Tapahtumakeskus Piilaakso
11.4.2006 07:40 Piilaakso on täynnä ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia. Enkä tarkoita tällä satojen start-upien intialaisia perustajia, koulutettuja teknologiatyöläisiä tai huippuyliopiston tutkinnon perässä alueelle muuttanutta opiskelijaikäpolven kermaa, vaan alueen tapahtumien vierailijavirtaa.
Piilaaksossa ja sen ympäristössä järjestetään jatkuvasti eri alan konferensseja, joiden ansiosta alueen lentokentillä riittää vilskettä viikosta toiseen.
MacWorld aloittaa suman
Vuoden aloittaa Mac-fanaatikkojen vuotuinen pyhiinvaellus, eli San Franciscon MacWorld. Viime vuosina se on kuitenkin jäänyt jonkin verran naapuriosavaltiossa järjestettävän kulutuselektroniikkatapahtuman, CES:n, varjoon, mutta paikalle se vetää edelleen kymmeniätuhansia Mac-uskovaisia.
Toki San Franciscon Moscone Centerissä järjestetään myös muita teknologia-alan massatapahtumia. Kuten JavaOne kuluvan vuoden toukokuussa, LinuxWorld elokuussa ja koko joukko eri yrityksien kehittäjätapaamisia ympäri vuoden.
Tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa Intelin, Oraclen, Applen ja BEA:n kehittäjäkonferenssit.
San Josen vuotuisiin tapahtumiin kuuluvat taasen VON (Voice Over Net) ja Game Developers Conference maaliskuussa. Tämän vuoden loppukesän tilaisuuksista voisi mainita ainakin Search Engine Strategies -tapahtuman.
San Josen naapurikaupungin Santa Claran konferenssikeskuksen tarjonnasta löytyy EclipseCon, MySQL Users Convention, ja parikin yleisempää softa-alan konferenssitilaisuutta.
Pienimuotoisempien teknologiatilaisuuksien listaamisessa menisikin sitten loppuvuoden kolumnit, minkä lisäksi joutuisin uhraaman toisen vuoden kolumnit muiden alojen suurtapahtumille.
Kaikki ei ole it:tä
Teknologiatapahtumien sivussa kun on alueen konferenssikeskusten kalentereissa teemapäiviä lääkäreille, biotekniikan tutkijoille, fyysikoille, journalisteille ja vaikkapa julkisen vallan omistamien tv-kanavien ammattilaisille.
Kaikkiin näihin tilaisuuksiin riittää tulijoita. Eikä ihme, riittäähän alueella tehtävää konferenssimatkan yhteyteen liitetyille lomapäivillekin. San Franciscon nähtävyyksiä pystyy kyllä ihailemaan useammankin päivän.
Ja jos matkailija eksyy Napan tai Sonoman viinitiloille lomapäiviään viettämään, uhkaavat lomapäivät loppua kesken.
Lomaa vieroksuvillekin Piilaakso tarjoaa mahdollisuudet tehokkaaseen ajankäyttöön. Jos omalla yrityksellä ei ole paikallista konttoria, niin partnereiden edustajiin otetaan yhteyttä hyvissä ajoin ja sovitaan tapaamisesta yhteistyökuvioiden hiomiseksi.
Suosio näkyy hinnoissa
Vierailijoiden jatkuva ja tasainen virta heijastuu alueen hotellien hintatasossa. Muutaman vuoden takaista hintatason notkahdusta lukuunottamatta hotellihuoneen hinta on pysytellyt samalla tasolla, eikä hinnoissa ole oikein nähtävissä kausivaihtelua, saati eroa
viikonloppu- ja arkipäivähintojen välillä.
Myös lentokentät ovat raskaassa käytössä. 9/11-terroristi-iskujen jälkeen lentoyhtiöiltä katosivat asiakkaat ja moni yhtiöistä joutuikin selvitystilaan, mutta viimeisen kahden vuoden aikana ei jäljelle jääneillä lennoilla ole juurikaan näkynyt vapaita paikkoja.
Näyttää siltä että tänne näyttää jatkossakin riittävän tulijoita. Niin vierailijoita kuin pysyvämpiäkin asukkaita.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












