Ehdonalaisvanki epäilemättä nähtynä
12.11.2004 07:19 Viikon mediaääniin kuuluvat ehdottomasti jarrujen kirskunta ja kolarityylinen räsähdys. Ruutuun tuli paha särö. Ja kyse on tietenkin televisioruudusta.
Koulustakin toisinaan kirjoittavana toimittajana olen joskus katsonut Buusteri-ohjelmaa ja tykännyt tavasta, jolla se keskusteluttaa nuoria arkisissa ympyröissä. Koulut ovat näyttäytyneet kiinnostavina paikkoina. Kalliita lavasteita ei ohjelmassa ole kaivattu, eikä yleisön tavoittamiseksi ohjelmaa ole tarvinnut nimetä jonkun tunnetun juontajan mukaan.
Mutta mitä minun pitäisi ajatella ohjelmasta nyt? Nimi ei kuulemma pahenna miestä, mutta iltapäivälehtien jutut ovat antaneet aihetta pohtia, voiko muuan mies pahentaa Buusterin nimen. Kuinka se kävikään?
Tuomaripeliä omin silmin
Kun lööppi kertoi, että yksi koululaisohjelman juontajista oli saanut tuomion lapsiseksistä, ällistyin. Olin ja olen hetkeäkään epäilemättä sitä mieltä, ettei tällaisella taustalla pitäisi pyrkiä työhön lasten ja nuorten pariin. Ja että ihan televisiossa, kaiken kansan edessä! Tekoja, joiden vuoksi juontajalle on tuomio luettu, en yksinkertaisesti voi hyväksyä.
Sittemmin luin muutakin kuin lööpit. Juontaja oli saanut tuomionsa jo tammikuussa! Olin nähnyt hänet televisiossa sen jälkeen, enkä ollut tuntenut oloani vaivautuneeksi. Itse asiassa katsoin, että hän hoiti roolityönsä varsin näppärästi. Minä yksinkertaisesti en tiennyt, mitä muuta minun olisi pitänyt nähdä, eikä juontajan lisäksi tainnut tietää moni muukaan. Rangaistavat tekonsa mies oli tehnyt ennen työsuhteensa alkua.
Leikin ajatuksella. Mitä minä mediakuluttajana sanoisin näkemästäni, jos tämä nuorten suosimassa saippuasarjassakin aikoinaan näytellyt hahmo olisi valinnut uudeksi alukseen juontotyön jossain muussa kuin nuorille suunnatussa tv-ohjelmassa? Entä miten kauan kestää langettamani tuomio eli epäilyksenalaisuus verrattuna ehdonalaiseen rangaistukseen, jota juontaja parhaillaan suorittaa? Milloin ja missä roolissa olisin valmis päästämään rangaistun mediatyöntekijän vapaasti olohuoneeseeni?
Puhuttavaa olisi
Kun Buusterin paikalle tv-ruutuun ilmaantui Soittis-ohjelman pirtsakka juontaja ilmoittamaan, että nyt on käynyt ?niin onnellisesti?, että peliaikaa on pidennetty puolella tunnilla, kysymykset päässäni jatkoivat ohimarssiaan. Millä perusteella minä olin valmis tuomitsemaan tuomitun kertakaikkiseen mediakadotukseen?
Kadotustuomion juontaja sai nopeasti muiltakin. Ohjelmaa ei enää päästetty televisioon ja juontaja siivottiin pikavauhtia pois myös ohjelman nettisivuilta, jotka kohta katosivat kokonaan. Nauhoitettu ohjelma olisi toki näyttänytkin ruudussa kohun keskellä irvokkaalta ja inhottavalta, mutta nettisivujen hävityksen suhteen olin kuulevinani paniikkijarrutuksen äänen - olkoonkin, että itse olisin luultavasti painanut delete-näppäintä aivan yhtä hädissäni.
Päivitys, ei päivittelyä!
Kaikesta huolimatta jäin kaipaamaan ohjelmasta kertoville sivuille suorasanaista päivitystä ja kenties keskustelumahdollisuuttakin, en bittiavaruuteen piiloutumista. Selityksiä en oikeastaan olisi kaivannut, ja onneksi niihin ei ainakaan tuoreeltaan turvautunut edes sopan keittäjä. Lapsipornon markkinoista puhuttaessa yksinkertaisesti mikään selitys niiden olemassaololle ja ylläpidolle ei ole tyydyttävä eikä edes välttävä.
Koko nettiä tuskin kukaan vakavissaan kaataisi, vaikka juuri siellä jotkut ovat ryövänneet itselleen vapauden levittää ties mitä törkyä. Buusterikaan ei toivottavasti yhtä miestä kaipaa vaan saa jatkaa hyvin tekemäänsä työtä. Nuoret ansaitsevat pirteitä kotimaisia ohjelmia, joissa puhutaan ja keskustellaan asiallisesti myös vaikeista aiheista. Toivottavasti tapahtuneeseenkin siksi vielä itse ohjelmassa tartutaan, eikä jatketa vain muina naisina ja miehinä!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











