Taloussanomat

Sonera teki tiliä häiriöstä: Järjestelmä buutattiin ja sitten meni pieleen

Kuva: Tapio Vanhatalo

22.1.2016 14:53 Tiistaisen häiriön takana oli "ennakoimaton yhteisvaikutus".

Sonera on kertonut lisätietoja laajan tiistaisen verkkohäiriönsä syystä. Teleoperaattorin mukaan useamman muutostyön ennakoimattomana yhteisvaikutuksena.

Yhtiö sanoo mobiilidatapalveluiden tietokantajärjestelmän kuormittuneen, ja se käynnistettiin uudelleen eli buutattiin aamuyöstä tiistaina ylikuormittumisen välttämiseksi.

Yleensä liittymät rekisteröityvät toimenpiteen jälkeen verkkoon uudelleen, mutta toisaalla tehtyjen huoltotoimenpiteiden vuoksi verkon koko kapasiteetti ei ollut käytössä. Järjestelmässä olevien verkkolaitteiden olisi pitänyt pystyä käsittelemään liittymien rekisteröitymisruuhka, mutta näin ei tapahtunut.

Ongelma korjaantui, kun Sonera palautti kaiken käytettävissä olevan verkkokapasiteetin uudelleen käyttöön.

Sonera on jättänyt asiasta selvityksen Viestintävirastolle, ja jatkaa asian yksityiskohtaista selvittämistä yhdessä Nokian kanssa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokian intialainen ydinosaaminen sekä soneran jatkuvat organisaatiomuutokset ovat ilmeisesti näyttäneet kyntensä. Rahan säästö henkilöstökuluista on se nykyajan kiikompetenssi. Sitä toteutetaan muusta vähät välittämättä.
Anonyymi: Lerppu 22.1.2016 15:21

Anonyymi
Eikö ne soneralla muuta osaa kuin buutata ja sekin tuntuntuu sujuvan vähän kehnon laisesti. Henkilökunta buuttaamisen kertauskurssille asap.
Anonyymi: Bootmaster 22.1.2016 15:34

Anonyymi
CEO pihalle? Ja muutkin johtajat? On taas säästetty niin että on säästetty, eikä mitään mietitty.

Kannattaa nää swedu firmat kiertää kaukaa. Myös henkkamaukat, ikeat jne.
Anonyymi: jätteBra 22.1.2016 15:37

Anonyymi
Eikös se ollut juuri Sonera joka hehkutti ITIL -osaamistaan? Release, Change and Continius mngt
Evaluation, Service testing ja planning unohtuneet tyystin :-)
Anonyymi: Hannes1 22.1.2016 15:53

Anonyymi
Eikös se ollut juuri Sonera joka hehkutti ITIL -osaamistaan? Release, Change and Continius mngt
Evaluation, Service testing ja planning unohtuneet tyystin :-)


Eiköhän se ole se ruotsalainen YT-luuta kun on pyyhkinyt talosta kaikki osaajat mäkeen.
Anonyymi: Vekku 22.1.2016 16:15

Anonyymi
"Yhtiö sanoo mobiilidatapalveluiden tietokantajärjestelmän kuormittuneen"

Hoi helvata.

Jospa nyt investoisitte 50 000 euroa
muistin ja prosessoritehon lisäämiseen.
Sanotaan nyt vaikka teratavu RAM:ia
ja 512 teratavua kiintolevyä.

Teidän systeemi selvästi toimii niin kauan
kunnes muisti on täynnä (joku voisi tietysti osata korjatakin sen).
Anonyymi: emminimittääätiiä 22.1.2016 16:23

Anonyymi
Ihanaa, ohjelmistopäivitys!
Minä niin rakastan päivityksiä.
Ne toimii aina niin hyvin.
Nytkin tietokoneeni tuuletin puhaltelee voimakkaasti, kun siihen asentui uusi win10.
Se tekee päivityksiä omistajan tietämättä ja puhallin huutelee kovalla äänellä itsekseen.
Mutta on se silti niin ihana antaa valta päivityksistä kokonaan microsoftille.
Sehän nyt käytännössä omistaa ohjelmani vaikka minä sen olen maksanut.
Anonyymi: ytreytre 22.1.2016 16:42

Rekisteröitynyt käyttäjä
Jos joku ei toimi, niin se pyydetään käynnistämään uudelleen.

Näinhän se menee kaikkien kalliiden ja monimutkaisten järjestelmien kanssa. Se on hätäratkaisu, josta voi olla apua.

Operaattoreilla ei ole töissä matkapuhelinverkkojen insinöörejä, jotka voisivat hoitaa nämä asiat, sillä niillä on järkyttävät palkat. Faktaa, että Suomessa kyseisestä alasta on pulaa.

Ne tilataan kertareissulla ja kertamaksulla muualta, kuten tässäkin tehdään; Sonera ottaa verkkoinsinöörejä Nokialta hoitamaan tätä asiaa, sillä Nokia lienee tällä hetkellä ainoa firma Suomessa, joka panostaa nyt tosissaan verkkoteknologiaan ja omaa siitä tietävän kallishintaisen henkilökunnan. Nokiahan on patentoinut 5G-verkkoteknologiaakin, eli sitten kun 5G tulee niin toivottavasti Suomi saadaan sillä nousuun.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Faktamies 22.1.2016 16:43

Anonyymi
Näin käy kun harrastelee liikaa typeriä datakattoja ja niistä aiheutetaan turhia oikeudenkäyntejä - jää hommat hoitamatta.
Anonyymi: typerä_datakatto 22.1.2016 17:06

Anonyymi
Suomi on Soneran reuna-alueen markkinaa.
Anonyymi: 5_liittymän_vaihtaja 22.1.2016 17:16
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

IPhone 5 tulossa? Apple värvää myyjiä

26.07.2011 Laitevalmistaja Apple aikoo lisätä kauppaketjujen tilapäistä myyntivoimaa elokuusta lähtien.


2013

Kolme vuotta sitten

Apple varoittaa latureista iPhone-kuoleman jälkeen

26.07.2013 Applen varoitus antaa vihiä iPhone-kuolemantapauksen syystä Kiinassa.

.