Kovaa faktaa vain K18-leimalla?
4.11.2005 07:35 Mediamaailmaa on helppo patistaa parannuksen tekoon lasten ja nuorten nimissä. Mutta osuvatko huolet aina napakymppiin? Ainakin naapurin nuoria ahdistaa mediassa enemmän aito maailman pahuus ja kärsimys kuin väkivaltafiktio. Netin vaaratkin on opittu tuntemaan, eivätkä esimerkiksi avoimet chat-huoneet onnenonkijoineen edes kiinnosta online-kaveripiireissä viihtyviä nuoria.
Millaista sinulla oli internetissä tänään? Tätä voisi jälkikasvulta kysäistä siinä kuin koulupäivän kuulumisiakin, ehdotti äskettäin kansliapäällikkö Ann Katrin Agebäck lehdistötiedotteessa, jonka oli laatinut ruotsalainen Medierådet.
Meillä Suomessa ei vastaavaa "?elintä"? tunneta, mutta tarve sen saamiseen saattaisi olla. Hiljattain avatussa lapsiasiainvaltuutetun toimistossakin on kuulemma ruuhkaa, ja "?kansalaisten odotukset ovat voimavaroihin nähden mittavat"?. Ja siinä paha, missä mainitaan: vanhempien huoli tiedotusvälineiden lapsille sopimattomista sisällöistä on poikinut yhteydenottoja neljänneksi eniten.
Mediamaailman keskusteluttaja
Ruotsalaisten Medierådet on opetus- ja kulttuurihallintoon kiinteästi niveltyvä toimikunta, joka tuottaa tietoa, osallistuu keskusteluun, edistää mediakasvatusta ja pitää tiiviisti yhteyttä media-alan toimijoihin muun muassa itsesääntelyyn liittyvissä kysymyksissä. Työnsä se aloitti jo 1980-luvulla videoiden tullessa mediamarkkinoille.
Medierådet kiinnittää erityistä huomiota lapsiin ja nuoriin mediamaailman kansalaisina. Kiinnostava konkreettinen esimerkki toimikunnan työstä on viime perjantaina (28.10.) julkistettu tutkimus Ungar & Medier 2005, johon osallistuneet kaksituhatta nuorta kertovat muun muassa tiiviistä suhteestaan televisioon, internetiin ja pelikoneisiin. Paikoin puheenvuoro yllättää - iloisestikin.
Nettiviisaat nuoret
Kun nuorten nyt kertomaa verrataan aiempiin tutkimustuloksiin, saa lukija vaikutelman muun muassa entistä varovaisemmista nuorista.
Esimerkiksi nettituttavuuksia ei niin vain lähdetä tapaamaan tosielämässä, ei varsinkaan yksin. Itse asiassa uusia tuttavuuksia netistä etsiikin aktiivisesti vain joka kymmenes nuori. Nettituttavuuden pohjalta on kasvokkain jonkun uuden ihmisen tavannut vain yhdeksän prosenttia nuorista.
Selitys vähäiselle tapailulle on se, että nuorista kaksi kolmasosaa chattaakin enimmäkseen tuttujensa kanssa. He myös sanovat viihtyvänsä enimmäkseen "?kaveriverkoissa"?. Kaikille avoimissa chateissa pyörii usein vain neljä prosenttia nuorista. Toisinkin on taidettu luulla?
Huolestumisesta huolehtimiseen
Tutkimusraportin luomaa kuvaa ei tietenkään voi sellaisenaan asettaa Suomi-neidon raameihin, sillä mediakulutuksessa, -kasvatuksessa ja –politiikassa on lähinaapureillakin eronsa. Mutta ehkä tulosta voi siitä huolimatta lukea kannustuksena aktiiviseen media-asioista ja nuorista huolehtimiseen, ei vain asioista huolestumiseen?
Huolestuminen on vain maailmanparannuksen esiaste. Ja maailmaahan tässä tosiaan pitäisi parantaa, ei vain mediamaailmaa! Senkin nuoret kertovat, kun heiltä kysytään, mikä mediasisällöissä aiheuttaa pahaa oloa.
Todellisuus pelottaa
Esimerkiksi uutisissa ja dokumenteissa esiintyvä todellinen väkivalta tuntuu sekä lasten että nuorten mielissä paljon pahemmalta kuin näytelty elokuva- tai televisioväkivalta, tutkimus viestii.
Väkivaltafiktiota kipeämpää tekee nuorten mielissä myös esimerkiksi lasten tai aikuisten kiusaaminen, ihmisten köyhyys sekä ihmisten ja eläinten kärsimys ja sairaus. Erityisesti nuorten mieliä satuttaa kuitenkin sen näkeminen, että lapsille käy huonosti tai he kärsivät.
Apua, poliitikot! Tähän hätään ei taida meilläkään yksi lasten ja nuorten asioita puiva valtuutettu riittää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
Suomalaiset löysivät vettä Saturnuksen ympäriltä
09.02.2009 Tutkijat eurooppalaisesta JIVE-instituutista, TKK:n Metsähovista ja italialaisesta INAF-IRA:n, Medicinan radio-observatoriosta löysivät ensimmäistä kertaa vesihöyrymasereiden signaaleja Saturnuksen ympäriltä.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- » Taloussanomat.fi











