Apple pisti App Storen kuntoon
6.7.2012 12:32 Kehittäjät ja käyttäjät voivat taas rauhoittua, kun Apple korjasi App Storea vaivanneen virheen. Asiasta kertoo AllThingsD.
Apple vahvisti, että App Storea ja Mac App Storea vaivannut outo vika oli sen syytä. Kaiken pitäisi taas olla kunnossa.
– Meillä oli tilapäinen ongelma drm-koodia joillekin ladattaville sovelluksille tuottaneen palvelimen kanssa. Ongelma on korjattu, emmekä odota sen ilmaantuvan uudestaan, yhtiö sanoi AllThingsD:lle.
Hässäkän aiheutti softa, joka normaalisti varmistaa ladattujen sovellusten avaamisen käyttäjille. Nyt se teki niistä toimimattomia.
Vika iski joihinkin äskettäin päivitettyihin tai julkaistuihin sovelluksiin. Kaikki sovellusten lataajat eivät törmänneet ongelmaan. Sen esiintyminen saattoi myös riippua maantieteellisestä sijainnista. Applen mukaan ongelmasta kärsi pieni määrä käyttäjiä.
Tiistaina alkaneesta ongelmasta ensimmäisten joukossa kertonut kehittäjä Marco Arment on pitänyt listaa uhriksi joutuneista sovelluksista. Niihin lukeutui muun muassa suomalainen Angry Birds Space.
Mutta Arment luopui listan päivittämisestä 114 sovelluksen jälkeen, kun lisää vikailmoituksia ilmeni solkenaan.
- Lue lisääAllThingsD:n uutinen
Kommentit (10)
Anonyymi
Vaarallinen Find And Call -sovellus levisi Applen ja Googlen sovelluskaupoissa - yrittää varastaa rahaa
Niin Androidille kuin Applen mobiililaitteisiin suunnattu haittaohjelma on levinnyt virallisissa sovelluskaupoissa.
Find and Call -sovellus lataa käyttäjän tallentamat yhteystiedot etäpalvelimelle ja lähettää kaikkiin numeroihin roskaviestejä.
Tietoturvayhtiö Kaspersky Labin Securelist-sivuton mukaan sovellus myös pyytää käyttäjää lisäämään PayPal-maksupalvelun tunnukset muiden verkkopalveluiden käyttäjätilien ohella. Sen jälkeen käyttäjältä yritetään siirtää rahaa LABWEALTH.COM PTE. LTD -nimiselle yritykselle, joka on rekisteröity Singaporeen.
?Haittaohjelmat Google Playssä eivät ole mitään uutta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun näemme haittaohjelman Applen App Storessa?, Securelist-sivusto kuvaa tapausta.
Hyvin kunnioitettavaa on se, että Applen seula ei ole päästänyt yhtäkään vastaavanlaista haittaohjelmaa jakeluun koko App Storen viiden vuoden historian aikana.
Siitä ei ole tarkkaa tietoa, mihin kaikkeen Find and Callin rakentaneet rikkolliset käyttävät keräämiään yhteystietoja.
Uutislähde olisi hyvä laittaa tällaisten kommenttien yhteyteen.
Joten toimitus voisi deletoida tällaiset kommentit ILMAN LÄHDETTÄ!!!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Niin Androidille kuin Applen mobiililaitteisiin suunnattu haittaohjelma on levinnyt virallisissa sovelluskaupoissa.
Find and Call -sovellus lataa käyttäjän tallentamat yhteystiedot etäpalvelimelle ja lähettää kaikkiin numeroihin roskaviestejä.
Tietoturvayhtiö Kaspersky Labin Securelist-sivuton mukaan sovellus myös pyytää käyttäjää lisäämään PayPal-maksupalvelun tunnukset muiden verkkopalveluiden käyttäjätilien ohella. Sen jälkeen käyttäjältä yritetään siirtää rahaa LABWEALTH.COM PTE. LTD -nimiselle yritykselle, joka on rekisteröity Singaporeen.
?Haittaohjelmat Google Playssä eivät ole mitään uutta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun näemme haittaohjelman Applen App Storessa?, Securelist-sivusto kuvaa tapausta.
Hyvin kunnioitettavaa on se, että Applen seula ei ole päästänyt yhtäkään vastaavanlaista haittaohjelmaa jakeluun koko App Storen viiden vuoden historian aikana.
Siitä ei ole tarkkaa tietoa, mihin kaikkeen Find and Callin rakentaneet rikkolliset käyttävät keräämiään yhteystietoja.
Anonyymi
Anonyymi
Saako aple storesta sitä uutta soihtusovellusta.
Tulee varmaa sen jälkeen ku galaxy s3 saa sen ensin.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä 13:56
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Missasitko Googlen Pac-Manin? Ei hätää
25.05.2010 Google päätti pitää Pac-Man-pelinsä hengissä. Tämä ilahduttaa niitä, joilta viikonlopun tempaus meni ohitse.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi












