Sähköä saa mutta tieto ei kulje!
5.4.2004 15:31 Rakensin kesäpaikan vajaa kymmenen vuotta sitten. Vaikka rakentajiin kohdistuneiden tutkimusten mukaan valtaosa halusi rakentaa sähköistetyn mökin, ei sähköputkia saanut millään ilveellä tehdasasennuksena elementteihin. Selvisihän siitä sähkömiehen avulla, ja putket kätkettiin pääosin lattian alle.
Minusta tapaus kertoo hyvin suomalaisten yrityksen hitaasta markkinareagoinnista. Julkinen valta oli hoitanut osuutensa hyvin, sähkön saannissa ei ollut ongelmia.
Nyt on alkanut kummastuttaa tietoliikenne mökiltä, mille ei tunnu löytyvän ratkaisua, vaikka erilaisia näkemyksiä asian selviämisestä on kyllä ollut jo vuosia.
Kasvava joukko asiakkaita
Muutaman seuraavan vuoden aikana isot ikäluokat jättävät täyspäiväisen työnteon, mutta osa jatkaa osaaikaisesti ja loputkin viettänevät aikaansa erilaisten aktiviteettien parissa.
Heillä on kaupunkiasunnon lisäksi toinen asunto, vapaa-ajan viettopaikka. Luulisi monen kunnan olevan kiinnostunut lisäämään heidän ajankäyttöään paikkakunnalla ja siten myös rahankulutustaan.
Yhä useammassa työssä alkaa vapaa-ajan ja työn raja olla melko hämärä. Työ on enemmän tavoitesidonnaista kuin aikaan sidottua. Myös työväsymys ja pyrkimykset pitää tekijöitä mahdollisimman pitkään työelämässä vaatisivat mahdollisuuksia tehdä työtä kakkosasunnolta käsin.
Asuntojen hintojen nouseminen keskuksissa, etenkin pääkaupunkiseudulla, kertovat paineista saada toimintaa myös keskusten ulkopuolelle.
Kuka tekee?
Valtio odottaa lähinnä teleoperaattoreiden rakentavan yhteydet, mutta toteaa myös, ettei yhteyksiä voi kaupallisin perustein saada kaikkialle. Jotenkin valtiovallan passiivisuus ihmetyttää.
Tietoliikenne tulevaisuudessa on Suomen kaltaisessa maassa koko yhteiskunnan kehityksen kannalta melkoisen ratkaisevassa roolissa.
En yleensä kehota ottaamaan mallia Ruotsista, nyt kyllä voisi. Ruotsissa valtiovalta on nähdäkseni ymmärtänyt asian tarkeyden paljon paremmin ja ottanut tietoliikenteen kehittämiseen aktiivisen otteen.
Tämän päivän lähtökohta mökillä on kännykkäyhteys, joka toimii ihan säällisesti normaalissa mail-liikenteessä, mutta tukkeutuu heti kun mukana on vähänkin isompi liitetiedosto.
Selaimen käyttö kännykkäyhteydellä nykyisissä paljon grafiikkaa sisältävissä sivustoissa on kärsimystä, joka vielä maksaa paljon.
Samoihin kaapeleihin?
En ole tekninen asiantuntija, mutta hiukan ihmetyttää, kun sähköt on saatu vedettyä, eikö samoja pylväitä voisi käyttää myös tietoliikenteen ratkaisemiseksi.
Pylväät ovat toki paikallisen energialaitoksen ja niiden käyttö muuhun tarkoitukseen voi olla ainakin yksityisten ihmisten aloitteesta mahdotonta.
Ei suurin osa mitään taivaita hipovia nopeuksia kaipaa, selkeä parannus nykytilanteeseen olisi jo paljon. Kun budjettitiedostot kulkevat ja selaimen kohtuullinen käyttö olisi mahdollista, oltaisiin jo aika pitkällä.
Oma valokaapeli?
Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu 17. maaliskuuta kuinka Gumbostrandin moniosaajat rakensivat oman valokaapeliyhteyden. Osuuskunnan perustaminen ja töiden läpivienti vaatii aina joitakin poikkeuksellisen aktiivisia ihmisiä.
Kunnat ovat houkutelleet ihmisiä mitä erilaisimmin keinoin. Monella kunnalla on melkoinen kesämökkimäärä alueellaan, mutta asukkaat ovat paikalla vain kesälomansa ja muutaman viikonlopun ajan.
Jospa kunnat ottaisivat aktiivisen roolin asioiden edistäjinä. Ei aktiivisuus ole yhtä kuin ?valokaapeli jokaiseen mökkiin? -projekti. Asian voisi aloittaa vaikka aktiivisella projektinjohdolla. Kunnalla on kuitenkin selvästi paremmat mahdollisuudet kytkeä mukaan tarvittavat kumppanit.
Iäkkäämpi osa mökkeilijöistä ehkä siirtyy paikkakunnalle pysyvästi, kunhan nykyajan palvelut ovat käytössä. Jotkut kunnat ovat jo heränneet toimimaan, mutta aika harvat.
Kuntien lukumäärä on kuitenkin neljän sadan paremmalla puolella, ja koko maan kattavan tietoliikenteen rakentaminen kuntien aktiivisuudella on liian hidasta ja peitto jää varmasti puutteelliseksi.
Yksi yhteinen rakentaja?
Oliskohan saatava jotain järkeä operaattoreiden verkkojen rakentamiseen? Ei sähköverkkojakaan rakennettu moninkertaisesti.
Kyllä kilpailun pitäisi olla mahdollista, vaikka Suomea kattaisi vain yksi yhteinen verkko, joka olisi ?verkkorakennusyhtiön? vastuulla. Operaattorit vuokraisivat tarvitsemansa siirtopalvelut yhtiöltä.
Operaattorin vaihtaminen säilyttämällä vanha numero lisäsi kilpailua kummasti. Ilman yhteistä ?numeronvaihtoyhtiötä? ei kilpailu olisi toteutunut.
Umts-lisensseissä paloi rahaa jo valtavasti. Oliskohan valtiovallan intressissä valvoa, ettei moninkertaista verkkoa rakentamalla vain lisätä kustannuksia. Vierekkäisillä mastoilla on kovin vähän lisäarvoa.
Martti Leino on Ingram Micro Oy:n aiempi toimitusjohtaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












