Taloussanomat

Murtajaryhmän yllätys: Aikoo selvittää piratismin ikuisuuskysymyksen

Kuva: © Bobby Yip / Reuters

8.2.2016 09:59 Kiinalainen 3DM-kräkkäysryhmä sanoo selvittävänsä piratismin vaikutuksen pelimyyntiin pitämällä tauon.

"Vaikuttaako piratismi pelimyyntiin" on ikuisuuskysymys. Monien mielestä piraattiversiot tuovat pelit sellaisten ihmisten ulottuville, jotka myöhemmin ne ostavat. Toisten mielestä taas ne yksinkertaisesti tuhoavat myyntiluvut.

Kiinalainen kräkkäysryhmä 3DM on ilmoittanut tutkivansa asiaa elävässä elämässä, kertoo piratismia seuraava TorrentFreak.

Ryhmä ilmoittaa lopettavansa yksin pelattavien pc-pelien murtamisen ainakin vuodeksi selvittääkseen, missä määrin piratismi vaikuttaa pelimyyntiin.

3DM vaikuttaa myös puuttuvan muiden ryhmien murtamien pelien levittämiseen omalla foorumillaan.

On mahdollista spekuloida, minkä verran yhden ryhmän toiminta vaikuttaa koko maailman piratismitilanteeseen, sillä murtajaryhmiä on paljon.

Toisaalta Kiina on kohtuullisen hyvin muusta internetistä suljettu saareke, ja jos sen sisällä piratismia saadaan rajoitettua, se voi hyvinkin toimia testilaboratoriona.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kiinalainen 3DM-kräkkäysryhmä sanoo selvittävänsä piratismin vaikutuksen pelimyyntiin pitämällä tauon.
Anonyymi: Taloussanomat 8.2.2016 22:28
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Analyytikko NSN:stä: "Nokialle lisää liikkumavaraa"

01.07.2013 Nokia-analyytikko ei ole yllättynyt NSN-kaupasta. Yhtiön ostaminen tuo Nokialle lisää strategista liikkumavaraa.

.