Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tv-suhde vakaa

Kännykästä pelikaveri ajan kuluttajille

22.7.2003 12:30 Pelaaminen yhdistää, yhdysvaltalaiset opiskelijat väittävät. Pelien odotetaan paisuvan monin verroin pornoa paremmaksi bisnekseksi myös mobiilimarkkinoilla. Ruotsalaiset kaipaavat kuitenkin kännykältä suunnistusapua ja sähköpostia. Suomalaiset suovat aikaansa televisiolle entistä enemmän.

Nyt pelittää! Yhdysvaltalaisista college-opiskelijoista kaikki ovat pelanneet joko tietokone-, video- tai online-pelejä. Kaksi kolmesta pelaa niitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Pelaaminen on monille myös sosiaalista toimintaa.

Joka viides opiskelija uskoo, että pelaaminen on auttanut luomaan uusia kaverisuhteita ja lujittamaan nykyisiä, kertoo Pew Internet & American Life Projectin heinäkuinen tutkimusraportti. Kaksi kolmasosaa tosin uskoo myös, että pelaaminen on auttanut ajan kulumisessa, kun he ovat syystä tai toisesta olleet yksin.

Pelaaminen vie aikaa ystäviltä tai perheeltä, vakuuttaa niin ikään kaksi kolmasosaa kyselytutkimukseen vastanneista. Pelaamiselle ei välttämättä omistauduta muutenkaan kokonaan vaan pelin ohessa esimerkiksi kuunnellaan musiikkia, viestitellään tai jutellaan toisten kanssa, raportti kertoo. Yleisiin ajankäyttötutkimuksiin verrattuna pelaamisen ei todettu vaikuttaneen opiskelulle omistettuun aikaan. Molemmissa tosin ajankäytöstään ovat kertoneet haastatellut itse.

Videopeleissä suosittuja olivat muun muassa ralli- ja roolipelit. Internet- ja tietokonepeleistä valta-asemassa olivat tutkimuksen mukaan korttipelit. Vedonlyöntiä tunnusti harrastaneensa netissä vain neljä prosenttia vastaajista. Seksipeleihinkin oli perehtynyt omien sanojensa mukaan netissä vain prosentti, muuten noin viisi prosenttia vastaajista. Kaikkiaan kyselyssä oli mukana 1162 opiskelijaa vuonna 2002.

Mobiilipelit markkinamenestyjiä

Maailmanlaajuiset mobiilipelimarkkinat kasvavat vuoteen 2007 mennessä arvoltaan 41,3 miljardiin dollariin, arvioi telealan tutkija The Research Room tuoreessa raportissaan Wireless Gaming: Strategies for Profit. Enin osa liikevaihdosta kertyy muun muassa puhelimiin ladattavien java- ja BREW -pohjaisten pelien markkinoilta ja liikenteestä, jota verkko- ja ryhmäpelit luovat mobiiliverkkoihin.

Pelit näyttäisivät näin peittoavan mobiiliverkoissa esimerkiksi aikuisviihteen moninkertaisesti. Esimerkiksi Strategy Analytics -yrityksen keväällä julkistaman arvion mukaan aikuisviihteen tuottama liikevaihto olisi mobiilimarkkinoilla vasta noin miljardi dollaria vuoteen 2008 mennessä.

Saman yrityksen alkuvuodesta mobiilipeleistä laatiman ennusteen mukaan alan kasvu tulee olemaan vahvaa etenkin Aasiassa, jossa pelkästään puhelimiin ladattavien pelien markkinat yltäisivät tänä vuonna jo pariin miljardiin dollariin.

Ruotsalaisten 3G-toiveet: paikannusta ja sähköpostia

Ruotsalaisia matkapuhelimen käyttäjiä kiinnostavat uusissa mobiilimarkkinoiden palveluissa etenkin suunnistamista helpottavat paikannuspalvelut ja sähköposti, raportoi Sif.

Paikannukseen pohjautuvia mobiilipalveluja pitää mielenkiintoisena puolet, sähköpostia 40 prosenttia. Kuvapuhelut kiinnostavat noin kolmasosaa vastaajista, kertoo tuore raportti 3G - evolutionen. Mobiilipeleistä on sen mukaan kiinnostunut vain kuusi prosenttia vastaajista.

Uudet liittymät valtaosin gsm-verkoissa

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä uusia matkapuhelimen käyttäjiä kytkeytyi digitaalisiin mobiiliverkkoihin kaikkiaan noin 51 miljoonaa, kertoo EMC World Cellular Database. Uusista asiakkaista 82 prosenttia käyttää gsm-liittymää.

Gsm Associationin toukokuisen tilaston mukaan gsm-matkapuhelinta käyttää koko maailmassa jo noin 836,6 miljoonaa ihmistä. Asiakasmäärällä mitaten maailman kahdestakymmenestä suurimmasta mobiilioperaattorista viisitoista toimii gsm-verkossa.

Suomalaisten tv-suhde vakaalla pohjalla

Suomen mediamarkkinoilla television asema ei horju. Huhti-kesäkuussa television katselu kasvoi neljä minuuttia vuoden takaiseen vertailujaksoon nähden. Eniten katselua ovat lisänneet yli 45-vuotiaat suomalaiset.

Yli kymmenvuotiaat suomalaiset katsovat televisiota nyt keskimäärin kaksi tuntia ja 44 minuuttia päivässä. Kanavien kesken katselu jakautui niin, että TV1 sai osakseen 37 minuuttia, TV2:lle riitti 33 minuuttia ja MTV3-kanavaa katsottiin 63 minuuttia. Nelosen osuus katselusta oli 18 minuuttia, Subtv:n 3 minuuttia ja muiden kanavien yhteensä 8 minuuttia.

Tavoittavuutta tarkasteltaessakin pääkanavat olivat vahvoilla. Suosituimman eli MTV3:n keskimääräinen päivätavoittavuus oli huhti-kesäkuussa 66 prosenttia, kun esimerkiksi SubTV:n oli tyytyminen 11 prosenttiin. Esimerkiksi Music TV tavoitti samaan aikaan kuusi prosenttia yli 10-vuotiaasta tv-yleisöstä. Konkurssiin hakeutuneen MoonTV:n tavoittavuus jäi kolmeen prosenttiin.

Mainonnan kesässä lämmintä

Mediamainonta kasvoi kesäkuussa Gallup Adexin seuraamissa välineissä 1,8 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Televisiomainonnan kasvuksi kirjattiin 2,4 prosenttia. Tammi-kesäkuussa televisiomainonta on kasvanut vuoden takaisesta määrästä 3,4 prosenttia.

Verkkomediamainonnassa on kirjattu kasvua kesäkuussa 4,1 prosenttia. Vuoden alkupuoliskoa tarkasteltaessa verkkomediamainonta on kuitenkin 3,4 prosenttia miinuksella.

Kesäkuussa kovinta kyytiä putosi elokuvamainonta, joka kuitenkin on alkuvuotta tarkasteltaessa saanut osakseen mediaryhmistä kaikkein isoimman kasvuprosentin.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.