Yhdistelmäsovellukset uusi kasvun veturi
12.5.2006 09:20 Työnteko on muuttunut merkittävällä tavalla viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Sitä mukaa kun tekniikan kehittyminen on automatisoinut rutiinitehtäviä, ovat työntekijät havainneet päivittäiseen työhönsä liittyvän kognitiivisen ulottuvuuden kasvaneen huomattavasti.
Nämä uudet tietotyöläiset ovat tämän päivän yritysten todellinen talousveturi - inhimillinen tekijä. Heidän työpanostaan ei voi korvata hienoimmallakaan teknologialla.
Yrityksillä on edessään merkittävä haaste. Tuottavuuden seuraava kasvuvaihe saavutetaan parantamalla näiden osaavien ihmisten mahdollisuuksia hoitaa työtehtävänsä tehokkaasti yhteistyössä toistensa ja työtään tukevien tietojärjestelmien kanssa.
Tuore näkökulma uusia työtapoja tukevien sovellusten kehittämiseen ja tehokkaan käyttäjäkokemuksen tarjoamiseen perustuu yhdistelmärakenteisiin.
Sen mahdollistaa uusien, keskenään vuorovaikutuksessa olevien teknologioiden lähestyminen – puhutaan sitten portaaleista, yhteistyötoiminnoista, web-sisällön julkaisemisesta, prosessinhallinnasta tai jostain muusta.
Miten parantaa työsuoritusta?
Aikaisemmin yrityssovelluksilla on pyritty lähinnä automatisoimaan rutiininomaisia työtehtäviä. Palvelukeskeinen arkkitehtuuri tarjoaa vaihtoehdon vastata liiketoiminnan uusiin, monimuotoisempiin haasteisiin.
Palvelukeskeistä arkkitehtuuria hyödyntävät sovellukset perustuvat komponentteihin, jotka voivat sijaita eri tietokoneilla ja jopa eri organisaatioissa. Tällaisista sovelluksista käytetään nimitystä yhdistelmäsovellus (composite application).
Gartner on arvioinut, että seuraavien kolmen vuoden aikana yli 80 prosenttia sovelluskehitysprojekteista toteutetaan yhdistelmäpohjaisilla rakenteilla.
Yli rajojen
Yhdistelmäsovellusten tunnusmerkki on niiden kyky ratkaista liiketoiminnallisia ongelmia yli järjestelmä- ja liiketoimintayksikkörajojen sekä automatisoida eri järjestelmiä hyödyntäviä prosesseja. Tämä on olennaisen tärkeää luotaessa yrityksen kilpailukykyä.
Yhdistelmäsovelluksien avulla ohjelmisto voi toimia palvelimena toiselle sovellukselle. Tämä sovellus yhdistelee tietoja ja palveluja kyseisestä järjestelmästä ja muista järjestelmistä. Näin yhdistelmäsovelluksella voidaan ratkaista sellaisia liiketoimintaan liittyviä kysymyksiä, joihin perinteiset sovellukset eivät riitä.
Yhdistelmäsovelluksilla on seuraavia ominaisuuksia:
- Prosessipohjaisuus
- Käyttäjäkeskeisyys
- Yhteistyöominaisuudet ja sisällön runsaus
- Kontekstipohjaisuus
- Dynaamisuus ja mukautuvuus
Integroitu aktiviteettien hallinta (Integrated Activity Management) on ainutlaatuinen yhdistelmäsovellustyyppi, joka on kehitetty ihmisten, tietojärjestelmien ja prosessien toiminnan integroimiseksi omalla erityistavallaan.
Kaksi lisäbonusta
Tämän seurauksena näillä integroiduilla aktiviteettien hallintasovelluksilla on kaksi lisäominaisuutta:
- Yritysrajojen ylittäminen: Valmius työskennellä organisaatiorajoista riippumatta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa on yhä tärkeämpi kilpailuetua tuottava tekijä. Yhdistelmäsovelluksissa eri yrityksissä sijaitsevien tietojen ja palvelujen yhdistämiseen käytetään usein internetiä.
- internetin käyttömahdollisuus ja tietoturva: Tärkeä vaatimus palvelukeskeiselle infrastruktuurille on sen kyky tarjota turvallinen yhdyskäytävä yritysjärjestelmien resursseille, joita internetiä käyttävät sovellukset hyödyntävät.
Tämä mahdollistaa aidon kumppanuuden organisaatioiden välillä, kun niiden työntekijät voivat tietoturvallisesti hyödyntää toistensa palvelimilla olevia resursseja.
Tehoa ja joustavuutta
Integroitu aktiviteettien hallinta tehostaa yritysten toimintaa. Lisäksi se tarjoaa it-yksiköille entistä joustavamman teknologia-alustan, jonka pohjalta ne voivat reagoida yritystoiminnan tarpeisiin silloin kun nämä tarpeet syntyvät.
Jotta yritykset voisivat ratkaista todellisia liiketoimintaprosesseihin liittyviä haasteita, on tietotekniikka sopeutettava yritysten toimintatapoihin – ei päinvastoin.
Yritysten on pohdittava rohkeasti kaikkia kuviteltavissa olevia mahdollisuuksia. Mikä vaikutus liiketoiminnalle on, jos kumppanit ja asiakkaat tekisivät yhteistyötä yrityksen kanssa ikään kuin omat työntekijät? Mitä jos talousosasto voisi tehdä tilinpäätöksen puolta nykyistä lyhyemmässä ajassa?
Tietotekniikan ansiosta näitä kysymyksiä ei pelkästään tarvitse esittää, vaan niille voi myös tehdä jotain.
Petteri Manninen työskentelee BEA Systemsin sähköisen asioinnin konsulttina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












