Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kalliiksi tulee osakkeenomistajalle

Epärehellisyydestä kärsivät kaikki

21.1.2006 07:57 McAfeen tammikuun alussa saamat 50 miljoonan dollarin sakot pitkään
jatkuneista kirjanpidon virittelyistä ja liikevaihdon vääristelyistä hakevat vertaistaan piilaaksolaisiin yrityksiin kohdistetuista kurinpitotoimista.

Summasta on kuitenkin pitkä matka WorldComille mätkäistyihin 750 miljoonan sakkoihin. Eikä McAfeella ole maanlaajuisesti edes asiaa kakkossijalle.

Ainakin AOL TimeWarner, Quest Communications ja Computer Associates ovat kukin saaneet vähintään 100 miljoonan dollarin sakkolapun kirjanpitorikoksista.

Huijareiden listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Trendi on selvä. Moni yritys on jäänyt kiinni tekaistuista tilinpäätöksistä ja vielä useampi on varmasti jäänyt jäämättä kiinni. Eikä yksikään myönnä tuomioidenkaan jälkeen tehneensä mitään väärin. Ei McAfeekaan.

Ihminen takana

Yritykset eivät kuitenkaan huijaa. Huijausten takana on aina ihminen tai ihmisiä, jotka ovat lähes aina hyötyneet kavalluksista yrityksiä enemmän – ja useimmiten tavallisten osakkeenomistajien kustannuksella.

Vaikka osa kieroilijoista onkin päässyt pälkähästä teknisiin yksityiskohtiin vedoten, on monen yritysjohtajan ura vaihtunut vankilan seinien tuijotteluun.

Bernard Ebbers, joka oli mukana paisuttelemassa WorldComin liikevaihtoa 12 miljardilla dollarilla, tuomittiin vuoden 2005 maaliskuussa 25 vuodeksi vankeuteen kirjanpitorikoksista, kavalluksista ja muista rikollisista toimista.

Enronin entiset johtajat Kenneth Lay ja Jeffrey Skilling ovat puolestaan odottamassa lakitupaa ja joutunevat todennäköisesti hekin – internet-kampanjoistaan huolimatta – laskemaan tiilenpäitä.

Tuomittujen joukossa on myös kotiäitien kulttihahmo Martha Stewart, joka jäi kiinni valehtelusta talousrikostutkijoille ja tuomittiin vajaaksi puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Jotenkin omituista on, että vankilasta ja kotiarestista vapauduttuaan Stewart on noussut jopa entistä suuremmaksi kansan suosikiksi.

Näkyy kaikkialla

Epärehellisyys ei rajoitu nyky-yhteiskunnassa pörssiyrityksiin ja niiden johtajiin. Se näkyy kaikkialla.

Lounaat kavereiden kanssa vähennetään verotuksessa edustuskuluina. Urheilijat käyttävät kiellettyjä aineita menestymisen toivossa. Lakimiehet ja konsultit laskuttavat asiakkailta tuplatunteja. Lista on loputon.

David Callahan on tutkinut ilmiötä kirjassaan The Cheating Culture ja syyttää epärehellisyyden leviämisestä ihmisten jakautumista kahden luokan kansalaisiin.

Yläluokalla on tarpeeksi rahaa ja valtaa, jotta he pystyvät peittelemään petoksiaan ja livahtamaan kiinnijäätyään pälkähästä. Alemmalle luokalle keinottelu on taas ainoa tapa saada menestyksestä kiinni maailmassa, jossa vain voittajat muistetaan.

Laki tulee kalliiksi

Pörssiyritysten rötöstelyt ovat kuitenkin saaneet lainsäätäjät liikkeelle. Vuonna 2002 säädettiinkin Yhdysvalloissa Sarbanes-Oxley -laki, joka asettaa pörssiyrityksille tiukat tilinpitovaatimukset.

Laissa on myös kuvattu aikaisempaa kovempia seuraamuksia yrityksen johtajistolle. Laki onkin saanut yrityksiä ja yritysjohtajia suoristamaan selkäänsä.

Kolikon vastapuolena on, että määräyksien noudattamisesta aiheutuu pörssiyrityksille tolkuttomia kuluja, jotka lakia kirjoitettaessa arvioitiin huomattavasti todellisuutta alhaisemmiksi.

Esimerkiksi Epiphanyn toimitusjohtaja Karen Richardson on todennut laista aiheutuvan yritykselleen noin viiden miljoonan dollarin kulut, mikä on sadan miljoonan liikevaihdosta tuntuva siivu. Samalla rahalla
yritys voisi palkata 30 insinööriä.

Lisäkustannukset ajavatkin aloittelevat yritysjohtajat ajattelemaan entistä tarkemmin vaihtoehtoisia exit-strategioita listautumiselle.

Ketä pitäisi rangaista?

Myös valtiolla ja lainsäätäjillä on edessään monia eri kysymyksiä.

Onko rankaisut kohdistettava yrityksiin, niiden juonitteleviin johtajiin, vai molempiin?

Pitääkö yritysten rangaistuksista päätettäessä ottaa huomioon, kuinka paljon rangaistukset aiheuttavat epäsuorasti vahinkoa viattomille osakkeenomistajille, jotka usein ovat jo kärsineet tuntuvasti yritysjohdon väärinkäytöksistä aiheutuneesta kurssilaskusta?



Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa.

Jutun kirjoitti: Hartti Suomela

Hartti Suomela

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.