Lintuinfluenssa ei tartu puhelinkontaktissa
24.2.2006 07:28 Ei vielä pienintäkään aivastusta! Vaikka tällaista tietoa Suomen lintuinfluenssatilanteesta on toistettu uutisissa illasta toiseen, pahaa aavistelevat soittajat jonottavat neuvontapuhelimeen kuullakseen, että tartuntaa ei vielä tarvitse pelätä. Joku kuuluu hätääntyneen jo siitäkin, että moinen palvelu on olemassa. Eikö kysyville olekaan tapana vastata normaalioloissa?
Menneenä tiistaina kaikkiaan 522 kansalaisen kerrotaan soittaneen ilmaiseen numeroon 0800-02277 ja kyselleen jo etukäteen muun muassa lintuinfluenssan tartuntatavoista. Jonossa kerrotaan olleen parhaimmillaan 89 soittajaa (HBL 22.2.).
Lintuinfluenssapuhelin on kysynnästä päätellen aivan asiallinen verorahojen käyttökohde. Kansalaisilla on oikeus saada rahojensa vastineeksi viranomaisilta oikeaa tietoa ja turvallisuuden tunnetta.
Tuo jälkimmäinen toive vain ei taida aivan helposti toteutua. Hufvudstadsbladetissa julkaistun jutun mukaan monet neuvontanumeroon soittaneista ovat olleet todella huolestuneita – joku jopa siitä, että kyseinen numero on avattu! Onko tilanteen vakavuus kenties sittenkin tsunamiluokkaa?
Vointi voi askarruttaa
En ihmettelisi, vaikka tuollaisia soittoja kirjattaisiin useamminkin. Ei se nyt ihan jokapäiväistä herkkua ole, että valtionhallinto istuttaa puhelimen ääreen koko joukon ihmisiä ihan vain kansalaisten helposti tavoitettavaksi kuuntelemaan soittajien syvimpiä tuntoja ja antamaan selkeitä vastauksia sekä lohtua huolten vaivaamille!
Lieneekö se viranomainen ihan terve, kun näin palvelualttiiksi ryhtyy ja vieläpä ilmais- eikä yritysnumeron takana?
Tyhmä ei kysy
Jos leikinlaskun jättää sikseen, voi puhelinlinjojen vilskeessä nähdä muun muassa hyödyllisen muistutuksen. Edes Suomen kaltaisessa tietoyhteiskunnassa kaikki eivät syystä tai toisesta etsi tai löydä vastauksia kysymyksiinsä omatoimisesti edes netistä, vaikka lintuinfluenssasta on sielläkin tarjolla virallista viranomaistietoa. Oletettavasti juuri sama teksti on käden ulottuvilla puhelinneuvojillakin, ellei vastaus soittajan kysymykseen ole jo valmiina mielessä.
Tyhmä ei todellakaan ole se, joka jaksaa kiinnostua, kysyä ja janota vastauksia. Tarpeen tyydyttämisessä kysymällä ei ole mitään häpeällistä. Ja se, että moni tekee sen puhelimessa eikä esimerkiksi samaa uutispätkää pitkin päivää jauhavan television ääressä, kuulostaa oikeastaan vain luonnolliselta.
Yhteys ihmiseen on monissa asioissa käytännössä korvaamaton, vaikka teoriassa esimerkiksi tiedon levittäjinä media on huomattavasti tehokkaampi. Ettei vain juuri se vahingossa olisi taas tullut levittäneeksi olennaisen tiedon ohella myös sitä itseään, lintuinfluenssaa, kansalaisten mieliin bongailemalla varsin ahkerasti yksittäisiä kuolleita lintuja eri puolilla maailmaa?
Puhelinherätys paikallaan
Toivoa sopii, että puhelinten ahkera pirinä pitää päättäjät ja muut mielipidevaikuttajat hereillä. Heillä saattaisi olla kansalaisille paljonkin annettavaa. Kokemus siitä, että joku ehtii kuunnella, vastata kysymyksiin ja rohkaista, saattaisi tuoda lohtua yllättävän monelle arjen huolissa ja murheissa ihan ilman influenssan uhkaakin.
Tueksi ja turvaksi saattaisi vaikkapa lasten kysymyksiä ja huolia ajatellen riittää aivan tavallinen perheenjäsen tai muu lähimmäinen, ellei hän olisi jo erään ajat sitten puhjenneen epidemian kourissa. Taudin nimi on tietenkin kiire – olipa se sitten luonteeltaan akuuttia, kroonista tai sitä yleisintä lajia: luulosairautta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












