Taloussanomat

Microsoft hautasi hiljaisuudessa Windows-puhelimen viimeisen täkyn

Windows 10 Mobilen asetusvalikko.

29.2.2016 11:03 Android-sovellusten Windows-puhelinyhteensopivuus eli Project Astoria on lakkautettu.

Microsoft kertoi viime viikolla ostaneensa Xamarin-yhtiön, joka valmistaa mobiilisovellusten kehitysalustoja. Yrityskaupan myötä Microsoft saa haltuunsa työkalut, joilla voi luoda C#-koodilla ohjelmia suoraan Androidille, iOS:lle sekä Windowsille.

Yrityskauppa liittyy osittain Microsoftin täyskäännökseen sovellustarjonnassa Windows-puhelimissa. Päivää myöhemmin Microsoft ilmoitti hautaavansa Project Astorian, eli hankkeen Android-sovellusten tuomiseksi Windows 10 Mobilelle.

Microsoftin perustelujen mukaan sovelluskehittäjät kokivat hämmentäväksi, että yhtiöllä oli rinnakkain kaksi teknologiaa mobiilisovellusten tuomiseksi Windows 10:lle, sillä Astorian rinnalla oli Islandwood- eli Windows Bridge for iOS -hanke.

– Pohdimme saamaamme palautetta ja päädyimme tekemään Windows Bridge for iOS:stä ainoan käännöshankkeen mobiilikoodin tuomiseksi kaikille Windows 10 -laitteille, Xbox ja pc mukaan luettuina, Microsoft kirjoittaa.

Microsoft jättää mainitsematta sen, että iOS-porttaus edellyttää koodin kääntämistä kokonaan. Android-sovellusten asennuspaketit puolestaan olisivat suunnitelmien mukaan toimineet sellaisenaan Windows-puhelimissa – tarpeellisten rajapintamuutosten jälkeen toki.

On ihan toinen asia, moniko sovelluskehittäjä tarttuu mahdollisuuksiin mobiilisovellusten kokonaan kääntämiseen Windows-puhelimien suosion ollessa syöksykierteessä.

Project Astoria oli jo kohtalaisen pitkällä, sillä virittelijät ehtivät jo ajamaan Android-sovelluksia Windows 10 Mobilen esiversioilla.

Xamarinin työkalujen lisäksi Microsoftin tarjontaan kuuluu mahdollisuus html- ja Javascript-pohjaisten web-sovellusten kääntämiseen (Project Westminster eli The Web Bridge), Win32- ja .NET- sovellusten tuontiin (Project Centennial) sekä aiemmin mainittuun iOS-sovellusten kääntämiseen (Project Islandwood).

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Turingin hemmoilta kuului huhua että MS olisi ostamassa Jollan ja Saloon tuli 10.000 työpaikkaa.
Anonyymi: nyt_repeää 29.2.2016 11:09

Anonyymi
ja nyt kuuluu tätä märkää pierunsuhua tästä MestaajaSvirmasta.

hyh hyh, karttakaa kuin Lumiaa, sanotaan Salossaaa hahha
Anonyymi: nyt_repeää 29.2.2016 11:50

Anonyymi
Turingin hemmoilta kuului huhua että MS olisi ostamassa Jollan ja Saloon tuli 10.000 työpaikkaa.


No sittenhän mstrollien täytyy kääntää takki ja alkaa pitämään Sailfishiä hyvänä systeeminä :D
Anonyymi: optimistijolla 29.2.2016 11:50

Anonyymi
Hylättyjen projektien hautausmaa. MSgraveyard©
Anonyymi: tallinnanlautta 29.2.2016 12:25

Anonyymi
Jepjep, kehittäjät ovat niin typerää porukkaa, että kaksi kilpailevaa teknologiaa hämmentää liikaa. Microsoft voisi miettiä, miksi softaa ei heidän luureilleen ole. Syynä ei varmastikaan ole C#-softan porttauksen vaikeus, vaan se, että sitä C# softaa ei ole, eikä sitä nykyiselle Windows-puhelinkannalle kannata tehdä. Jos Microsoft luottaa puhelintensa teknologiaan, se voisi tehdä kuten Jolla, eli antaa käyttäjien asentaa sitä Android-softaa, jos vastaavaa natiivi-softaa ei löydy.
Anonyymi: kehittäjäeiolejurpo 29.2.2016 12:26

Anonyymi
Minä en ainakaan tarvitse kuin hyvät sovellukset ilman mainoksia.
Anonyymi: Valtakirja 29.2.2016 12:30

Anonyymi
Kunniakkaassa taistelussa menehtymisen jälkeen olisi näyttävämpi hautaus ollut paikallaan.

Muistoa kunnioittaen kaipaamaan jäävät minä ja muut MS-fanit.
Anonyymi: YlivoimaTaivaassakin 29.2.2016 13:15

Anonyymi
Syynä ei varmastikaan ole C#-softan porttauksen vaikeus, vaan se, että sitä C# softaa ei ole, eikä sitä nykyiselle Windows-puhelinkannalle kannata tehdä. Jos Microsoft luottaa puhelintensa teknologiaan, se voisi tehdä kuten Jolla, eli antaa käyttäjien asentaa sitä Android-softaa, jos vastaavaa natiivi-softaa ei löydy.


Niin siis se puhelimen keskeinen teknologia on juurikin se Microsoftin sovellusrajapinta ja sen toteutus. Eli voisi sitten vaikka tehdä Javalle CIL kääntäjän, että voi käyttää samaa Javaa mitä Android sovelluksissa mutta API vaihtuisi vain Android API:sta WinRT:n.

Jos API olisi Windowspuhelimessa Andoid API niin tuollainen veto tekisi Googlen rajapinnasta defacto standardin käännetylle koodille ja puhelin olisi olennaisesti Android, ei Windows.

C# on kyllä hyvin lähellä Javaa ja en tiedä voiko Microsoft edes käyttää Javaa kun silloin aikoinaan väänsivät oikeudessa Sun Microsystemsin kanssa Javasta ja lopputuloksena Microsoft poisti kaiken Javan Windowsista.
Anonyymi: totuusmies 29.2.2016 13:26

Anonyymi
EiNatiivi softa ei pysy pystyssä, kaatuilevat koko ajan, jollei natiivit pysy pystyssä edes androidissa koko idea on jo täysin toivoton windowsissa.

Noh, tämä ilmoitus oli odotettavissa. Hullunkurinen firma tämä Microsoft nykyisin.
Anonyymi: Natiivi 29.2.2016 13:31

Anonyymi
Jepjep, kehittäjät ovat niin typerää porukkaa, että kaksi kilpailevaa teknologiaa hämmentää liikaa. Microsoft voisi miettiä, miksi softaa ei heidän luureilleen ole.


Enpä ole huomannut mitään puutteita softassa, no jotain pierusovelluksia ei ole saatavilla.
Anonyymi: Lumiamiäs 29.2.2016 13:39
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

PlayStation Store aukeaa tällä viikolla

31.05.2011 Sony ei saane kaikkia tietomurron vuoksi sulkemiaan verkkopalveluja täyteen iskuun tiistain aikana. Yhtiö tarvitsee vielä loppuviikon.


2013

Kolme vuotta sitten

Watson astuu arkeen: Kiroaako helpdesk vai asiakas?

31.05.2013 Onko ihmiset tietovisassa voittaneesta Watson-tietokoneesta tosielämän asiakaspalvelijaksi? Kohta se selviää.

.