Harrastatko strategista päivittelyä?
6.2.2004 07:20 Monia asioita opitaan kainostelematta yrityksen ja erehdyksen kautta. Toisin on radiossa: kun Ylen suuressa radiouudistuksessa syntyy sangen lyhytikäinen kanava, sen loppu on vain strategisen päivityksen jatkamista.
YLE:n radion uudistus jatkuu, tiedote (4.2.) kertoo. Sen mukaan radiotoimiala on arvioinut "?viime vuonna käynnistämäänsä strategiapäivitystä eli radiouudistusta"?. Tuloksena on kanava YLEQ:n lakkauttaminen siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, koska kuuntelijoita ei ole kertynyt toivotusti.
Ja taas opimme uutta! Kun jokin keksintö ripeästi osoittautuu elinkelvottomaksi, on siis tästä lähtien kyseessä hienolta kuulostava strategiapäivityksen jatkaminen, ei esimerkiksi epäonnistuminen.
Niinku jokin nimi?
Innostuksen vallassa odottanee nyt monikin, millaista Q:ta on jatkossa kuuleminen. Ja mikä lienee uuden kanavan nimi?
Kielenhuollolliseen huoleen taipuvilla yksilöillä saattaisi olla mielessään eräs käyttökelpoinen näkemys: jospa päivitettäisiin kanava Kuusta nuoren kuulijakunnan korvia tuttuudellaan houkuttelevaan RadioNiinkuun!
Päivitellään!
Niinku-puhe on luonteva paheksunnan kohde, mutta miksi siitä moititaan useimmin niitä, jotka tilkitsevät puheilmaisuaan "?no tota tavallaan niinku"? –tyylisillä mitäänsanomattomuuksilla? Eikö radion strateginen päivittelykin ole tavallaan niinku-puhetta?
Ja virkakieli se vasta niinku-kieli onkin! Otetaanpa esimerkki äidinkieltä vaalivan koululaitoksen maailmasta. Lähteenä olen käyttänyt "?Opetushallituksen lausuntoa opetusministeriön laatimasta kehittämissunnitelman luonnoksesta"?, jonka mukaan "?kehittämissuunnitelman tulisi ohjata kehittämistoimien priorisointia ja sen mukaista resurssien allokointia"?. Näin todetaan siksi, että luonnos ja siitä annettu lausunto sisältävät kehittämistoimia, jotka aiheuttavat lisärahoitustarpeita. Että mitä tulikaan sanotuksi?
Kaiken maailman säästötoimien päivittelijöitä saattaisi kiinnostaa tieto siitä, milloin asiapaperien tuotanto tehostuu siten, että säästökohteeksi otetaan turhat sanat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












