Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virusscan, vko 3:

Tietoturvaa talkoohengessä

23.1.2004 12:08 Viranomaisten ja yritysten kansalaisille järjestämät tietoturvatalkoot käynnistyvät helmikuussa. Yksissä tuumin halutaan tietysti edistää tietoturvaa, mutta omakin lehmä on organisaattoreilla ojassa. Tärkeintä lienee silti tietoturvatietoisuuden lisääminen.

Kotikoneet ovat merkittävä uhka verkottuneelle maailmalle, sillä usein niiden tietoturvasta ei ole huolehdittu. Oman lisänsä uhkaan tuo se, että jatkuvasti auki olevat yhteydet lisääntyvät koko ajan.

Nykyiset verkkomadot leviävät niin tehokkaasti, että suojaton tietokone voi saastua siinä silmänräpäyksessä, kun se kytketään verkkoon. Haavoittuvia tietokoneita kaapataan myös kiintolevytilan vuoksi ja aseiksi hajautettuihin palvelunestohyökkäyksiin.

Esimerkiksi adsl- tai kaapelimodeemiliittymää ei pidä kytkeä verkkoon ennen kuin koneeseen on asennettu vähintäänkin palomuuri, mieluiten myös virustorjuntaohjelma. Lisäksi ohjelmista pitää olla uusimmat turvapäivitykset asennettuna jo ennen kuin verkkokaapelin laittaa kiinni tietokoneeseen.

Käytännössä tämä tarkoittaa uusimpien päivitysten hakemista toisella tietokoneella ja niiden siirtämistä päivitettävälle koneelle. Vasta sitten always on -liittymän voi rauhallisin mielin ottaa käyttöön.

Tietokoneen turvallinen käyttäminen verkossa edellyttää siis perustietoja jo ennen kuin verkkokäyttö voi edes alkaa. Siksi tietoisuutta on lisättävä – vaikkapa tietoturvatalkoilla.

Omiakin intressejä on

Tietoturvatalkoot: ajatus on hieno, eikö totta? Kaikki yhdessä rakentamaan tietoturvallisempaa maailmaa! Yhteistyössä on voimaa!

Niin hieno ajatus kuin talkoohenki onkin, ihan silkasta yhteisöllisyydestä ja auttamisen halusta ei tietoturvatalkoissa ole kyse. Talkoohenkeen kuuluu, että kaikki auttavat vuoroin toisiaan. Myös tietoturvatalkooväellä on omia etuja, joita se ajaa samalla kun osallistuu talkoisiin.

Tietoturvayhtiöt saavat talkooyhteistyöstään positiivista julkisuutta. Operaattorit, ohjelmistoyhtiöt ja pankit taas saavat tilaisuuden kohentaa tahriintunutta julkisuuskuvaansa. Viime vuosi oli monella alalla tietoturvamielessä kiusallinen, kun tietokoneohjelmien haavoittuvuuksia hyödyntävät haittaohjelmat tunkeutuivat pankkeihin ja sotkivat operaattorien sähköpostipalveluita.

Ajatus siitä, että tietoturvaa voidaan parantaa kansalaisille suunnatulla kampanjalla edellyttää kantaa, jonka mukaan vallitseva tietoturvattomuus aiheutuu pitkälti juuri tavallisten ihmisten toimista. Miksi muuten yrittää parantaa tilannetta tällä tavoin? Samalla oletetaan ja annetaan ymmärtää, että esimerkiksi ohjelmistovalmistajien vastuu tietoturvallisuudesta ei ole yhtä merkittävä kuin tietokoneen kotikäyttäjien.

Toisin päin

Talkoita eivät lopulta toteuta niinkään järjestävät yritykset kuin tavalliset ihmiset, jotka toivottavasti tietoiskujen myötä saavat intoa kehittää omaa tietoturvaosaamistaan. Tietoturvatietoisuuden lisääminen on joka tapauksessa tärkeä asia ja on hienoa, että sille tehdään jotakin näinkin isolla joukolla alan toimijoita.

Lopputuloksen kannalta ei varmaankaan ole merkitystä sillä, miksi talkoiden järjestäjät ovat toiminnassa mukana. Tärkeintä on, että tietoturvaa saadaan tehtyä tutuksi ihmisille.

Mutta kuka toisi tietoturvan yritysten tietoisuuteen? Entä jos ensi vuonna valveutuneet kansalaiset järjestäisivätkin tietoturvatalkoot valtiovallalle ja elinkeinoelämälle?

Tietoturvatalkoot käynnistyvät 11. helmikuuta.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.