Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuumittavaa Tanskasta:

Työn sankari on aikuisviihteensä ansainnut?

19.5.2006 07:35 Onko työaikana vilkuiltu aikuisviihde viatonta virkistettä? Ainakin sen väärinkäyttö lienee yhtä mahdollista kuin kemiallisten aineiden. Päihdeongelmiin työpaikoilla on kai jo ainakin teoriassa opittu reagoimaan, mutta entä jos työntekijä alkaakin osoittaa nettiriippuvuuden oireita?

Työtä tekevien suomalaisten jano on kasvanut ripeästi, viestivät työmarkkinajärjestöt runsas kuukausi sitten ja patistelivat työpaikkoja laatimaan toimintamalleja päihdeongelmien varalle. Lieneekö seuraava askel tästä piankin - ihan olosuhteiden pakottamana - ohjelma netti- ja seksiriipuvaisten auttamiseksi?

Tuota tuli mediakuluttaja miettineeksi mielessään, kun luki tiistaina uutista Tanskasta. Sanomalehti Ekstra Bladetin mukaan vain harvat huollettaviksi tai korjattaviksi toimitetuista, miesten työssään käyttämistä tietokoneista eivät sisällä pornokuvia tai –filmejä.

Mietteliäksi uutinen taisi vetää myös työnantajat. Arvioimatta edes sitä, moniko koneista on joutunut huoltoon juuri epämääräisille sivuille tehtyjen visiittien seurauksena, työnantajat epäilemättä laskeskelivat menetetyn työajan määrää – siitäkin huolimatta, että jutussa muuan seksologi näki miesten puuhissa häivähdyksen jopa hyödyllisyydestä. Hänen mukaansa moinen oli lähinnä työtehoa ylläpitävä, miehinen levähtämistapa vaativien työtehtävien välillä.

Työsuhde-eduksikin ehdotettu

Lukijan ymmärrys oli koetteilla, vaikka ajatuksen juoksussa olisi jokunen askel aivan tottakin. Kukapa jaksaisi työskennellä sataprosenttisella teholla välillä vähän hengähtämättä!

Mutta onko aikuisviihteen kulutus työaikana ihan näin piece of cake, tai vähän niin kuin kuppi kahvia? Entä mihin johtaisi se, jos työntekijää omasta mielestään virkistäisikin vähäpukeisten viihdyttäjien sijaan parhaiten työpaikan jääkaapista kiskaistu kylmä olut?

Kysymysten ketjuun voinee luontevasti liittää uutisen jokseenkin päivälleen parin vuoden takaa ja vieläpä samasta maasta.

Toukokuussa 2004 maailmalle levisi uutinen tanskalaisesta it-yrityksestä, joka oli päättänyt tarjota henkilöstölleen erikoisen edun. Yrityksen johtajan mukaan "?80 prosenttia netin käyttäjistä etsii pornoa ja tekee sitä myös työajallaan"?, mistä johtuen nettierotiikkaa luvattiin kustantaa itse kullekin noin kolmella eurolla päivässä sillä ehdolla, että siitä nautiskeltaisiin vain kotona. Työpaikalla ajan kulutus aikuisviihdesivuilla katkaistaisiinkin sitten teknisin suodattimin.

Vähemmän taakkaa vai raskaampia huveja?

Tuttu sanontahan väittää, että raskas työ vaatii vastapainokseen raskaita huveja. Onkohan työn raskaus yhteydessä myös viinan tai seksiviihteen kulutukseen?

Ajatusleikkiä voinee joka tapauksessa jatkaa avoimeen kysymykseen asti:

Jos työtaakka on sitä luokkaa, että ajatukset siitä tuntuvat irtoavan vain a-alkuisten huvien - kuten alkoholin tai aikuisviihteen - runsaalla käytöllä, pitäisikö työnantajan seuraavissa yt-neuvotteluissa miettiä itse kunkin työn keventämistä vai huvien koventamista?

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.