Kirje Korvatunturilta
12.12.2003 17:31 Hyvä Perttu 6v. (As.num. 4573F-T),
Olemme täällä Korvatunturilla erittäin pahoillamme siitä, että internetissä (www.lahjoja.net) täyttämäsi lahjalista ei välittynyt tontuillemme. Lahjalistasi saapui kuitenkin perille sähköpostin (tontut@lahjoja.net) välityksellä. TipTap Asp -tietopalvelumme katkoksesta huolimatta pyrimme toimittamaan kaikki lahjasi tuttuun tapaan aattoiltana.
Lahjojen toimituksessa voi tänä vuonna ilmetä joitakin katkoksia organisaatiomuutosten vuoksi. Korvatunturin henkilöstöstrategian mukaan sopeutamme postipalveluamme ja ulkoistamme ison määrän tonttuja Röllipeikon vuorelle.
Tehostamme tuotantoamme
Vanha hierarkkinen organisaatiomme, jossa tontut oli jaettu osaamisalueittain ryhmiin, muutetaan latteaksi. Kaikki uudet moniosaajamme raportoivat jatkossa Joulupukille. Prosessimme linjataan uuden härsläppäjärjestelmän mukaisesti.
Tehostamme tuotantoamme ja keskitymme ainoastaan yhden lahjan valmistamiseen. Saattaakin olla Perttu, että myös sinä saat lahjaksi tänä vuonna värikkään ja teknisesti edistyksellisen jouluvaloyhdistelmän.
Näin vuoden kiireisimpänä aikana rekrytoimme paljon apuvoimaa Tonttuvuokra Oy:stä. Perehdytysprosessissamme on ilmaantunut joitakin odottamattomia käänteitä. Tällä hetkellä lahjapaja pystyy valmistamaan 3 000 lahjaa tunnissa. Näin ollen lähetämme toivomasi lahjat viimeistään 30.5.2004.
Joulupukki opintovapaalle
Organisaatio- ja strategiamuutoksen yhteydessä myös johdossa tapahtuu joitakin uudistuksia. Joulupukki on ilmoittanut jäävänsä vuoden opintovapaalle. Joulumuori on sairaslomalla 28.3.2004 asti.
Joulupukin poissaollessa toimintaa johtaa vuokrajohtajan ominaisuudessa Pakkasukko. Logistisista ratkaisuista vastaa tänä jouluna Petteri Punakuono.
Yt-neuvotteluiden selvittyä rekrytoimme internet-palveluumme uusia tonttuja ja tehostamaan on-line-tontut -palveluamme. Käythän siis tutustumassa uuteen palveluumme, josta voit tilata itsellesi oman lahjanrakennussetin.
Siirtymä 12-tuntiseen työpäivään
Julkisuudessa on viime aikoina esitetty väitteitä, että joulupukin esimiestaidot eivät ole ajan tasalla. Väitteet eivät pidä paikkaansa.
Tonttujen vaihtuvuus oli viime kvartaalilla miltei 40 prosenttia, mutta pääomasijoittaja Tomtegubbar Ltd:n mukaan tilanne ei ole vakava. Tomtegubbarin johtaja Jul Bocken myöntää, että yksittäisen tontun kannalta irtisanomiset ovat toki valitettavia. Kaikille irtisanotuille tontuille on kuitenkin annettu mahdollisuus jäädä varhaiseläkkeelle.
Työn tehoa on nostettu marraskuussa Puhtia Päivään -ohjelman avulla sekä siirtymällä 12-tuntiseen työpäivään. Työn laatuun tai asiakaspalveluun muutostilanne ei vaikuta mitenkään.
Oikein iloista antamisen juhlaa toivottaa,
Korvatunturin väki
Mikael Stelander toimii konsulttina MPS-Yhtiöt Oy:ssä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin
10.02.2009 Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia 12:00
- Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa 13:31
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Olemme täällä Korvatunturilla erittäin pahoillamme siitä, että internetissä (www.lahjoja.net) täyttämäsi lahjalista ei välittynyt tontuillemme. Lahjalistasi saapui kuitenkin perille sähköpostin (tontut@lahjoja.net) välityksellä. TipTap Asp -tietopalvelumme katkoksesta huolimatta pyrimme toimittamaan kaikki lahjasi tuttuun tapaan aattoiltana.
Maustekakku
(määrät suurin piirtein...)
500 g karkeita vehnäjauhoja
150 g sokeria
150 g fariinisokeria
2 tl soodaa
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
½ dl siirappia
100 g rypsiöljyä
5 dl (laktoositonta, rasvatonta) piimää
Voiteluun: öljyä, korppujauhoja tai kauraleseitä
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Voitele rengasvuoka ja jauhota se korppujauhoilla tai kauraleseillä.
Lisää joukkoon siirappi, öljy ja piimä. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Kaada voideltuun,korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista 175 asteessa noin 1 tunti.