Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Torvalds näytti keskisormea, Nvidia vastaa

21.6.2012 14:25 Nvidia sanoo lopputuloksen merkitsevän sille enemmän kuin periaatteiden. Se kuitenkin ymmärtää Torvaldsin intohimoisen suhtautumisen asiaan.

Siruvalmistaja Nvidia on vastannut ohjelmistoguru Linus Torvaldsin yhtiötä kohtaan esittämään rajuun kritiikkiin.

Torvalds sanoi viime viikolla Nvidian olevan huonoin yhteistyökumppani, jonka kanssa Linux-yhteisö on koskaan joutunut olemaan tekemisissä. Lopuksi hän haistatti yhtiölle pitkät ja näytti tapahtuman taltioineelle kameralle samalla keskisormea.

Nvidia sanoo Wired-lehden mukaan jakavansa näytönohjaimilleen suljettuun lähdekoodiin perustuvia ajureita avoimeen koodiin perustuvien sijaan sen vuoksi, että tästä koituu kuluttajalle parempi lopputulos.

Torvalds ja koko Linux-yhteisö ovat avoimen lähdekoodin vankimpia puolustajia, ja uskovat koko tietotekniikkaa käyttävän maailman hyötyvän avoimesta koodista. Nvidian mukaan sille on tärkeämpää tarjota hyvä lopputulos kuin kiistellä perusteista.

– Linuxin tukeminen on tärkeää Nvidialle. Ymmärrämme, että jotkut ihmiset ovat yhtä intohimoisia Linuxin ja avoimen lähdekoodin suhteen, kuin me olemme mahtavan näytönohjauskokemuksen tarjoamisen suhteen, Nvidia kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: It-viikko

It-viikko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (32)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikä edes nVidia vastannut mitään siihen aiheeseen, mistä nVidia keskustelu alkoi, eli Optimus tekniikka.
Juho 21.6.2012 14:34

Anonyymi
Joopa joo. Olisivat vaan rehellisesti sanoneet, että haluavat varjella osaamistaan. Muutenhan ne innovaatiot valuu ties kenen käytettäväksi ja myöhemmin tapellaan oikeudessa.
Operaa 21.6.2012 14:43

Anonyymi
Nvidian suljetut ajurit ovat peestä, firma puhuu ihan kukkua! Antaisi vain avoimen porukan tehdä kunnon ajurit, pääsisi Nvidiakin vähemmällä!
Nvidia puhuu ihan hö 21.6.2012 14:45

Anonyymi
Linux on ollut ihan arvostettu, vaikka marginaalinen onkin, mutta nyt tämän lapsellisen käytöksen takia menee loputkin arvostukset.

Nvidialla ei ole mitään velvollisuutta osallistua kommunistiseen idealogiaan ja alkaa talkoohommiin.
Jokainen saa harrastaa, mitä halua, mutta ammattilaiset tekee työtä ja siitä pitää saada palkkaa!
Ylivoimainen 21.6.2012 14:56

Anonyymi
Vuosia olen sanonut että linux on surkea kun näytönohjaimille e ole kunnon ajureita. Tuohon linuxin puolustajat selittävät että ajurit ovat parempia kun windowsin vastaavat. Nyt sitten kun nvidia on paha niin sanotaan että suljetut ajurit ovat huonoja. Näin se takki kääntyy.
Takki kääntyy 21.6.2012 15:09

Anonyymi
Linux on ollut ihan arvostettu, vaikka marginaalinen onkin, mutta nyt tämän lapsellisen käytöksen takia menee loputkin arvostukset.

Nvidialla ei ole mitään velvollisuutta osallistua kommunistiseen idealogiaan ja alkaa talkoohommiin.
Jokainen saa harrastaa, mitä halua, mutta ammattilaiset tekee työtä ja siitä pitää saada palkkaa!


Eikö ykityinen monopoli ole pahempi kuin kommunismi? Kysehän on samasta asiasta; kilpailu puuttuu. Kommunismi on parempi koska siinä omistaja on yhteisö.

Nvidia myy laitteita. Ja myisi enemmän jos ne toimisivat kaikilla alustoilla heittämällä. Miksi siis jarruttaa avointa kehitystä samalla kun jarruttaa suljettua?
21.6.2012 15:48

Anonyymi
Nvidian suljetut ajurit ovat peestä, firma puhuu ihan kukkua! Antaisi vain avoimen porukan tehdä kunnon ajurit, pääsisi Nvidiakin vähemmällä!


Suljetun koodin ajurit toimivat loistavasti. Kysehän on vain nyt siitä, ettei se open source -ideologisteille käy. Mitä luultavammin Nvidian ajurit sisältävät sellaista heidän omaa ja myös muiden yritysten immateriaalista toteutusta, jonka vuoksi he eivät edes sitä voi laittaa avoimeksi. Rajapinnat näihin ajureihin toki ovat täysin julkiset, dokumentoidut, ja jopa Linusinkin käytettävissä.
Nimetön 21.6.2012 15:49

Anonyymi
Nyt sitten kun nvidia on paha niin sanotaan että suljetut ajurit ovat huonoja. Näin se takki kääntyy.


Siis häh, sanos nyt uudestaan? Linux-puolella on _aina_ oltu suljettuja ajureita vastaan. Eli mikä takki kääntyy? Miten? Täh?
Korppi 21.6.2012 15:54

Anonyymi
Itse olen käyttänyt linuxia kotikoneissani jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta. Ja jokaiseen koneeseen olen valinnut nvidian näytönohjaimen, koska heiltä on koko tämän ajan saanut aina mielestäni toimivimmat näytönohjaimen ajurit.
Ne harvat 3D pelit, joita on tullut pelailtua PC:lla ovat toimineet erinomaisesti näillä ajureilla, ja päivityksiä ajureihin tulee käytännössä jatkuvasti.

Vaikka yksi merkittävimmistä syistä linuxin valintaan on itselläni ollut sen avoimmuus, en loppukäyttäjänä koe kovinkaan ahdistavana sitä että nvidian ajurit eivät ole avoimia. Ne kuitenkin toimivat, ja ovat aina toimineet.

Niin kauan kun raudan valmistaja takaa myös ajureiden kehittämisen, en näe loppukäyttäjän asiaan liittyvän suuria tunteita. Toki avoimmuus olisi aina hyvä asia, ja kyllä se mieltä lämmittäisi jos nvidiakin olisi avoimempi. Itselläni paljon suurempia tunteita on herättänyt langattomien verkkokorttien ajurit. Valmistajat kun ovat voineet myydä käytännössä samalla nimellä verkkokortteja, joissa käytetty piirisarja on vaihtunut eräkohtaisesti. Käytettyä piirisarjaa ei voi päätellä pakkauksesta, vaan se selviää vasta kun kortti on koneessa kiinni....
ttt 21.6.2012 15:55

Anonyymi
Toki avoimmuus olisi aina hyvä asia, ja kyllä se mieltä lämmittäisi jos nvidiakin olisi avoimempi.


Se vaatisi myös, että Nvidia olisi valmis luopumaan ajureissa toteuttamista teknisistä patenteistaan. Muutenhan sitä koodia ei avoimeen kerneliin voi edes harkita.
Nimetön 21.6.2012 16:05
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ostoskorilla Lippupalvelun kimppuun

22.05.2008 Lippupiste, kotimainen haastaja suurelle Lippupalvelulle, iloitsee uudesta verkkokaupastaan, jonka avulla entistä useammasta kävijästä on saatu myös ostaja. Yllättävän hyödylliseksi on osoittautunut yksinkertainen ostoskori-toiminnallisuus.

.