Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virtuaalioperaattori välittää lahjoituksia

Puheajasta 7 prosenttia hyväntekeväisyyteen?

18.11.2005 07:41 Hetkinen, yhdistän hyväntekeväisyyteen! Näin saattaa pian sanoa mobiilioperaattori Suomenkin markkinoilla ja tilittää kännykkälaskusta osan valitsemallesi järjestölle. Turha siis lienee väittää, etteikö paljolla puheellakin voisi parantaa maailmaa, ainakin vähän.

Reilun kaupan leimalla varustetut tuotteet ovat yleensä hieman kalliimpia kuin tavalliset, vaikka nimensä mukaisesti kyse on vain reilusta hinnasta, ei hyväntekeväisyydestä. Kuinka kummassa siis teleoperaattori, jonka nimi viittaa hyväntekeväisyyteen, voi sanoa, ettei asiakkaan tarvitse maksaa sille tästä hyvästä jotain ylimääräistä?

Yhtälöä sai pohtimaan alkuviikosta norjalainen virtuaalioperaattori Mobile Donation, joka alkuviikosta teki pelinavauksen vieraskentällä, Ruotsin markkinoilla. Norjan vuoro tulee kuitenkin pian ja suunnitelmissa seuraavina ovat kuulemma Tanska, Suomi ja Saksa.

Luovaa yritystaloutta

Vauhti ei kuulosta aivan pieneltä, kun otetaan huomioon, ettei virtuaalioperaattori itsekään kuulosta suuren suurelta. Suurta salaisuutta sillä ei kuitenkaan ole: strategiana on yksinkertaisesti kaverien hankkiminen lahjoilla, joita operaattorin ei itse tarvitse maksaa. Luovaa yritystaloutta, vai mitä?

Mobile Donation tilittää asiakkaan maksamasta laskusta hyväntekeväisyyteen seitsemän prosenttia. Tuen kohteen asiakas voi valita itse niiden tahojen joukosta, jotka operaattori on hyväksynyt yhteistyökumppaneikseen. Kumppanien ei tarvitse maksaa mitään, mutta niiden tulee edistää liittymäkauppaa suomalla operaattorille näkyvyyttä niin kotisivuillaan, jäsenlehdissään, uutiskirjeissään kuin kokoontumisissaankin.

Itse asiassa operaattori siis korvaa näiden kansalaisissa luottamusta herättävien tahojen harjoittaman myynninedistämistyön asiakkaan rahoilla. Vaihtoehtoisesti se voisi esimerkiksi ostaa mainontaa mainostoimistolta tai palkata liittymäkauppiaita myyntikojuun kauppakeskuksen käytävälle. Näin operaattori siis säästää nyt vähintään sen seitsemän prosenttia sisään tulevasta rahasta ja voi näyttävästi antaa sen tahoille, jotka - toisin kuin liikeyritys itse – eivät tavoittele toiminnallaan voittoa.

Tunneyhteiskuntaa tuontitavarana?

Onko diili hyvä? Sitä pohdittaneen pian myös Suomessa, jossa kuluttajien halukkuuden senttien venytyksen sanotaan aiheuttaneen tuntuvia supistuksia isojenkin operaattorien sisuskaluissa.

Ajatus edes sen seitsemän prosentin päätösvallasta on kuitenkin houkutteleva - siitäkin huolimatta, että monet yritykset sponsoroivat hyvää tekeviä tahoja jo nyt. Kysymys kuuluu: milloin viimeksi asiakkailta on kysytty, kenelle he toivoisivat rahojaan yrityksen nimissä lahjoitettavan? Itse asiassa sellaiseen asiakas- tai markkinointitutkimukseen en muista ikinä vastanneeni.

Tietoyhteiskunnan osalta miellämme mieluusti itsemme suhteellisen omavaraiseksi maaksi. Tunneyhteiskunnassa, jota jo viime viikolla kolumnissani kaipailin tietoyhteiskunnan rinnalle, näyttää sen sijaan telesektorillakin olevan tilaa tuontitavaralle.

Ilahduttavaa tietysti on se, että naapurimme näin uskovat haluumme edistää hyvää tekevien tahojen työtä. Nähtäväksi jää, riittääkö se kannattavaan liiketoimintaan – puhuttiinpa sitten tuosta uskosta tai halusta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.