Analogisen mainonnan vastaisku
2.8.2005 09:57 Nykyajan pitäisi laajentaa mukanaan sähköinen viestintä kaikkialle. Amerikkalainen mainonta kuitenkin näyttää osittain vastustavan trendiä, sillä viime aikoina massamainoskirjeet ovat saaneet uutta nostetta.
Samalla puhelinmarkkinointi on kuihtumassa pois ja sähköpostimarkkinointikaan ei enää houkuta mainostajia ihan samassa mitassa kuin ennen. Syynä tele- ja sähköpostimarkkinoinnin huonoon oloon ovat liittovaltion lainsäädännölliset toimet.
Soittokielto markkinoijille
Pari vuotta sitten perheiden päivällisruokailua häirinneet markkinointipuhelut kokivat kovan kolauksen, kun hallituksen soittokieltolista (Do Not Call Registry) näki päivänvalon. Kyseiselle listalle kuka tahansa voi lisätä puhelinnumeronsa viiden vuoden ajaksi.
Listalla oleviin numeroihin soittaminen on kielletty suurimmalta osalta telemarkkinoijia. Poikkeuksen muodostavat poliittiset puolueet ja hyväntekeväisyysjärjestöt, ja nekin vain teknisen yksityiskohdan takia.
Listaa ylläpitävillä organisaatioilla ei ole lainsäädännön nojalla nimittäin valtuuksia rajoittaa kyseisten organisaatioiden markkinointiponnisteluja.
Kielto rauhoittaa koti-illat
Kokemuksesta voin sanoa, että numeron ilmoittaminen kieltolistalle on rauhoittanut koti-iltoja roimasti. Aiemmin päivällinen keskeytyi illan aikana useampaan otteeseen puhelimen pirinällä.
Onneksi telemarkkinoijien puhelut pystyi tunnistamaan joko numeronäytöltä tai viimeistään muutaman sekunnin kytkemisviiveestä, jonka aikana puhelimen vielä ehti sulkea ennen mainosviestin alkua.
Nykyisin puhelimen soidessa tietää, että soittaja löytyy kaveripiiristä. Markkinointipuheluita ei kotiin ole tullut enää moneen aikaan.
Lehtitietojen mukaan sähköpostimarkkinoijat kärsivät kohtuutuoreen CanSpam-lainsäädännön takia. Tosin omassa sähköpostilaatikossani en sitä ole vielä huomannut.
Samaa epämiellyttävää sähköpostiroskaa sataa osoitteeseeni ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Vain hyvin toimiva roskapostisuodatin pitää epidemian kurissa.
Postilaatikkoon täytettä
Suorapostitus on ainoa suoramarkkinointikeino, jonka toimintaa ei ole viime aikoina rajoitettu liittovaltion toimesta. Ei olekaan ihme, että postinkantajan selkä ja oman postilaatikon vetävyys on kovilla, kun mainospostiroskan osuus perinteisestä kotiin kannettavasta postista on
kasvamassa.
Viime vuonna suorapostituksia lähti kuluttajille tilastojen mukaan 96 miljardia, eli lähes 900 jokaista taloutta kohden.
Meille luottokorttitarjouksia tulee ainakin pari kertaa viikossa. Ilmeisesti korttien tarjoajat ovat sitä mieltä, että kahdella luottokortilla ja kolmella kauppakohtaisella luottokortilla ei vielä pärjää.
Lisäksi kaapeli- ja puhelinyritykset houkuttelevat kilvan asiakkaikseen. Samaten paikalliset autohuollot, pitsapaikat ja erikoiskaupatkin muistavat jatkuvasti talouttamme tarjouksilla.
Esitystapa hämää
Viimeisin trendi suorapostituksissa on tehdä mainosviesteistä joko virallisten ja tärkeiden kirjeiden näköisiä, tai sitten niiden kuoret muistuttavat kaverilta tullutta käsinkirjoitettua kirjettä tai kutsua.
Tähän juoneen myönnän itsekin menneeni. Käsinkirjoitettu juhlakutsu paljastuikin pettymyksekseni matkapuhelinoperaattorin myyntikirjeeksi.
Paluu analogiseen mainontaan ei ole pelkästään suoramarkkinoinnin ilmiö. Piilaaksossa teiden varret ovat kukitettu valomainoksilla ja neonvaloilla. Parhaiten mieleen kuitenkin jäävät pikkufirmojen pahvisia mainosnuolia heiluttelevat korvalappupäiset työntekijät.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä tutkimustehtävissä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Sosiaaliset verkkopalvelut sopivat alaikäisten suojelemisesta
10.02.2009 Internetin sosiaalisia verkostopalveluja ylläpitävien yritysten välillä on ensimmäistä kertaa päästy Euroopan laajuiseen sopimukseen verkkoyhteisöjen alaikäisten käyttäjien suojelemisesta, ilmoittaa Euroopan komissio, joka sanoo myötävaikuttaneensa yhteisymmärryksen syntymiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













