Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pelikenttää kerrakseen

Näkyykö kilpailukyky televisiossakin?

30.9.2005 07:28 Mistä mahtaa olla kotoisin suomalaisten kova kilpailukyky, jota uutiset jälleen ovat hehkuttaneet? Satunnainen katsoja näkee televisiossakin valmentajan piirteitä.

Suomi on kuulemma maailman kilpailukykyisin maa. Moiseen maineeseen ei päästä ilman oikeaa asennetta. Olisikohan siitä kiittäminen televisiota? Sehän suorastaan piiskaa meitä osallistumaan milloin mihinkin palkkionmetsästykseen.

Varsinkin kaupallinen televisio on Suomessa alkanut erehdyttävästi muistuttaa pelikenttää. Soittamalla erikoishintaiseen palvelunumeroon kuka tahansa voi päästä suoraan lähetykseen arvaamaan, mikä sana juontajalla mahtaa olla mielessään ja jokusen kirjaimen osalta jo ruudussakin nähtävillä. Tällaisen luovan lahjakkuuden osoittamisesta kansalaisia saatetaan palkita jopa sadoilla euroilla. Turha on väittää, ettei meillä muka kannustettaisi kekseliäisyyteen ja yritteliäisyyteen!

Istutaanpa ideahautomoon!

Tunnista toiseen eri kanavat tarjoavat myös mobiilipelejä, joiden yleisö voi paremman tekemisen puutteessa heitellä esimeriksi ranta-asussa heiluvaa chat-juontajaa euroilla – tekstiviestien muodossa tietenkin. Tälläisilla jumppaohjelmilla televisio mitä ilmeisimmin viestii kansalaisille liikunnan ilosta ja siinä sivussa sen hyödyistä? Hyvä niin, sillä mehän tiedämme, että kilpailussa menestyminen vaatii myös hyvää fyysistä kuntoa.

Kilpailuin ryyditetään jopa nykysuomalaisten sosiaalista kanssakäymistä. Television chat-ohjelmissa esitetään yleisölle usein jonkinlainen kisakysymys, ja vastauksessaan sanallista lahjakkuutta tai muuta oivalluskykyä osoittaneelle on luvassa pikkupalkinto. Näin ihan tavallisesta tv-tuolista tai sohvastakin tulee kuin varkain pienimuotoinen ideahautomo!

Ja niin sanottua huomiotalouttakaan älkäämme unohtako! Eikö tavallinen tv-chatin tekstivirta olekin ennen muuta kilpailua kanssaihmisten ja joutavanpäiväisiä jorisevan juontajan huomiosta? Moni on kuulemma saanutkin juontajalta vilkutuksen tai lentosuukon jo yhden huomiota anovan tekstiviestin hinnalla. Ehkä se kannustaa muitakin yrittämään?

Oma työ ja toisten elämät?

Aivan omaa suuruusluokkaansa ovat kilpailullisuutta uhkuvat tositelevisiotuotteet. Vaikka esimerkiksi Big Brother, Idols ja Robinson ovat formaatteina tuontitavaraa, kilpailukyvyn ylistyksestä käyvät osaltaan myös niiden suomalaisversiot. Kilpailuhan on kansainvälistä, ja tällöin on toki tarpeen osoittaa, että meiltä onnistuu vähintään se, mikä muiltakin, vai mitä?

Hyvä on! Tämä tietenkin on vain yksi tapa katsoa nykytelevision keveintä antia, eikä ehkä se kaikkein tavanomaisin. Vaihtoehtoisesti tätä kaikkea voisi tietysti nimittää ajanhukaksi. Mutta kuka niin tohtisi tehdä? Viihteestähän tässä puhutaan kaiken aikaa, ei mistään vakavasta.

Huvin vuoksi voinee kuitenkin esimerkiksi Big Brother –ohjelman suosion kytkeä vakavaan keskusteluun työelämän vaatimuksista. Kilpailukykyyn kytkeytyvien tehokkuusvaatimusten keskellä työtä on kuulemma aina vain vaikeampi sovittaa yhteen niin sanotun oman elämän kanssa. Vaan eipä hätää! Mahdollisuus elää päivästä toiseen joidenkin toisten tositelevisioitua elämää vaikuttaa maistuvalta vaihtoehdolta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.