Saksalaisketju vei Metron Windowsilta?
3.8.2012 09:42 Microsoft onnistui tekemään oman uuden käyttöliittymätyylinsä ja sen Metro-nimen laajasti tunnetuksi, mutta nyt yhtiö on ilman varoitusta muuttanut sen nimeksi puisevan "Windows 8-Style UI”.
Microsoft on puhunut vuosia julkisesti Metrosta tai Metro-käyttöliittymästä, vaikka onkin välillä viitannut siihen koodinimenä. Nyt Metro-nimestä on luovuttu, vaikka käyttöliittymän hyvän vastaanoton saanut jykevä tyyli säilyy edelleen.
NBC News arvelee, että ehkä Microsoft päätti nimetä designtyylin uudelleen liittääkseen sen tiukemmin Windowsiin, mutta Ars Technican lähteiden mukaan kyseessä ei ollut brändäystaktiikan muutoksesta vaan suuren saksalaisketjun Metro AG:n uhka tuotemerkkiloukkauksesta.
Tiettävästi Microsoftin sisällä kiertää muistio, joka kieltää käyttämästä Metro-sanaa virallisissa yhteyksissä.
CRN raportoi, että Microsoft on pyytänyt jälleenmyyjiä ja kehittäjiä poistamaan Metro-sanan Windowsiin liittyvistä tuotteistaan. Se raportoi faktana Metro AG:n kiellon tuotemerkkinsä käytöstä.
Microsoftin historiasta ja nimeämiskäytännöstä löytyy jatkuva trendi, jossa tuotteiden nimissä esiintyy pakollisena sana Microsoft tai sana Windows.
Kommentit (26)
Anonyymi
Myös Helsingin kaupungin tulisi nostaa kanne tuotemerkkiloukkauksesta.
Asiaa kannattaisi kysyä myös Metrotyttöjen perikunnalta...
Anonyymi
Anonyymi
On hyvä että Nokia ja Microsoft löysivät toisensa. Säälittäviä räpeltäjiä molemmat.
Ihan oikeassa olet! Jos olisi Applella vastaava tilanne, niin he olisivat vieneet asian oikeuteen! Kunnon meininkiä Applella! Jes!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kyllä tuossa taitaa lakimiehillä olla tekemistä, jos tuo metro-nimi on ainoastaan käytössä vain tuolla saksalaisfirmalla.
Anonyymi
Microsoft ohjeistaa työntekijöitään sisäisessä muistiossa luopumaan Metro-termin käytöstä välittömästi ja käyttämään käyttöliittymästä väliaikaisesti Windows 8 style UI -nimitystä. Yritys aikoo kehittää uuden virallisen nimen käyttöliittymälle vielä tämän viikon aikana.
Anonyymi
No mites olis Laatta (Tile) käyttöliittymä? Tuskin se vain Windows 8 jää, vaan on käytössä myöhemmissäkin versioissa.
Joo, arkikielessä Yrjö.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan 14:53
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin 12:24
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin 10:47
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Wired-kustantaja osti Ars Technican
19.05.2008 Condé Nast osti nettilehtien pioneereihin kuuluvan Ars Technica -julkaisun.
Kolme vuotta sitten
Lindén hyväksyi taajuusmaksujen muutokset
19.05.2010 Viestintäministeri Suvi Lindén hyväksyi esitetyt muutokset televisioyhtiöiden ja teleoperaattorien taajuusmaksuihin viime viikolla. Ministeri antaa kuitenkin lisää aikaa siirtymään.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- » Taloussanomat.fi














