Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rekrytointi muuttuu ? oletko valmis?

Mistä löytyvät tulevaisuudessa yrityksen avainhenkilöt?

24.8.2005 08:48 Isojen ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle ei ole enää uutinen. Myös ilmiön työmarkkinoille aiheuttamia haasteita on pohdiskeltu runsaasti. Yksittäisessä yrityksessä uusi tilanne näkyy muun muassa kovempana kilpailuna kovan luokan osaajista. Kysymys kuuluukin: Mistä ja miten löytää avainhenkilöt yritykseen myös tulevaisuudessa?

Nopean muutoksen ja määräaikaisten työsuhteiden aikana osaajat kaipaavat työnantajalta ura- ja kehittymismahdollisuuksien lisäksi turvallisuutta. Suuret, tunnetut ja hyvämaineiset yritykset ovat siten kilpailussa entistäkin vahvempia.

Tällaisia yrityksiä on Suomessa kuitenkin vähän. Suurin osa yrityksistä joutuukin tulevaisuudessa tekemään runsaasti töitä työnantajakuvan parantamiseksi ja tunnettavuuden lisäämiseksi.

Haasteena kiinnostuksen herättäminen

Perinteisesti medioiden välityksellä tapahtuva rekrytointi, niin sanottu ?julkinen haku? on merkinnyt ilmoitusta avoimesta työtehtävästä paikallislehdissä, ammattilehdissä ja mahdollisesti internetissä. Pelkkä tiedon levittäminen avoimena olevista tehtävistä ei kuitenkaan enää riitä.

Rekrytoinnin haaste tulevaisuudessa tulee olemaan paitsi oikeiden ihmisten löytäminen, myös se, kuinka saada potentiaalinen hakija kiinnostumaan yrityksestä ja hakemaan yrityksen tarjoamia tehtäviä.

Yrityksen haluamat ihmiset voivat olla missä päin maailmaa tahansa, eivätkä he välttämättä aktiivisesti hae töitä tai seuraa työmarkkinoita.

Yritykset ovatkin pakotettuja etsimään ja kokeilemaan uusia keinoja ilmoittelussa ja rekrytoinnissa yleensä. Julkisessa haussa on nähtävissä selkeä muutos, ja verkon rooli rekrytoinnin välineenä on korostunut huomattavasti.

Internetissä on runsaasti uusia, tehokkaita ja vaivattomia työnhakuportaaleja ja tällä hetkellä internet onkin paras väline löytää aktiivisesti työtä etsivät ihmiset. Verkossa yritys saa ilmoituksen esille edullisesti ja nopeasti.

Työnhakijoille avointen tehtävien etsiminen verkossa on vaivatonta. Hakijat myös luottavat siihen, että kaikki avoinna olevat tehtävät on löydettävissä internetissä.

Internet on kuitenkin vasta ensimmäinen askel muutoksessa. Työntekijöiden markkinoiden alkaessa haasteeksi tulee tavoittaa myös sellaiset potentiaaliset avainhenkilöt, jotka eivät aktiivisesti hae töitä tai seuraa työmarkkinoita.

Miten tavoittaa ?passiiviset hakijat??

Yritysten on herättävä etsimään ja kokeilemaan entistäkin rohkeammin ja monipuolisemmin keinoja tehostaa rekrytointia ja ilmoittelua, mikäli aikovat pärjätä kilpailussa työntekijöistä ja löytää parhaat osaajat yrityksen avainhenkilöiksi.

Julkisen haun keinojen tulee monipuolistua ja tarkentua. Voimavaroja tulee kohdistaa järkevämmin esimerkiksi suuntaamalla ilmoittelua enemmän ammattilehtiin, liittojen verkkosivuille jne.

Uusia mahdollisuuksia voi löytyä myös suoramarkkinoinnista: kirjeet, sähköpostit tai jopa tekstiviestit ovat yksilöllinen tapa lähestyä mahdollisia hakijoita. Myös internet monipuolistuu ja tarjoaa tulevaisuudessa laajemman kirjon välineitä.

Hyvänä esimerkkinä tästä on yritysesittelyt, joissa hyödynnetään liikkuvaa kuvaa ja interaktiivisuutta ja tuodaan näin yritys lähemmäs hakijaa.

Yrityksen on myytävä itsensä hakijoille, saatava ?ovipumppu käymään?. Mikäli yritys aikoo olla tulevaisuudessa mukana kilpailemassa hyvistä tekijöistä, sen on panostettava taloudellisesti yritys- ja työnantajamielikuvan kehittämiseen ja vahvistamiseen.

Asiantuntijoilta saa apua oikeiden rekrytointi- ja ilmoitusvälineiden löytämiseen ja lopullisen rekrytoinnin onnistumisen varmistamiseen.

Yrityksenkin on oltava luova

Yrityksen on myös uskallettava olla luova ja kokeilla ennakkoluulottomasti uutta; rohkeimmallakaan rekrytointiyrityksellä on harvoin negatiivisia vaikutuksia yritykselle.

Yritys- ja työnantajamielikuvan vahvistaminen on aloitettava heti, sillä kun todellinen kilpailu osaajista alkaa, on näkyvyyden hankkiminen ja erottuminen työlästä.

Haluaako sinun yrityksesi olla työnantajana huippuosaajien ja avaintekijöiden ensisijainen valinta? Mielikuvat rakentuvat hitaasti ja todellisen kilpailun alkaessa on jo liian myöhäistä.

Ollakseen rekrytoinnin edelläkävijä on yrityksessäsi aloitettava työ tänään.



Toni Koskinen toimii konsulttina MPS Finland Consulting Oy:ssä.

Jutun kirjoitti: Toni Koskinen

Toni Koskinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.