Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Palvelin kärähti: nettipalvelut katkesivat tuhannelta

8.8.2012 11:33 Verkkopalveluntarjoaja Louhi Net on paininut palvelinongelmien kanssa sunnuntaiaamusta saakka. Ongelma alkoi sunnuntaina kello 10 aikaan, kun virtapiikki käräytti yhden yrityksen palvelimista. "Olen tuskallisen tietoinen siitä, että joukossa on myös yritysasiakkaita", yhtiön toimitusjohtaja sanoo.

Louhen mukaan noin tuhat webhotelliasiakasta ei voi käyttää palveluita, kuten verkkosivujaan tai sähköpostia. Yhteensä määrä vastaa noin seitsemää prosenttia Louhen asiakkaista.

– Emme vielä osaa sanoa, mikä vian aiheutti. Vika liittyy kuitenkin sähkövirtapiikkiin, vaikka palvelimet oli suojattu asiallisesti, Louhi Netin toimitusjohtaja Marko Merenheimo kertoo.

Kärsijöiden joukossa on muun muassa pienyrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisasiakkaita, joiden kotisivut ja sähköpostit eivät toimi. Toimitusjohtaja Merenheimo uskoo, että vika saadaan korjattua tänään tiistaina.

– Eniten aikaa on vienyt varmuuskopioiden palauttaminen. Se on hidastanut koko prosessia. Olemme rakentaneet vioittuneen palvelimen tilalle uuden palvelimen.

Merenheimon mukaan kukaan Louhen asiakkaista ei ole kuitenkaan menettänyt tietojaan. 

Sähköpostien osalta Louhi on tehnyt tilapäisiä uudelleenohjauksia. Louhen Merenheimo uskoo, että valtaosa saa katkon aikana lähetetyt sähköpostit normaalisti. Hän muistuttaa, että moni sähköpostipalvelin yrittää lähettää sähköpostia useamman päivän ajan.

Merenheimo lupaa kaikille viasta kärsineille yhden kuukauden palvelumaksut ilmaiseksi.

– Toimimme yleisten sopimusehtojen mukaan, mutta olen valmis keskustelemaan asiasta asiakkaiden kanssa. Olen tuskallisen tietoinen siitä, että joukossa on myös yritysasiakkaita, Merenheimo sanoo.
 

Jutun kirjoitti: Topi Kanniainen

Topi Kanniainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (39)


Anonyymi
Saa kyllä syyttää ihan itseään jos rakentaa liiketoimintansa kriittiset osat jonkun halvan webbihotellin päälle. Tuskin kovin moni yrityskään pistää pääkonttoriaan lautalle avomerelle ja itkee sen upotessa että "voi hitsin vitsi, miten ihmeessä tässä nyt näin kävi".

Jatkossa voisikin miettiä että mitä webbihotellit tarjoavat, mitkä riskit siihen liittyy, onko valmis ottamaan ne riskit ja mitä tehdä kun ne realisoituvat.

Kannattaa tutustua etukäteen palvelun tarjoajan sopimusehtoihin http://www.louhi.fi/yritys/sopimusehdot/

Jos itkettää että kylläpä Louhi on toiminut tilanteessa huonosti, niin jos vilkaisee sopimusehtojen kohtaa "Palveluntarjoajan vastuut ja velvollisuudet" niin mitään niistä ei ole rikottu. Working as intended.

Eipä tulisi kyllä mielenkään pistää firman liiketoimintaa pyörimään webbihotelliin, nuo on tarkoitettu lähinnä yksityishenkilöille, yhdistyksille ja ei-kriittisille webbisivuille.


Kaikille nämä asiat eivät ole tulleet äidinmaidon mukana. Itse kun perustimme yrityksen ja nettikaupan, niin palveluita ostaessamme kartoitimme tarpeet ja keskustelimme Louhen kanssa niistä. MEille tarjottiin ja vakuutettiin että tämä on hyvä meille ja sillä ollaan menty. Edes edellisen katkoksen yhteydessä meille ei millään tavalla informoitu jostain paremmin suojatuista palveluista. Aina vain puhuttiin, että varmistukset on ja 24/7 valvonta ja vikojen hoito. Tämän katkoksen aikana on nyt tullut sitten opittua kantapään kautta lisää aiheesta ja varmuudella menee syysteemit vaihtoon ja Louhi jää ainakin meidän osalta taakse.
whm04 disaster 8.8.2012 21:17

Anonyymi
No TSM:ää hehkuttivat ainakin FB:ssään mutta hiljaista näyttää olevan palautuksien kanssa.
TSM 8.8.2012 21:31

Anonyymi
Todennäköisesti datat ovat kadonneet ja nyt enää mietitään miten asia kerrottaisiin poliittisesti asiakkaille ilman että menetetään täysin kasvoja.

