Kamerakännykkä ja kuva todellisuudesta
23.1.2004 07:17 Ruotsalaisrehtori kielsi koululaisilta kamerakännykät. Aika, jolloin kännykkää ei ollut kouluissa juuri kenelläkään, on muuttunut lähihistoriaksi. Paluuta menneisyyteen ei tapaa olla. Millainen on siis tulevaisuus kännykkäkannan päivittyessä?
Liitutaulu on koululuokissa lähes poikkeuksetta yhä paikallaan, vaikka kieltotauluillekin taas vaihteeksi etsitään paikkaa.
Ruotsin Linköpingissä rehtori on kieltänyt koululaisilta kamerapuhelimet, kertoi naapurimaan tietotoimisto TT (21.1.). Ajatuksena on, että kenenkään ei tule joutua vastoin tahtoaan kuvatuksi niin, että kuvia vieläpä käytetään asiattomasti – internetissä, arvatenkin. Sitä ruotsalaiset eivät kuitenkaan ole koululaisilta kieltämässä, vaikka mahdollisuus webin väärinkäyttöön on vähintään yhtä ilmeistä.
Kännykättä kouluun?
Pitäisikö vanhempien jatkossa Suomessakin ostaa koululaisille kaksi kännykkää, toinen koulua ja toinen muuta elämää varten?
Kysymys lienee luonteeltaan yhtä hurja kuin väite, että kännykän voisi jättää kokonaan pois koulurepun sisällysluettelosta. Aika, jolloin kännykkä puuttui käytännössä kaikilta kouluikäisiltä, on sentään jo useamman vuoden takana eikä paluuta menneisyyteen ole. Millainen on siis tulevaisuus?
Rajat paikalleen!
Laki vaatii koulutuksen järjestäjää pitämään huolta siitä, että oppi kaatuu lasten päihin turvallisesti eikä koulussa esimerkiksi kiusata. Tarkoittaako se, että potentiaalisista kiusantekovälineistä on laadittava pitkä lista ja asennettava koulujen oville kännykänpaljastimet? Vai olisiko sittenkin pidettävä huolta siitä, että koulussa on tarpeeksi aikuisia, joilla on valvovat silmät ja korvat samoin kuin taito ennaltaehkäistä ja purkaa ongelmatilanteita?
Jälkimmäinen on iso haaste, myönnettäköön, mutta myös selkeä viesti: toisesta välittäminen on tavoiteltavaa, eivätkä tällöin kiellettyjä ole vain kamerapuhelimet tai muut vahingoittamisen mahdolliset välineet vaan itse teossa, toisen loukkaamisessa, on jotain tuomittavaa. Kiusanhengethän eivät ennenkään ole toimissaan jääneet yhtä heiltä kiellettyä keinoa kaipaamaan.
Eksyttävät mahdollisuudet
Ilman kiinnostusta ja suuntaa osoittavaa aikuista alaikäinen mediakuluttaja eksyy helposti mahdollisuuksien maailmaan jo kotioloissa – puhumattakaan kaveripiriistä, jota tuskin kukaan ehdottaisi kiellettäväksi vain siksi, että joukossa joskus tiivistyy myös tyhmyys.
Kirjavassa mediamaisemassa koulutietään kulkevalle kuvapuhelimen haltijalle sälytetään suuri vastuu, jos pieneen mieleen oletetaan tulevan automaattisesti käsitys esimerkiksi tirkistelyn tuomittavuudesta tai sensaatiohakuisen juoruilun ikävyyksistä. Oppimisen mallejahan ei tarvitse etsiä lähikaupan lehtihyllyä kauempaa: värikkäät kannet ilmoittavat usein pitävänsä sisällään yhtä ja toista "?salaista"? tai vähintäänkin "?salattua"? sanoin ja kuvin, ellei sitten ole tarpeen vain kertoa kaikille seikkaperäisesti, miten eräskin julkkis esimerkiksi kompuroi humalassa juhliessaan...
Kokonaan oma lukunsa on luonnollisesti internet, jossa aitoihin ja vähemmän aitoihin salaotoksiin törmää helposti niin sanotun aikuisviihteen ulkopuolellakin: kuvamanipulaatiohan ei osaavalle ole kikka eikä mikään. Mutta kuvankäsittelyohjelmien kieltäminen se vasta jotain olisikin!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












