Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maailman talous kasvaa vauhdilla, mutta Eurooppa hyytyy

Pitääkö Erkin panna roponsa säästöpossuun?

20.9.2005 15:28 Maailman kansatuote kasvaa reilut viisi prosenttia vuodessa. Atlantassa asuva Bill on lopettanut säästämisen ja panee kaiken irtoavan rahansa kulutukseen. Saksalainen Adolf ja japanilainen Noriko kantavat rahansa pankkiin. Mihin suomalaisen Erkin kannattaa panna roponsa?

Viime vuonna maailmantalous koki kunnon kasvun 1970-luvun alkuvuosien jälkeen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kasvuluvut ylittivät viiden prosentin rajan. Itse asiassa edellisen kerran maaginen viiden prosentin vuosittaisen kansantuotteen kasvuraja rikkoontui vuonna 1976.

Kuka vielä muistaa, mikä tuolloin aiheutti kasvun? Minä en ainakaan muista, koska olin oppikoulun penkillä ja soitin kitaraa.

Viime vuosina kasvun moottoreina ovat tietysti olleet USA, Aasian maat, Etelä-Amerikka ja itäisen Euroopan alueet. Valtavaluutoista suhteessa dollariin on eniten vahvistunut oma euromme.

Onhan tästä oletettavasti hyötyäkin, koska Brent-öljyn hinta on noussut vuoden 2001 hinnoista euroissa 50 prosenttia, mutta taaloissa laskettuna jopa 100 prosenttia Ehkä Atlantassa asuva ystäväni Bill on maksanut osan bensalaskustani?

Teleliiketoiminta kasvaa voimakkaasti alueilla, joilla käyttäjämäärät ovat alhaisia. Telecom Finland oli oikeaan aikaan liikkeellä kasvavilla markkinoilla Turkissa, mutta sen jälkeläisen TeliaSoneran viime aikojen Turkcell-hapuilu ei lupaa hyvää yhtiön kasvusuunnitelmille.

Eurooppa ei halua kasvaa

Moni taloustieteilijä on jo pitkään valittanut Euroopan haluttomuutta kasvuun. Eurooppa on keskittynyt kaikin voimin inflaation hillintään, joka ei tue kasvua.

Euroopan tasolla muun muassa palkankorostusten inflaatiovaikutus on merkityksetön. Suomessa paperimiesten lakoilla ajettiinkin ihan muita tavoitteita kuin lisää liksaa tai sitten tulehtunut neuvotteluilmapiiri esti järkevää päätöksentekoa.

Japanilaisen Norikon tilanne on palkankorotusten suhteen vielä hankalampi. Pienintäkään palkankorotusta ei ole tiedossa, koska palkat ovat reaalisesti laskeneet parin viime vuoden aikana.

Valtiovaltakaan ei voine enää tukea investointeja ja kasvua korkopolitiikalla, koska lainojen korot ovat jo nollassa. Jeni on euron tavoin kovaa valuutta suhteessa dollariin.

Talouden suurmies puhuu

Eurooppa panostaa inflaation torjuntaan, mutta Yhdysvalloissa talouden strategiat kohdistuvat kasvun aikaansaamiseen. Kun USA:n keskuspankin pääjohtaja Al Greenspan astuu puhujapönttöön, kaikki maailman talousviisaat kuuntelevat.

Aluksi luetaan Greenspanin teksti, arvioidaan äänenpainot, spekuloidaan arvioilla ja lopuksi spekuloidaan vielä spekuloiduilla arvioilla. Sen jälkeen spekuloidaan sillä, mitä tulee seuraavaksi.

Suunnannäyttäjän rooli on äärimmäisen tärkeä ja lausunnot pitää kuunnella tarkasti, mutta finanssimaailma ei saisi sortua toimimaan pelkästään laumana.

Eräs sveitsiläinen pankkiiri sai minut viime viikolla vakuuttuneeksi USA:n kasvun ja taalan heikkouden välisestä riippuvuudesta. Talouden kasvu heikentää valuuttaa. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi Atlantassa ystäväni Bill panostaa säästönsä kulutukseen.

Pankkiirin logiikka on kuitenkin selkeä. Kulutus saa aikaan kasvua. Vahva kotimarkkinan kasvu lisää tuontia, joka osaltaan lisää USA:n alijäämää. Tämä taas vuorostaan alentaa taalan arvoa. Ulkomaan tuonnin kasvu tuo toisaalta lisää kustannuspaineita kotimaan yrityksille.

Mistä saisi hyviä sijoituskohteita?

Erkki haluaisi rahoilleen hyvän sijoituskohteen. Helsingin pörssissä on vain muutamia yhtiöitä, joissa voisi olla ainesta kunnon kasvuun. Muutoin pörssi on vailla suuntaa.

Eurooppalaisten yhtiöiden P/E-luvut ovat indikoineet yhtiöiden olevan halpoja, joulukuun 1991 tasolla. Vastaavasti jenkkiyhtiöiden P/E-luvut ovat pitkäaikaisessa keskiarvossa.

Jenkkimarkkinoilla on paljon yhtiöitä, joilla menestys on vasta edessä. Oikeiden kohteiden valinta vaatii osaamista. Erkki kertoi vaihtaneensa "?shut gun"? - sijoitusstrategiansa "?sniper"? – strategiaan. Oikeiden kohteiden löytäminen vaatii sala-ampujan tarkkuutta.

Hyviä sijoituskohteita on paljon myös pörssin ulkopuolella. Tietysti, jos haluaa jatkaa Euroopan kärsimystä eikä ole haluja kasvaa, pitää ottaa saksalaisen Adolfin "?kaikki pankkiin"? -toimintatapa.



Hannu Kulju on kansainvälisen mobiililiiketoiminnan konsultti ja muun muassa Nextpark Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


Jutun kirjoitti: Hannu Kulju

Hannu Kulju

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.