Googlen ipon anatomia
24.5.2004 08:56 Kysymys: miten saadaan entistä enemmän kävijöitä maailman suosituimman hakumoottorin sivuille? Vastaus: listautumalla pörssiin.
Googlen huhtikuun lopulla pitkän odotuksen jälkeen ilmoittama pörssilistautuminen on luonut ympärilleen huiman mediamyrskyn; IPO nähdään – näkijän perspektiivistä ja agendasta riippuen – joko suuren luokan huijauksena tai teknologiamarkkinoiden pelastuksena. Kummasta on kysymys?
Erilaisen IPO:n anatomia
Kovaan kohuun nähden Google listautumisesta tiedetään todella vähän. Ainoa toistaiseksi selkeästi määritelty suure on IPO:n koko, runsaat 2,7 miljardia dollaria. Miltei kaikki muu on ilmassa.
Jo koko yksin tekisi IPO:sta merkkitapauksen – se on USA:n pörssihistorian 15 suurin ja kaikkien aikojen kolmanneksi suurin teknologia-IPO (vain Agere Systems ja Lucent Technologies ovat olleet suurempia).
Viimeiseen 12 kuukauteen Google on maailmanlaajuisestikin toiseksi suurin IPO, vain niukasti viime marraskuussa listautunutta China Life Insurancea pienempänä.
Googlen listautumisen jälkeinen valuaatio on luonnollisesti myös arvoitus, sillä se riippuu listautumishinnasta. Spekulaatioita on liikkeellä paljon ja haarukka on suuri, se vaihtelee runsaasta 10 miljardista yli 50 miljariin dollariin.
Haarukan yläreunassa Googlen arvo alkaisi lähestyä jo viime aikoina kovaa kyytiä saanutta Nokiaa, jonka arvo on tätä nykyä noin 53 miljardia euroa (64 miljardia dollaria).
Pyhä multippeli!
Haarukan keskivaihe 20 – 30 miljardin dollarin kieppeillä vaikuttaa todennäköiseltä arvolta, mutta sekin on melkoinen arvostus firmalle, jolla on vajaat 2 000 työntekijää ja jonka liikevaihto viime vuonna oli vielä vajaat miljardi dollaria ja liikevoitto runsaat 100 miljoonaa.
Kasvu on tosin niin kovaa, että tänä vuonna ensimmäisen neljänneksen lukujen perusteella voi varsin luottavaisesti ennustaa selvästi yli kahden miljardin dollarin myyntiä ja liikevoittoa kenties 300 – 400 miljoonaa.
Näilläkin luvuilla arvioidun valuaation mukainen P/E-luku on hurjaa 65 – 75 luokkaa.
Sekään ei ole selvillä, kuinka suuri osa IPO:ssa tarjottavista osakkeista tulee myynnissä vanhoilta osakkeenomistajilta, kuinka suuri osa antina yhtiöltä.
Mitä korkeammaksi hinta nousee huutokaupassa, sitä suurempi lienee myynnin osuus – melkoisen varmaa on kuitenkin, että Googleen sijottaneet Kleiner Perkins Caulfield Buyers ja Sequoia Capital haluavat myydä osakkeitaan, jolloin ne saavat sijoitukselleen erinomaisen tuoton ja iloa pääomasijoittajille muuten vielä ankeisiin aikoihin.
Ilmeisesti kuitenkin huomattava osa listautumisen tuotoista menee nykyisten omistajien taskuun, ei yrityksen käyttöön.
Huutokauppaa hollantilaisittain
Suurinta kohua on herättänyt Googlen Yhdysvalloissa erikoinen IPO-prosessi. Yhtiö ei itse aseta perinteiseen tapaan osakkeiden määrää ja hintaa, vaan käyttää tähän huutokauppaprosessia (ns. Dutch Auction), jossa sijoittajat määrittelevät hintatason.
Tässä huutokauppaprosessissa sijoittajat tekevät tarjouksia siitä, kuinka monta osaketta mihin hintaan he haluavat ostaa. Tarjousajan lopussa Google ja sen investointipankit määrittävät ns. clearing pricen saatujen tarjousten perusteella siten, että clearing price kerrottuna sen ylittävien tarjousten määrällä tuottaa halutun summan. Google tosin varaa oikeuden säätää tätä clearing pricea tarpeen mukaan alaspäin.
