Televisio tekee maistuvan aterian
10.10.2003 07:59 - Työ on kiehtovaa. Sitä voisi katsella tuntitolkulla, sanotaan. Tokaisu tuntuu erityisen todelta ruoanlaitosta puhuttaessa, sillä ainakin televisiosta katsottuna se näyttää maistuvan. Ei ihminen elä pelkästään eineksistä. Vai mitä median kokkitähdet meille kertovat?
Joskus muinoin kotitietokone kannatti kuulemma ostaa muun muassa siksi, että sen kovalevylle saisi perheen äitikin mukavasti ruokareseptinsä järjestykseen. Enää argumentti ei taitaisi purra entiseen tapaan, jos se purevimmasta päästä oli silloinkaan. En ainakaan muista, että tuttujen kotona tietokone olisi löytänyt paikkaansa tiskipöydän ja hellan välistä.
Nyt kun sähköisistä resepteistä puhutaan, niillä tarkoitetaan lähinnä lääkärin ja apteekin välistä viestintää. Ruokapuolella elämme yhä kiireisempinä einesten, mikroaterioiden, säilykkeiden, pakasteiden ja muun "?helppokeittoisen"? mahantäytteen aikaa.
Toisaalta jokin saa kyllä edelleen epäilemään, että emme sittenkään elä pelkästä toisten laittamasta ruoasta. Me vain kulutamme sitä. Ja se jokin, josta mainittu epäilys juontuu, on ruoanlaiton televisiointi. Sitä saattaisi sanoa jopa arvoltaan arvaamattomaksi.
Kokki kovassa kurssissa
Tuoreen mediajuorun mukaan Suomessakin suosiota niittänyt Sveriges Televisionin tv-kokki Tina Nordström voisi helposti päästä noin 390 000 euron vuositienesteihin, jos vain vaihtaisi kanavaa. Tästä voi päätellä, että ruoka ei ole vain ruokaa – ei ainakaan televisiossa, jossa se näyttää jalostuneen entistä selväpiirteisemmin eräänlaiseksi elämysteollisuuden merkkituotteeksi.
Puhuminen ruoasta on vähintään puoli ruokaa. Kukapa ei asian arkista esimerkkiä tuntisi? Eikö vain houkuttelevasti nimetty ruoka maistukin - ainakin mielikuvissa - paremmalta kuin se, jonka nimi paljastaa annoksen raaka-aineet kaikessa tavallisuudessaan? Tuskin edes hauskasti r-äännettä sorautteleva Tinakaan saisi samanlaisia katsojalukuja jos Mat-ohjelma olisi nimetty valistusaikaisen viestinnän hengessä "?Opi laittamaan ruokaa"? -ohjelmaksi.
Opetusohjelmia kokkaustuokiot kuitenkin joka tapauksessa ovat, sillä salaisuuksiaan varjeleville, kovaksikeitetyille kotikokeille television antimia on käytännössä mahdoton suunnata.
Kutsu valmiiseen pöytään!
Televisio on kaiken kansan väline, ja sen katsotuimmista ruokaohjelmista on vaikea poimia pöytään reseptejä, joilla illan emäntä- tai isäntäkokki yllättäisi ruokavieraansa. Useammalle heistä ruoka on jo mitä todennäköisimmin televisiosta tuttua. Samalla käy jotenkin turhaksi myös perinteinen kiitos maittavasta ateriasta eli ihastelun siivittämä pyyntö reseptin saamiseksi, sillä siellähän se on vapaasti tulostettavissa, tv-ohjelman antia höystävillä nettisivuilla.
Vaan eipä tv-kokkien työ suurten yleisöjen myötä turhaksikaan muutu! Televisioon katetut ruokaohjelmat ovat interaktiivista mediaa herkullisimmillaan ja siinä ohessa mainio muistutus mediavallan haltijoille siitä, että rohkea rokan syö: pureksimatta nieltävän saippuan ja väkivaltaisen mäiskeen menestykselliseksi haastajaksi kanavalla käy näemmä hyvinkin vaikkapa Alaston kokki. Ja kaiken kukkuraksi tämä Jamie Oliver on työnimestään huolimatta tarjoillut "?lihan iloja"? ruudussa vain säädyllisesti, lautaselle annosteltuna! Samoin Kokkisota on nähty toimivaksi tv-konseptiksi ilman luotisuoraa actionia, ja niin edelleen.
Niinkin väitetään, että nälkä kasvaa syödessä. Samaan aikaan on väitetty myös kaikkinaisen kiireen kasvavan niin, ettei oikein mitään ehdi. Hyvä siis, että käytössä on myös reseptejä, jotka houkuttelevat välillä hengähtämään ravinnon ääressä ja nauttimaan niin itse tekemisestä kuin sen tuloksistakin. Ja olipa resepti ruokavieraalle tuttu tai ei, takuuvarmasti myös antoisia ihmissuhteita havittelevan kannattaa mieluummin kutsua vastapuoli valmiiseen pöytään kuin television ääreen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












