Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ulkoistaminen on mantra

?Mitä ei osaa, ei voi ulkoistaa?

7.3.2005 10:31 ?Ulkoistus? eli outsourcing on mantra, jonka uskotaan parantavan liiketoiminnan ongelmat. Nykyisin ulkoistetaan lähes kaikki: taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon prosessit, it-infra, tuotesuunnittelu, tuotekehitys, tuotanto ja myynti. Ydinliiketoimintaan jää enää johtaminen, brändin hallinta ja liikeidean kehittäminen.

Ulkoistusta tehdään yli maanosien, jolloin puhutaan "?offshore outsourcingista"? eli kaukoulkoistuksesta.

Outsourcingin syventyessä palvelutoiminnan alueille on kuitenkin seurauksena ollut jo käänteinen ilmiö - insourcing. Jollain laillahan tämä on merkki siitä, että odotukset eivät ole olleet realistisia.

Irti hype-ajoista

Hype-vuosina pääomarahoittajat etsivät mahdollisimman suurta "?burn ratea"? kasvattamalla yrityksen kokoa, sisäisiä toimintoja ja sitä kautta yrityksen merkittävyyttä.

Täällä maamme teknologian mekassa Otaniemessä amerikkalainen pääomasijoittaja kertoi täydelle salille, että heidän suurin ongelmansa on se, että kasvuyritykset eivät pysty rekrytoimaan väkeä niin nopeasti kuin haluttiin.

Esimerkki taisi olla, että pääomarahoittaja halusi rekrytoida sata henkeä kuukaudessa. Heillä jäi yksinkertaisesti rahat käsiin ja limiitit täyttymättä.

Nyt ne pääomasijoittajat, jotka jäivät jäljelle, ovat hanakoita ulkoistamaan jopa softayritysten tuotekehityksen. Ajatuksena siinä on, että kun softa on valmis, niin mihin sitä kehityshenkilöstöä enää sitten tarvitaan.

Tuotekehityshän voidaan sen lisäksi ostaa murto-osalla maamme kustannustasosta vaikka Kiinasta. Tässä on oltava tarkkana projektiliiketoiminnan ja ohjelmistotuotteen kehittämisen välillä.

Itse on osattava ensin

Kokemusten mukaan tuotekehityspanos kasvaa koko ajan yrityksen menestyessä. Tämän lisäksi vaaditaan uudenlaista ulkoistusosaamista, jonka pohjana on se, että opitaan ensin itse.

Jos emme osaa jotain asiaa, emme pysty vaatimaan ja valvomaan ulkoistusta. Ja kyllähän ohjelmistotuotetalon tärkein voimavara on kuitenkin innovatiivinen kehitysporukka yhdessä asiakkaiden kanssa.

Ulkoistusosaaminenkaan ei kuitenkaan aina riitä. Silloin kun lähdetään ulkoistamaan tuotteen kehittämiseen tai yrityksen henkilöstöjohtamiseen liittyviä toimintoja, ollaan usein heikoilla vesillä.

Tällöin ei pelkkä laadunvarmistus ja –valvonta riitä, vaan tarvitaan aitoa partnershippiä kumppaneiden kesken. Tiiviin win-win -partnership -suhteen rakentaminen taas vaatii uudenlaista partnership -osaamista.

Tämän tyyppisessä "?ulkoistuksessa"? on vielä paljon opittavaa niin asiakkailla kuin palveluntarjoajillakin.



Heikki Saranen toimii yrityskonsulttina ja toimitusjohtajana Saranen Consulting Oy:ssä.


Jutun kirjoitti: Heikki Saranen

Heikki Saranen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?

26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.

.