Onko tällainen prosessi sitten hyvä vai paha juttu? Perspektiivistä riippuen kumpaakin. IPO:issa perinteisesti rikastuneiden investointipankkien ja heidän ykkösasiakkaittensa kannalta mekanismi ei ole kovin hyvä, sillä IPO:n jälkeinen pörssikurssin rakettimainen nousu on epätodennäköisempää kuin perinteisessä IPO:ssa.
Pitkän tähtäimen sijoittajien ja piensijoittajien kannalta prosessi voi olla hyvä: piensijoittajien on helpompi saada osakkeita kuin perinteisissä IPO:issa ja hinta asettunee kestävämmälle tasolle kuin normaalilla mekanismilla tehdyn kuuman IPO:n jälkeisessä mahdollisessa rakettinousussa.
Huutokaupan vaarana on kuitenkin ns. voittajan kirous: voittavat tarjoukset voivat perustua optimismiin ja osakkeen arvon yliarvostukseen, jolloin IPO:n jälkeinen pörssikurssi voikin asettua alemmalle tasolle. Tämän mahdollisuuden todennäköisyys kasvaa, jos suuret massat innostuvat havittelemaan nopeaa rikastumista kuplavuosien haavekuvat silmissään.
Erilainen jatkossakin
Googlen USA:n rahoitusvalvontaviranomaisille antama listautumisdokumentti S-1 on mielenkiintoista luettavaa. Se alkaa yhtiön perustajien Sergey Brinin ja Larry Pagen kirjeellä, jossa he kertovat, että Google ei aio taipua kvartaalitalouteen, ts. se ei jatkossakaan julkaise lyhyen aikavälin tulosennusteita. Yritys lupaa myös aina painottaa pitkän aikavälin kehitystä kvartaalitulosten sijaan.
Google ei aio myöskään luovuttaa kontrollia ulkopuolisille. Annin jälkeen yrityksellä on kaksi osakesarjaa, joista perustajien ja avainhenkilöiden hallitsema B-sarja tuo kymmenen ääntä per osake ja sijoittajille tarjottava A-sarja yhden äänen per osake. Niinpä valta pysyy käytännössä täydellisesti sisäpiirillä.
Googlen manifestoon kuuluu myös hyvän tekeminen – kaksi perustajien kirjeen teemaa ovat "?Don't be evil"? ja "?Making the world a better place"?. Todellista altruismia, naivismia vai silkkaa eettisten sijoittajien kosiskelua – tämän näyttää aika.
Kannattaako osallistua?
Googlen listautuminen on siitä harvinainen, että siinä mattimeikäläinenkin voi päästä osalliseksi kuumaan IPO:on. Meiltä Suomestakin on helppo avata tili amerikkailaselle pörssivälittäjälle (listautumisen pääjärjestäjien lisäksi antiin tulee leegio muitakin meklarifirmoja mukaan). Mutta kannattaako se?
Googlen listautumisdokumentissa on lueteltuna amerikkalaiseen tapaan yli 20 sivua riskejä pienellä präntillä; taivaan niskaan putoamista lukuunottamatta kaikki muu taitaa olla mukana. Ensimmäiset sivut ovat kuitenkin kovaa luettavaa – pahimmat kilpailijat ovat Microsoft ja Yahoo. Lisäksi noin 95 prosenttia yrityksen tuloista tulee mainosmyynnistä.
Tämä yhdistelmä on Googlen suurin riski: häikäilemättömänä kilpailijana tunnettu Microsoft (se on myöntänyt olevansa häviöllä, mutta aikoo tehdä comebackin) on ikävä niskaan läähättäjä, etenkin kun tiedetään se, että Microsoft pystyy halutessaan pistämään mainonnan hinnoittelun uusiksi, jos se haluaa kampittaa Googlea.
Eli on kaikkea muuta kuin varmaa, pystyykö Google säilyttämään hurjan kasvutahtinsa, joka on jo diskontattu mukaan arvioituihin valuaatiohaarukoihin.
Koska huutokauppa tekee vielä todennäköiseksi sen, että IPO:n jälkeinen hinnannousu ei ole rajua, varovainen sijottaja voikin katsoa IPOa rauhassa ja sitten halutessaan ostaa osakkeita jälkimarkkinoilta kohtuuhintaan, mahdollisesti jopa alle IPO-hinnan.
*************************
Googlen lomake S-1 löytyy täältä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












