Lukevia suomalaisia ja kasvavia online-albumeja
4.3.2004 13:46 Suomessa lapsiperheet ovat digitaalisen median edelläkävijöitä. Yhä sähköisemmässä mediamaisemassa kuitenkin myös lehtiin painettu sisältö pitää pintansa. Rakkaus jatkaa verkkokaupallistumistaan, ja ahkerasti käydään myös kotimaisilla aikuisviihdesivuilla. Teinitytöt puolestaan näyttävät harrastavan vähemmän musiikin kotipolttoa kuin pojat. Verkosta on tulossa yhä vahvemmin myös valokuva-albumi.
Internet on itseilmaisun kanava yhä useammille. Yhdysvalloissa tehdyn kyselyn mukaan jo 44 prosenttia täysi-ikäisistä kansalaisista on itse laatinut verkkosivuja tai osallistunut arkiseen sisällöntuotantoon toimittamalla verkkoon esimerkiksi tekstiä tai kuvia, osallistumalla verkkokeskusteluihin tai jakamalla musiikkitiedostoja muiden netin käyttäjien kesken.
Useimmin täysi-ikäiset netin käyttäjät kasvattavat verkkosisältöä asettamalla esille valokuvia. Kuvasatoaan on esitellyt 21 prosenttia käyttäjistä. Lähes yhtä moni kertoo tosin jakavansa musiikki- tai videotiedostoja omalta tietokoneeltaan. Kirjallista materiaalia verkkosivuille kertoo postittaneensa 17 prosenttia käyttäjistä, kun taas omia sivuja ylläpitää 13 prosenttia. Web-kameran välityksellä liikkuu verkossa noin seitsemän prosenttia netin käyttäjistä.
Yksityishenkilöt Pew Internet & American Life Project luokittelee kyselynsä pohjalta kolmeen sisällöntuottajaryhmään. Aktiivisimpia ovat nuoret, keski-iältään 25-vuotiaat netin käyttäjät, jotka myös muita useammin käyttävät pikaviestintää, pelaavat verkossa pelejä ja lataavat koneelleen musiikkia. Omia verkkosivuja rakentavat kuitenkin tyypillisimmin vanhemmat sisällönluojat, joiden ryhmässä keski-ikä on jo 58 vuotta. Näiden kahden ryhmän väliin asettuvat puolestaan niin sanotut kaikkiruokaiset, keski-iältään noin 40-vuotiaat netin monipuoliset käyttäjät.
Rakkaus verkottuu ja verkkokaupallistuu
Rakkaus ja ystävyys eivät ole enää vain kahden kauppoja vaan paljolti myös verkkokauppaa. Yhdysvalloissa Valentine´s Day sai verkkokauppojen kassat kilisemään iloisesti: keskivertokuluttajan ostokset kasvoivat viime vuoteen verrattuna 19 dollarilla, National Retail Federation (NRF) raportoi.
Kävijämääriä kukkia ja lahjoja kauppaavissa verkko-osoitteissa tarkkaillut Nielsen//Netratings kertoo vieläkin hurjemmasta kyydistä: liikenne kasvoi viime vuoden helmikuun alkuun verrattuna 291 prosenttia. Myös online-kortteja tarjoavilla sivuilla käytiin lähes kaksi kertaa viimevuotista vilkkaampaan tahtiin.
Vilkasta aikuisviihdesivuillakin
Viime vuoden lopulla muutamat ulkomaiset tutkimustulokset kertoivat ihmissuhdemarkkinoiden ja tositarkoituksellisen seuranhaun virkeydestä verkossa. Vilkkaalta näyttää Suomessakin – myös eroottisilla sivustoilla, joiden kävijämääristä ei ole tavattu tehdä suurta numeroa.
Helmikuussa julkaisi kävijälukujaan suomalainen Sonetia Oy, jonka mukaan esimerkiksi Iskuri-seuranhakupalvelussa on kuukaudessa noin 110 000 eri kävijää. Vielä paremmin näytti kuluttajille kuitenkin maistuvan aikuisviihteellinen sisältö ja chat-keskustelu: esimerkiksi yhtiön Herkku.net –sivustolla kirjattiin tammikuussa 164 353 eri kävijää ja päivittäinkin yli 12 000 eri käyttäjää. Gay-sivusto Koodi.net keräsi puolestaan tammikuussa lähes 80 000 eri käyttäjää ja päivässäkin sen pariin ehti yli viisituhatta eri käyttäjää.
Sonetian julkistamat luvut perustuvat Taloustutkimuksen Web Traffic Monitor –seurantaan.
Teinitytöissä musiikkiteollisuuden toivo?
