Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pikaviestintä kiinnostaa vanhempiakin

Mediamaisemassa mainosvalon kajoa

27.1.2004 07:30 Kotimaisessa mainonnan vuodessa on sähköistä valoa, ja nousua näkevät ruotsalaisetkin. Yhdysvalloissa webin aktiivikäyttäjien määrä kasvaa vahvasti. Käyttö on myös entistä monipuolisempaa. Yli 55-vuotiaat ruotsalaiset esimerkiksi yllättävät pikaviesteilemällä lähes teinien tahtiin. Maailmalta kantautuu signaaleja myös digiradion tulevaisuuden paluusta.

Mainonnan vuodesta näyttäisi tulevan suotuisa sähköisille viestimille. Mainosbarometri 2004:n mukaan verkkomediamainonnassa on imua, radio kuuluu entistä useamman mainostajan suunnitelmiin eikä aika näytä huonolta televisiollekaan, joskin sen saldoluku näyttää heikenneen sitten elokuisen barometrin.

Painetussa aikakausmediassa muun muassa ammattilehdet näyttäisivät menettäneen kiinnostavuuttaan mainostajien silmissä. Osa aikakauslehtiryhmistä tosin nähdään entistä houkuttelevammaksi. Sanomalehtien osalta saadaan vielä odottaa nousun merkkejä.

Ennen muuta barometri kertoo mainostajien olevan kiinnostuneita niistä menekinedistämistoimenpiteistä, joissa saadaan suora kontakti kohderyhmään. Barometrin tiedot pohajutuvat Mainostajien Liiton joulukuussa tekemään kyselyyn, johon vastasi 151 liiton jäsenyritystä.

Panostajia luvassa

Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallup Oy:ltä tilaama tutkimus kertoo, että verkkomediamainontaan käytettiin viime vuonna 13,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Verkkomediamainonnan luvuissa on mukana varsinainen ja luokiteltu mainonta, muttei sähköisiä hakemistoja eikä hakupalveluita. Verkkomediamainonnan osuus oli kuitenkin yhä vaatimaton, vain 1,6 prosenttia mainoskakusta. Koko sähköisen mainonnan osuus mainoskakusta oli puolestaan 25,2 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan mediamainontaan käytettiin Suomessa vuonna 2003 yhteensä 1079 miljoonaa euroa, joka on 2,5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Ilman vaalimainontaa kasvua oli 1,7 prosenttia.

Tänä vuonna noin neljä yritystä kymmenestä aikoo puolestaan Mainosbarometrin mukaan lisätä markkinointiviestinnän panostuksiaan ja 16 prosenttia vähentää niitä. Näiden lukujen erotuksena syntyvä saldoluku 22 ennakoi positiivisempia näkymiä kuin elokuun saldo 10. Kasvu tulee budjettiaan kasvattavien määrästä, joka on kaksinkertainen edelliseen tutkimukseen eli elokuun barometriin verrattuna, Mainostajien Liitto raportoi.

Ruotsin mainosala uskoo nousuun

Mainonnasta puhuttaessa optimistisina ovat käyneet vuoteen 2004 myös ruotsalaiset. Sveriges Reklamförbund kertoo jäsenyritystensä lievän enemmistön (58%) uskovan, että tilanne mainonnan alalla on nykyistä parempi kuuden kuukauden kuluttua, kun huonompaan uskoo vain viisi prosenttia liiton kyselyyn vastanneista 159 yrityksestä.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia näkee tilanteensa nyt valoisammaksi kuin se oli puoli vuotta sitten. Vastaajista 44 prosenttia näkee seuraavan puolivuotiskauden myös kasvattavan yrityksensä rekrytointitarpeita.

Jenkkilehdet näkevät webissä kasvun paikan

Sähköisen viestinnän suosiosta on povattu usein uhkaa perinteiselle, painetulle medialle. Yhdysvalloissa on kuitenkin merkkejä myös sanomalehtien ja webin kasvuhakuisesta suhteesta, ne kun ovat lähteneet etsimään yleisöä sieltä, missä se yhä useammin viihtyy, markkinatutkimusyritys International Demographics raportoi.

Yhtiön tuottama The Media Audit kertookin internetin heavy user –ryhmän kasvaneen vahvasti verrattuna kaikkien muiden viestimien aktiivikäyttäjämääriin.

Yhdysvalloissa internet on myös verraten hyvätuloisten ja hyvin kouluttautuneiden kuluttajien suosima media: aktiivikäyttäjistä yli 60 prosentilla kotitalouden tulot ylittävät 50 000 dollaria vuodessa, kun esimerkiksi radion aktiivikuuntelijoista ja sanomalehtiin uppoutuvista vastaavaan yltää 45 prosenttia ja television parissa viihtyvistä reilu 32 prosenttia.

