Onko perustajasta pörssiyrityksen johtajaksi?
20.5.2006 07:08 Mainiossa Search-kirjassaan John Battelle tutkiskelee hakukonebisnestä ja etenkin Google-ilmiötä monelta eri kantilta. Yksi mielenkiintoisimmista aiheista on Battellen kritiikki Googlen perustajien, Sergei Brinin ja Larry Pagen tavasta johtaa yritystään.
Kaksikko pitää edelleen kaikkia lankoja käsissään, vaikka yrityksen toimitusjohtajana onkin toiminut jo vuodesta 2001 asti piilaaksolaisveteraani Eric Schmidt.
Monien mielestä Schmidt on vain perustajien sätkynukke, sillä stanfordilaiskaksikko pystyy hiljentämään toimitusjohtajansa päätöksenteossa äänivallallaan.
Pahat kielet juoruavatkin, että Schmidt nimitettiin Googlen johtoon pelkästään kasvattamaan potentiaalisten rahoittajien luottamusta yritykseen ja valmistelemaan yritystä täysi-ikäisen oloiseksi pörssilistautumista varten.
Mukana operatiivisessa arjessa
Suurten linjapäätösten lisäksi perustajat osallistuvat jopa liiankin tarmokkaasti jokapäiväiseen päätöksentekoon. He arvioivat jatkuvalla syötöllä yrityksen kymmeniä tutkimusprojekteja, eikä mikään päätös ole lopullinen ennen kuin perustajakaksikko on antanut sille hyväksyntänsä.
Googlen perustajien rooli yrityksessään onkin aivan toisenlainen kuin Yahoon perustajilla David Filolla ja Jerry Yangilla on yrityksessään.
Filo ja Yang ovat vetäytyneet taustavaikuttajiksi ja antavat
mediamaailmasta toimitusjohtajaksi napatun Terry Semelin rauhassa johtaa yritystään.
Sääntö ja poikkeuksia
Vielä ei ainakaan ole merkkejä siitä että Google-kaksikko olisi viemässä yritystä päätöksillään harhateille, tai että he olisivat haukanneet suuremman palan kuin he pystyvät nielaisemaan.
Tuntuu kuitenkin siltä, että Googlen perustajat eivät osaisi monen muun yrittäjän tavoin päästää luomustaan vapaaksi ja muiden hoitoon. Usein perustaja ei ole yritykselleen paras toimitusjohtaja yrityksen kasvaessa keskisuureen luokkaan.
Siksi riskirahoittajien yhtenä tehtävänä onkin etsiä start-upille uusi, suurempiin ympyröihin tottunut toimitusjohtaja ja vakuuttaa perustajat siitä, että heidän olisi parempi siirtyä taka-alalle, tai muuten yritys ei tule koskaan lyömään kunnolla läpi.
Onko sittenkään näin?
Tämän perinteisen ajattelumallin voi kuitenkin kyseenalaistaa muutamien esimerkkien avulla.
Microsoftin Bill Gates on edelleen vahvasti mukana kolmekymmentä vuotta sitten perustamansa yrityksen toiminnassa. Olkoonkin, että toimitusjohtajana on jo pitkään toiminut ikiliikkuja Steve Ballmer.
Samaten Larry Ellison on jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ollut mister Oracle. Arvostelijoita tällä särmikkäällä persoonalla riittää roppakaupalla, eikä Ellisonin päätöksenteon takana joskus näytä olevan muuta kuin näyttämisen halu, itsekkyys ja itsepäisyys.
Kukaan ei voi kuitenkaan väittää, etteikö Oraclella ja Larry Ellisonilla olisi aikojen saatossa mennyt suhteellisen hyvin.
Tai entäpä Steve Jobs ja Apple. Jobsin sädekehää himmentää kuitenkin fiasko nimeltä Next ja se tosiseikka, että mies oli yli vuosikymmenen ajan maanpaossa Applesta, ennekuin palasi yritykseen vuonna 1996 ja nosti sen nykyiseen loistoonsa.
Googlen perustajat voivat hyvinkin kuulua tähän ihmistyyppiin, joka pystyy kasvamaan yrityksensä mukana autotallista pörssimaailman kiintotähdeksi. Heidän otteitaan seuratessa tuntuu siltä, että perustajat itsekin ajattelevat tällä tavoin tai sitten Google on heidän intohimonsa.
Jos he olisivat olleet töissä vain rahan takia, ei moinen ahkerointi enää kiinnostaisi. He olisivat eläkkeellä. 32-vuotiaina.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