Jupiter Communications on puolestaan iskenyt silmänsä webissä teinityttöihin. Tutkimuslaitos näkee tässä ryhmässä ilon aiheen musiikkiteollisuudelle: tytöt sijoittavat musiikkiin 15 prosenttia enemmän rahaa kuin pojat ja ovat myös aktiivisempia digimuotoisen musiikin kuluttajia. Tytöt eivät kuitenkaan valmista kotipolttoisia musiikkiäänitteitä tai imuroi musiikkitiedostoja webistä koneelleen poikien tahtiin.
Jupiterin tutkimuksen Consumer Survey Report: Teen Music 2003 otokseen kuuluu kaikkiaan 1800 nuorta netin käyttäjää. Mutta miten nämä 13-17-vuotiaat mahtavatkaan käyttäytyä muutaman vuoden kuluttua? Ainakin tutkimuslaitos Forrester Research arvioi äskettäin, että vuonna 2008 enää vain ikäihmiset ostavat cd-levyjä.
Paperille riittää yhä suomalaislukijoita
Sähköisen sisällön runsaudesta huolimatta ainakin suomalaiset pitävät yhä kiinni lehdistään myös paperisessa muodossa ja ostavat innokkaasti esimerkiksi viihdesisältöisiä lehtiä. Kansallisessa Mediatutkimuksessa mukana olevista lehdistä suomalaiset lukevat keskimäärin yhtätoista – kolmea sanomalehteä ja kahdeksaa aikakauslehteä. Eniten lehtiä seuraavat 30–64-vuotiaat, jotka lukevat keskimäärin 12 lehteä. Nuorimmat ja vanhimmat lukevat keskimäärin yhdeksää eri lehtinimikettä.
Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan sanomalehtiä lukee 86 prosenttia suomalaisista. Aikakauslehtien lukijamäärän mukainen kymmenen kärki taas koostuu asiakaslehdistä ja perhe- ja yleisaikakauslehdistä. Aikakauslehdistä eniten lukijoita on asiakaslehti Pirkalla ja Yhteishyvällä. Niitä seuraavat Apu, Aku Ankka, Seura, Terveydeksi, 7 päivää ja ET-lehti.
Lehtiostoksissa varsinkin television, viihdemaailman ja painetun sanan suhde näyttää vahvalta: laajalti luettujen perhe- ja aikakauslehtien joukossa kasvu-uralla olivat niin Katso, OHO kuin myös 7 päivää ja TV-maailma.
Lehtitilastot kertovat suomalaisten olevan toisaalta myös aktiivisia vapaa-ajan viettäjiä. Kansallisessa Mediatutkimuksessa mukana olevat harrastelehdet tavoittavat 39 prosenttia suomalaisista. Lukijamääriltään ryhmän suurimmat lehdet ovat Metsästys ja Kalastus, Kennelliiton Koiramme-lehti sekä Erä. Asumiseen, rakentamiseen ja puutarhaan liittyviä lehtiä lukee niin ikään lähes kolmannes suomalaisista.
Kansallinen Mediatutkimus KMT on Levikintarkastus Oy:n tilaama ja TNS Gallup Oy:n toteuttama jatkuva tutkimus. Vuoden aikana puhelinhaastatteluja tehdään yhteensä 26 000. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat 12 vuotta täyttäneet suomalaiset muualla paitsi Ahvenanmaalla.
Lapsiperheillä digi-innostusta
Lukuinnostuksensa keskelläkin suomalaiset siirtyvät yhä digitaalisempaan mediakulttuuriin. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä tehdyn laitetiedustelun mukaan lapsiperheet näyttävät edelläkävijöiltä.
Laajakuvatelevisioita ja digibokseja on hankittu ensimmäisenä varsinkin lapsiperheisiin ja yksin asuvien 35-54-vuotiaiden talouksiin. Digibokseja on suhteellisesti eniten Etelä-Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja Länsi-Suomessa. DVD-laitteesta ja digitaalikamerasta ovat olleet kiinnostuneimpia lapsiperheiden ohella yksin asuvat nuoret, Tilastokeskus kertoo.
Tietokone on useimmilla lapsiperheillä, vaikka kannettavia tietokoneita eli salkkumikroja on eniten alle 35-vuotiailla sinkuilla. Internet ja siihen laajakaistayhteys ovat tavallisimpia pääkaupunkiseudulla ja muualla Etelä-Suomessa varsinkin lapsiperheissä ja nuorissa yhden hengen talouksissa.
Eteläisen Suomen nuoret ja lapsiperheet ovat myös muita ahkerammin hankkineet kamerapuhelimia sekä wap- tai gprs-puhelimia.
Laajakuvatelevisio oli helmikuussa 23 prosentilla ja dvd-laite 26 prosentilla talouksista. Kotitalouksista 11 prosenttia eli runsaat 250 000 taloutta oli jo hankkinut digiboksin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi












