Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sanomatalon ympärijuoksussa paloi parin sokeripalan verran energiaa

Urheilutietokone sopii liikuntahulluille

FRWD:n urheilutietokoneen kehittynyt versio maksaa 549 euroa.

23.9.2005 08:32 Urheiluhulluus edellyttää nykyaikana tietokoneiden kuljettamista lenkillä mukana. Filosofien ei kannata FRWD:n laitteita hankkia.

Myydään halpa verkko ”Ei voisi vähempää kiinnostaa”, ajattelee moni operaattori Vantaan Energian langattomasta verkosta Wivanetista. Laajakaistaliittyminen hinnat ovat romahtaneet niin alas, että vain hyvällä mielikuvituksella wlan-operoinnista saa rakennettua järkevää liiketoimintaa, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Vantaan Energia olisi valmis verkkonsa myymään, jos vain sopiva ostaja löytyy. Ja halvalla lähtee, voisi veikata. Kun Wivanetia suunniteltiin, Vantaalla ei juurikaan ollut laajakaistaliittymätarjontaa. Ajan hengen mukaisesti energiayhtiöt olivat lähdössä innolla internetiin. Myös Haminassa, Mäntsälässä, Raumalla ja Porvoossa energiayhtiöt ovat heittäytyneet kilvan operaattoreiksi. Oulussa ja Lahdessa puolestaan kaupungit investoivat wlan-verkkoihin, joista rakennetaan modernia, julkista palveluinfraa kuntalaisille. Vantaan kunnanisät ajattelevat toisin. Talouskriisissä kamppaileva kaupunki ei ymmärrettävästi halua ristikseen jatkuvaa ylläpitoa vaativaa verkkoa. Nyt olisi tarvetta ideakilpailulle. Mitä ihmettä voi tehdä tuhansia kotitalouksia tavoittavalla wlan-verkolla pääkaupunkiseudun kupeessa?

Jos urheiluhulluus edellyttää FRWD:n urheilutietokoneen käyttöä, minä keskityn Eppu Normaalin tavoin Nietzschen, Sartren, Hegelin ja Kantin lukemiseen. Sen verran hankalalta laitteen käyttäminen tuntui.

Jotta urheilusuorituksesta irtoaisi tietoa, urheilijalla pitää olla rintakehään kiinnitettynä sykemittari ja käsivarressa tallenninlaite, jossa on satelliittipaikannin. Juostessa voi pitää mukana series 60 -kännykkää, johon on asennettu FRWD:n mobiiliohjelmisto. Suoritusta voi näin seurata reaaliaikaisesti kännykästä.

Urheilusuorituksen voi kotona siirtää bluetooth-yhteydellä tietokoneelle, joka rakentaa hienoja graafeja esimerkiksi sydämensykkeestä tai juoksureitin korkeuseroista.

Kun ensimmäisen kerran lähdin lenkille teknisesti varustautuneena, en ollut lukenut manuaaleja riittävän huolellisesti. Tallennin-laitteen satelliittipaikannin ei ollutkaan toiminnassa. Tiedon siirto tallentimelta Windows XP -kotikoneelle olisi kyllä onnistunut melko helposti.

Testasin urheilutietokonetta töissä uudestaan. Juoksin muutaman sadan metrin pyrähdyksen Sanomatalon ja Kiasman ympäri. Vahingosta viisastuneena varmistin, että tallennin on varmasti saanut satelliittiyhteyden. Minuutin odottelun jälkeen paikannin löysi signaalin ja ei kun matkaan.

Sanomatalon kulmalta Kiasman ympäri, Mannerheiminpatsaan ohitse ja Postitalon kulmalle. Kummasti parissa minuutissa syke nopeutui ja ihon lämpötila nousi.

Vaiva palkittiin vihdoin Ongelmat kävelivät vastaan työkoneella, jonka käyttöjärjestelmä on Windows 2000. Bluetooth-yhteyden ja oikeiden ajureiden löytyminen ei ollut helppoa, ja reilun kahden minuutin urheilusuoritusta seurasi parin tunnin taistelu eri cd-rom-levyjen, tietoliikenneporttien ja koneen uudelleen käynnistysten kanssa. Vaiva palkittiin vihdoin. Tallentimen tiedot siirtyivät koneelle, joka piirsi hienot 2d- ja 3d-mallit juoksulenkistäni. Se kertoi myös oleellisen tiedon, joka jokaista naisurheilijaa kiinnostaa: kaloreiden kulumisen. Masentavan vähän parin minuutin happihyppely poltti rasvaa. 329 metrillä energiaa paloi parin sokeripalan verran, 23 kaloria. Pelkästään tämän tiedon takia en olisi itse valmis maksamaan 549 euron hintaa FRWD F500:sta. Laite sopineekin huippu-urheilijoille ja niille, jotka saavat erityisen paljon iloa oman suorituksensa analysoimisesta jälkikäteen tietokoneella.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.