Netin käyttö monipuolistuu

Internetin käyttö kasvaa paitsi käyttäjämääriä mitaten myös niin, että yhä useammat tekevät verkossa yhä useampia asioita muun muassa laajakaistaliittymien yleistyessä.

Näin kertoo yhdysvaltalainen Harris Interactive –tutkimuslaitos, jonka tuoreessa kyselyssä on mukana runsaat seitsemänsataa amerikkalaista netin käyttäjää riippumatta siitä, missä he päätteen ääressä pistäytyvät tai viettävät pidempiäkin aikoja. Tällaisella kriteerillä yhdysvaltalaisista aikuisista nyt noin 69 prosenttia kuuluu netin käyttäjiin, tutkimuslaitos raportoi.

Netissä kaikki ei näytä muuttuneen tuntuvasti kolmessa vuodessa: eniten verkkoa käytetään yhä perusviestintään eli sähköpostin suosio on ylivoimainen verrattuna muihin online-puuhiin. Hyvin usein tai usein sähköpostia käyttää kaksi kolmesta netin käyttäjästä, kun esimerkiksi tuotteista ja palveluista etsii tietoa verkosta vastaavalla ahkeruudella. Tällainen tiedonhaku on kuitenkin kolmessa vuodessa reippaammin kuin muut verkon käyttötavat.

Entistä petollisempia verkkokalastajia liikkeellä?

Identiteettivarkauksilla, huutokauppahuijauksilla ja muillakin verkkokauppaan liittyvillä petoksilla liikutetaan verkossa yhä suurempia rahasummia - yksin Yhdysvalloissa vuositasolla jo yli 437 miljoonaa dollaria.

Yhdysvaltain Federal Trade Commission (FTC) raportoi äskettäin vastaanottaneensa aiheeseen liittyen vuonna 2003 kaikkiaan yli puoli miljoonaa kuluttajavalitusta. Määrä on 40 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Yleisimmin valituksissa oli kyse luottokorttitietojen väärinkäytöstä.

Seniorit pikaviesteilevät siinä kuin junioritkin

Ruotsalainen tutkimus romuttaa käsitystä siitä, että vanhemmat webin käyttäjät eroaisivat teineistä tietyissä tottumuksissaan. QuickSearch-yrityksen tekemässä tutkimuksessa mukana olleilta runsaalta kolmeltatuhannelta tietokoneen käyttäjältä tiedusteltiin heidän viestintäkäyttäytymiseensä liittyen muun muassa MSN Messenger –pikaviestisovelluksen käyttöä.

Useita tai muutamia kertoja päivässä messengeriä käytti 72 prosenttia yli 55-vuotiaista ja 88 prosenttia alle 18-vuotiaista. Ero ei täten näyttänyt suurelta, joskin nuoret viettivät sovelluksen parissa enemmän aikaa kuin varttuneet tietokoneen käyttäjät, kertoo tuloksista Sälj & Marknadsföring –lehti.

Nuorille pikaviestintä oli mieluista etenkin siksi, että samaan aikaan on mahdollista käydä useita keskusteluja. Vanhemmat taas pitivät hyvänä sitä, että vastaukset saa nopeammin kuin sähköpostitse. Nuorista kahdelle viidesosalle messenger oli tuonut uusia ystäviä ja joka viides sanoi sen luoneen pohjan myös rakkaussuhteelle. Vanhemmille pikaviestit olivat taas ennen muuta keino hiipuneiden ystävyys- ja sukulaissuhteiden vahvistamiseen.

Digiradion tulevaisuus tekee paluuta?

Viime aikoina digiradiosta ei ole paljonkaan kuultu, mutta lähitulevaisuudessa laitemarkkinat piristyvät, uskoo yhdysvaltalainen In-Stat/MDR. Digiradioiden toimitukset kasvavat 19 miljoonaan kappaleeseen vuonna 2007, markkinatutkimuslaitos ennustaa. Syyksi se sanoo uuden sisällöntuotannon ja datapalvelut, jotka ovat sen mukaan antaneet myönteisiä merkkejä USA:n satelliittivetoisilla markkinoilla ja brittien maanpäällisessä digiradiotoiminnassa.

Radion päivittyminen analogisista lähetyksistä digiaikaan on In-Stat/MDR:n mukaan hidas ja yhä vuosia vievä prosessi.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.