Wikipedia, josta monet hakevat nopeita faktoja tarpeen ilmetessä.
Kommentit (7)
Anonyymi
WTF?
Anonyymi
altavistan boolean haulla löysi nopeasti tismalleen sen mitä etsi kun määritteli mitä ei ole etsimässä. googlessakin tuo vielä jokunen vuosi sitten toimi oikein.
Anonyymi
Anonyymi
Hyvä google. Paras firma.
Apple kurssi AAPL romahtanut jo 540 dollariin. Laskee vielä paljon lisää.
Täällä on jatkuvasti uskovaiset huutaneet miten se nousee tuhanteen... Taisi jäädä pelkäksi toiveeksi :)
GOOG +3% nousussa nyt 628 dollaria ja nousee, nousee paljon paljon lisää.
Iman iVehkeitä ihminen voi pärjätä hyvinkin mutta ilman Googlea, Youtubea ja Gmailia muuttuu internet todella ankeaksi paikaksi.
Mielestäni Apple käyttäjien ei tulisi käyttää ollenkaaan Googlen palveluita, niin kiivasti he tuntuvat Androidiakin haukkuvan jatkuvasti.
No, eiköhän sekin päivä vielä tule toivottavasti, että Apple käyttäjät rajoitetaan kaikkien Google palveluiden ulkopuolelle. Se olisi aivan oikein.
Mitä tämä on? Olisiko lääkkeiden oton aika? Miten tästä uutisestä pääsee siihen, että Apple on konkurssin partaalla? Huoh.
Anonyymi
Ai nytkö vasta Bingistä apinoitu tämä!?? Google on vähän kuin Apple asiassa tietoturva; KYMMENEN VUOTTA JÄLJESSÄ MICROSOFTIA
Toiset ne on luotuja hiihtelemään perässä. MS ja Nokia onneksi hiihtelee vapaalla tyylillä edellä, kelpaa Lumiaa käytellä kun on uusinta tekniikkaa ja hienoja innovaatioita luuri pullollaan.
Anonyymi
Apple Inc. 530,12
Ettei totuus unohdu.
Anonyymi
Google Inc. 623,05
Apple Inc. 530,12
Ettei totuus unohdu.
Puhutaan siis rahasta. Isoja numeroita, ymmärrätkö vielä mitä ne tarkoittavat? Annan vinkin: 326M vs. 935M.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä 13:56
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nvidia tyrkyttää näytönohjainta koneen sydämeksi
26.05.2008 Viime viikolla järjestämässään toimittajien kevätpäivässä nVidia painotti GPGPU-tekniikan ohittavan perinteisen suoritinpohjaisen tekniikan pelikäytössä. Gggup:n perusideana on näytönohjaimen suorittimen käyttö perinteisen suorittimen sijaan ohjelmien ajossa.
Kolme vuotta sitten
Valvepainajaiset vetosivat pelikansaan
26.05.2010 Suomalainen suurtuotanto Alan Wake valloitti valvepainajaisineen Figman virallisen pelilistan ykkössijan.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi
-
-50 e
Asus CM1740 (AMD A8-3820, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Pentium G630, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-20 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-18 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone














