Rfid-sirussa voi piillä rakkauden siemen
5.5.2006 08:21 Miltä kuulostaisi baarin vip-asiakkuus, joka vaatisi käyntiä lääkärin vastaanotolla? Eläviä esimerkkitapauksia ei tarvitse etsiä Hollantia kauempaa, jossa yökerhon asiakkaat voivat todistaa kanta-asiakkuutensa ja maksaa juomansa ihon alle istutetulla rfid-sirulla. Voisikohan se palvella kontaktihakuisia myös sielun peilinä?
Jos muoviset kanta-asiakaskortit tai suosittujen kapakoiden vip-kortit olisivat ihon alle istutettavia siruja, mahtaisiko niiden suosio olla samaa luokkaa kuin nykyisen muovikorttipelin?
Hollantilaisella yökerholla, Baja Beach Clubilla, on asiasta kokemusperäistä tietoa sekä kotikulmilta Rotterdamista että espanjalaisista toimipaikoistaan. Baareissa on jo pidemmän aikaa eletty todeksi eräänlaista kuvaa tulevaisuudesta: jotkut asiakkaista pääsevät vip-tiloihin vilauttamalla langattomille kassapäätteille käsivarttaan. Samalla eleellä onnistuu myös juomien maksaminen.
Huvin vuoksi
Aivan noin vain ei tähän vip-joukkoon päästä, mutta monet ovat kuulemma siihen vapaaehtoisesti ja vallan halukkaasti liittyneet. Saadakseen maksuvälineenä ja vip-korttina toimivan rfid-sirun ihonsa alle on baarikärpästen pitänyt käydä lääkärin vastaanotolla ja maksaakin lystistä jonkin verran.
Teknisesti itse operaatio ei toki ole juuri rokotusta kummempi, mutta moniko viitsisi ottaa edes rokotuksen ihan vain huvin vuoksi?
Huomionherätin ihon alla?
Sivuuttaa ei toki pidä sitäkään näkökulmaa, että baareissa tavataan pyrkiä kanssaihmisten kanssa lähempään tuttavuuteen. Siinä puuhassa mitataan markkina-arvoa, jota nostaakseen monet ovat valmiit jopa kaiken maailman kauneusleikkauksiin siitä nyt puhumattakaan, että joukosta halutaan erottautua esimerkiksi tatuoinnein tai lävistyksin.
Mutta entä, jos ihonalaiselle rfid-sirulle käykin joskus huomionherättimenä juuri niin kuin vaikkapa tatuoinneille tai lävistyksille? Niistä on katukuvassa tullut jo niin jokapäiväisiä, etteivät ne automaattisesti viesti kantajistaan juuri mitään.
Siru sirua vasten
Jostain syystä ajatus käväisi tietoyhteiskunnan kansalaisen mielessä kaupan kassalla, jossa asiakasta pyydettiin ystävällisesti kääntämään tavaroiden viivakoodit itseään kohti, jotta kassamyyjän työ sujuisi mahdollisimman kätevästi ja jono etenisi nopeasti.
Avautuisiko kassahihnan laidalta näkymä tulevaisuuteen myös ihmissuhteiden markkinoilla? Ajatella, miten tekniikka voisikaan siinä kontekstissa auttaa esimerkiksi kontaktihakuisia, joista varsin monet ainakin deitti-ilmoitusten perusteella etsivät kanssaihmisistään sisäistä kauneutta!
Kunhan kaikki päivittävät henkilökohtaisen tietoteknisen varustelunsa, enää ei baareissakaan tarvitse tyytyä nuoleskelemaan katseilla läsnäolijoiden ulkokuorta. Siitä vaan sisimmillä tunnoilla ja mieltymyksillä ynnä muilla tuoteselosteilla ladattu siru kohti lähimmäisen lukulaitetta ja menoksi!
Mutta kuka ratkaisisi aitouden varmennuksen? Monen mielestä siinä on esimerkiksi tunteista puhuttaessa haastetta kerrakseen jo nyt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa
11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












