Kuka vielä muistaa Silicon Graphicsin?
13.5.2006 07:14 Menneen viikon uutisten mukaan Silicon Graphics Inc. on hakeutunut konkurssisuojaan. Uutista lukiessani en voinut muuta kuin ihmetellä, että vieläkö yritys on pystyssä. Näinkö kauan SGI on pystynyt nilkuttamaan eteenpäin?
Yksitoista vuotta sitten SGI oli it-maailman kirkkaimpia tähtiä. Yrityksen työasemia käytettiin kilvan Hollywoodin elokuvaspektaakkeleiden erikoistehosteiden laskennassa ja laitteiden myyntikäyrät näyttivät osaavan suunnata vain ylöspäin.
Noihin aikoihin SGI:n osake kolkutteli 50 dollarin rajapyykkiä ja yrityksen palkkalistoilla oli noin 12 000 henkilöä: Yritys myös rakensi Mountain Viewhun uuden, futuristisen pääkonttorin, jossa oli tarkoitus luoda tulevaisuuden kuumimmat grafiikkatyöasemat.
Rotat jättävät laivan
Ystäväni oli töissä yrityksessä noina huippuaikoina. Mutta jo kuutisen vuotta sitten hän totesi, ettei SGI:llä ole tulevaisuutta. Ilmeisesti muutkin työntekijät olivat tajunneet työnantajan hiipumisen, sillä työilmapiiri oli muuttunut kitkeräksi.
Kollegoita katosi vasemmalta ja oikealta, eikä pelkästään kaverini lähipiiristä vaan ympäri yritystä. Tosin useilla oli lisäkiihokkeena dotcom-huuma ja internet-yritysten tarjoamat optiomiljoonat. Työkavereiden lähtö ei siis ollut pelkästään SGI:n huonojen tulevaisuudennäkymien ansiota.
Pitkän linjan SGI:laisena ystäväni ei saanut lähdettyä itse, vaikka sivullisesta kitkuttelu myrkyllisessä ilmapiirissä näytti suorastaan järjettömyydeltä. Vihdoin yrityksen johto tuli avuksi ja miehen oli pakko vaihtaa työpaikkaa irtisanomisten uhrina.
Ystävälläni on edelleen SGI:n työasema kotikoneena, joten ihan pelkästään järkisyyt eivät olleet kyseessä vaan sydän oli ohjaamassa päätöksentekoa tai päättämättömyyttä ainakin jonkin verran.
Menneen talven tarina
Totuus on, että ulkopuolisille SGI näytti jo internet-kuplan puhkeamisen aikoihin menneen talven tarinalta. Pöytäkoneiden tehot alkoivat kiihtyvällä vauhdilla saavuttaa SGI:n erikoistyöasemien laskentatehoja.
Linuxin leviäminen laski koneiden ja hintoja entisestään ja pian grafiikkatyöasemia ei enää tarvittukaan, kun paremmat ja nopeammat järjestelmät saatiin koottua halvemmalla laittamalla klusteriin vain tukku pöytäkoneita lisää.
Katoavaista on mainen kunnia
Tämän vuosituhannen puolella SGI onkin keikkunut uutisissa lähinnä uudelleenorganisointien, irtisanomisten ja toimitusjohtajien vaihdosten takia. Kunnollisia tuotejulkistuksia en muista nähneeni aikoihin, vaikka jotain yritys on viime vuosien aikana myynytkin.
Vuoden 2005 liikevaihto oli kunnioitettavat 730 miljoonaa dollaria. Työntekijöitä yrityksellä on viimeisten irtisanomisten jälkeen noin 1800. Osakekurssikin on ollut pitkään jo niin alhainen, että osake pudotettiin New Yorkin osakemarkkinoiden päälistalta kunniattomalle OTC-listalle.
Konkurssisuojan myötä osakkaiden omistukset muuttuivat käytännössä arvottomiksi, mutta totuuden nimissä pudotusta ei ollut enää kovin paljon. Yrityksen hulppeat toimistorakennuksetkaan eivät enää ole SGI:n nimissä. Nykyisin ne tunnetaan paremmin erään Google-nimisen yrityksen pääkonttorina.
Jälkiviisaana voi todeta, että SGI:n kohtalo näyttää sopivan lisäkappaleeksi Clayton Christensenin kirjaan Innovator's Dilemma. SGI:n tuhoa parempaa esimerkkiä disruptiivisten teknologioiden voimasta saa hakea.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (1)