Olympiamitalin kääntöpuoli?
10.2.2006 07:23 Vastakkainasettelu on arkea, kun asiat taistelevat mediatilasta. Tuore tutkimus paljastaa, kuinka kovaa esimerkiksi luonnononnettomuuden on iskettävä pärjätäkseen olympialaisille. Todellisuudessa taistelu huomiosta taitaa kuitenkin olla vielä monimutkaisempaa moniottelua.
Vuosittain luonnononnettomuudet koettelevat keskimäärin 125 miljoonaa ihmistä ja surmaavatkin noin 63 000, muistuttaa äskettäin Tukholman yliopistossa valmistunut väitöstutkimus. Miten moni uhreista mahdetaankaan haudata hiljaisuudessa, koska mediassa ei yksinkertaisesti ole tilaa kaikille?
Esimerkiksi olympialaisten aikaan luonnononnettomuuden on aiheutettava kolme kertaa enemmän kuolonuhreja kuin hiljaisempana uutispäivänä, jotta mediahuomio herättäisi myös valtiollisista avustoimista päättävät tahot, tutkimustulokset kertovat.
Vielä olympialaisiakin enemmän huomiota vei katastrofeilta väitöskirjan mukaan taannoinen O J Simpsonin oikeudenkäynti. Sen kuumentaessa uutiskoneita piti luonnononnettomuuksissa kuolla kuusinkertainen määrä ihmisiä, jotta valtiolliset avustushanat olisivat auenneet samaan tapaan kuin päivinä, joina uutisvirta on tyyntä, toteaa Thomas Eisensee tutkittuaan tv-uutisten ja Yhdysvaltain kehitysmaihin vuonna 1968-2002 suuntaaman katastrofiavun keskinäistä suhdetta.
Poissa silmistä, poissa mielestä?
Vaikka tutkimus käsittelee Yhdysvaltoja ja valtiollista katastrofiapua, se taitaa kuvata valitettavan hyvin myös aivan läheistä arkitodellisuuttamme.
Uutiskynnys ei suinkaan ole vastassa vain median sisääntuloväylillä, kun puhe on vaikkapa apua kaipaavista lähimmäisistä. Viestimiä meiltä ei puutu, ja juuri siksi "?poissa silmistä, poissa mielestä"? –toiminnosta on tullut suorastaan salakavalan helppokäyttöinen myös ikiomia valintoja tekevän mediakuluttajan näkökulmasta.
Merkittävää, mutta miksi?
Vaikka pidänkin itseäni melkoisen uutisnälkäisenä mediakuluttajana, kanavan vaihtaminen kesken tv-uutislähetyksen ei ole vallan vieras houkutus.
Olen muun muassa kyllästynyt laskemaan ruumiita samalla hartaudella kuin uutiset tapaavat seurata päivän pamauksia esimerkiksi Lähi-Idässä. Päivästä toiseen ne ylittävät uutiskynnyksen, joten en voi välttyä ajatukselta, että niillä on yleistä merkitystä. Olenko yksinkertaisesti unohtanut, mikä se on?
Arkea ja uutisia
Mitä kaikkea muuta mahdankaan vielä unohtaa – siitä huolimatta tai siksi, että aihe ui uutisvirrassa kuin kala syvässä vedessä, eikä jostain erityisestä syystä tule ongituksi arkiselle ruokalistalle?
Itse asiassa kaiken maailman katastrofien uhritkin taitavat käväistä mielessäni useammin kuin vaikkapa se tosiasia, että maailmassa joka 3,5:s sekunti joku kuolee nälkään. Samoin taidan unohtaa, että joka kahdeksas sekunti maailmassa yksi lapsi kuolee likaisesta vedestä johtuviin tauteihin.
Nämähän eivät ole avustushanoja avaavia katastrofiuutisia alkuunkaan! Nämä ovat vain arkea maailmassa, jossa joka viides elää alle eurolla päivässä, vai kuinka?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













