Maanlaajuiset pihamyyjäiset vai kauppapaikka ammattilaisille?
6.9.2005 11:21 Kymmenen vuoden ikään tässä kuussa yltävä eBay on yksi Piilaakson
menestyneimmistä internet-yrityksistä. Sen listautuminen vuonna 1998 oli yksi vuoden kuumista mediatapahtumista.
Ja vaikka yhtiön osakekurssi laskikin internet-kuplan puhkeamisen mukana alle listautumishinnan, on osakkeenomistajilla ollut viime vuosina aihetta hymyyn.
Analyytikoiden mielestä hyvät ajat jatkuvat tulevaisuudessakin, sillä osakkeen tavoitehinta on asetettu 47 dollariin, noin neljänneksen päälle nykyisen kurssin.
Positiivisille ennusteille on toki katettakin. Käyttäjien määrä on kasvanut jatkuvasti. Nykyisin eBayllä on yli sata miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, jotka viettävät yrityksen markkinapaikalla merkittävän osan verkossa käyttämästään ajasta.
Eikä käyttö jää pelkkään selailuun, sillä yksistään yhdysvaltalaiset käyttäjät myivät viime vuonna eBayn kautta 10,6 miljardin dollarin edestä tavaroita.
Turhuuksien rovio?
Itse en ole koskaan myynyt tai ostanut mitään eBayn välityksellä, vaikka käytänkin paljon muita verkkokauppoja. Olen aina pitänyt sitä vain paikkana päästä eroon tarpeettomaksi käyneistä tavaroista. Ja tarpeettomia tavaroitahan amerikkalaisilla riittää.
Monilla auto ei enää mahdu omaan autotalliin, joka pursuaa pahvilaatikoittain ja säkeittäin käytöstä poistettuja tavaroita. Pihamyyjäisiä on naapurustossamme joka viikonloppu useampiakin. Ihme kyllä kaikkiin riittää kävijöitä. Ilmeisesti jonkun autotallissa on vielä tilaa.
Näiden tavallisten kansalaisten lisäksi Yhdysvalloissa on tuhansia ihmisiä, joille autotallikaan ei enää riitä krääsän keräämiseen. Koko asunto on täynnä rihkamakasoja, joiden välissä tuskin mahtuu kävelemään. Nämä sairaalloisesti hamstraavat ihmisetkö ovat eBayn tehokäyttäjiä?
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan ei.
ACNielsen -tutkimuslaitos julkisti vastikään eBayn toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan eBay on tuhansille amerikkalaisille pääasiallinen tulonlähde.
Ikävä kyllä tarkkaa arvioita pelkästään eBayn-myyntituloilla elävistä ei ole, sillä tutkimus niputti samaan 724 000 ihmistä sisältävään kategoriaan myös ne käyttäjät, joille eBay on toiseksi tärkein tulonlähde.
Kyseinen tehokäyttäjien ryhmä on tietenkin vain pisara maan 293 miljoonan asukkaan joukossa tai eBayn miljoonien käyttäjien joukossa. Mutta eBaylle juuri tässä ryhmässä on paljon potentiaalia.
Ei olekaan ihme, että eBay järjestää yhdessä Yhdysvaltain postilaitoksen kanssa erityisiä eBay-päiviä, joille osallistuvia opastetaan ilmaiseksi hyödyntämään eBayn ja postilaitoksen palveluja.
Hinnasto keskeinen ohjausväline
Mitä enemmän myynti- ja ostotapahtumia, sitä enemmän eBay saa provisioita. eBay omistaa myös monien käyttämän maksupalvelun PayPalin, jonka avulla yksityishenkilöt voivat vaivattomasti vastaanottaa maksuja toisilta yksityishenkilöiltä.
Suomessa moinen maksupalvelu ei ole saanut kovinkaan suurta huomiota, kiitos maamme oivan pankkisiirtojärjestelmän. Yhdysvalloissa se on kuitenkin tärkeä linkki, joka tekee verkkokaupan ylipäätään mahdolliseksi.
Maksujärjestelmän omistajana eBay voi tarpeen vaatiessa muokata PayPalin hinnastoa omiin ja tehokäyttäjiensä tarkoituksiinsa paremmin sopivaksi.
Näin kävi esimerkiksi viime viikolla, kun eBay leikkasi mikromaksujen provisioitaan. eBay on ilmeisesti huomannut että musiikin verkkokauppa on kasvava bisnes, josta se ei halua jäädä osattomaksi.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä tutkimustehtävissä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