Tosin itse viittaavaat johonkin IBM asiantuntijaan liittyen back uppeihin eli olisiko siellä IBM Tivoli käytössä joka käytännössä tarkoittaa että palautuksen voi varata joitain kuukaudia...


Päin vastoin, jos käytössä on TSM niin palautukset voivat jopa onnistua, toisin kuin monilla muilla valmistajilla!
Kalevi A 8.8.2012 21:32

Anonyymi
Ongelma tässä on ollut firman tiedotus, tai oikeammin sen puute. Kaiken päälle vielä toimitusjohtaja avautuu nettilehden haastattelussa että asiakkailla on vääränlainen palvelu, jos pitää neljää päivää kohtuuttomana aikana nettisivujen ja sähköpostin käytön estymisestä.

Meillä tosiaan otetaan opiksi ja noudatetaan tj:n neuvoa mutta se parempi palvelu haetaan toisesta firmasta. Onhan tässä oltu Louhen asiakkaana jo firman alusta alkaen.
vhm04 8.8.2012 21:39

Anonyymi
Voisiko joku ehdottaa hyvää vaihtaria Louhelle?
Asiakaspalvelun on oltava hyvä.
Ex-Louhelainen 8.8.2012 23:57

Anonyymi
Ota Nebula tai Planeetta
Simo 9.8.2012 0:14

Anonyymi
Voisiko joku ehdottaa hyvää vaihtaria Louhelle?
Asiakaspalvelun on oltava hyvä.

Googlella on miljoonia palvelimia. http://www.google.com/enterprise/apps/business/pricing.html
moi moi louhi 9.8.2012 0:24

Anonyymi
Väkisinkin tälläisessä tuhansien asiakkaiden webhotelliympäristössä on useita (jopa kymmeniä tai satoja?) miljoonia tiedostoja arkkitehtuurista ja asiakaskohtaisista tiedostoista johtuen. Googlen mukaan TSM ei ole tähän varsinaisesti suunniteltu, joten palautus voi olla siis hyvinkin tuskallinen ja pitkä operaatio.

Kysymys herää, että onko tälläistä disaster-tilannetta harjoiteltu lainkaan aiemmin tai onko kellään edes käynyt mielessä joskus kokeilla harjoituksen vuoksi järjestelmän palauttamista varmuuskopioista? Vai kestikö se niin pitkään, että harjoitusta ei jaksettu viedä loppuun asti?
Tsemppiä 9.8.2012 0:26

Anonyymi
Me vaihdamme Nebulaan.
vhm04 9.8.2012 7:53

Anonyymi
Jos siellä kävi se sama klassinen kuin eräässä lafkassa ysärillä. Hieno nauhavarmistus oli hankittu isolla rahalla. Pyöri uskollisesti varmuuskopioita tallennellen.

Eräänä päivänä tulivat veljekset Katas ja Trofi. Siitä toki toivuttiin, ja varmuuskopioita ryhdyttiin palauttamaan. Jokin pielessä, ei onnistunut.

Asiantuntija paikalle. Koneessa oleva nauha silminnähden kulunut, joten ei ihme, ettei palautus onnistunut. Missäs ne muut nauhat ovat - tehdään palautus niistä.

Jäätävä vastaus: Mitkä ihmeen muut nauhat?
Isot pojat kertoivat 9.8.2012 10:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook muuttaa taas yksityisyysasetuksia

25.05.2010 Facebook aikoo muuttaa jälleen tapaa hallita yksityisyyttä. Yhtiön perustaja Mark Zuckerberg kertoo Washington Postissa, että käyttäjien kritiikkiä on kuunneltu ja että yksityisyyden hallinnasta tehdään helpompaa lähiviikkoina.

.