Java-konferenssi kännyköiden näkökulmasta
3.6.2006 07:04 San Franciscossa vastikään päättyneessä JavaOne-konferenssissa riitti puhetta niin AJAXista kuin Web 2.0:stakin. Kyseisiä aiheita käsitelleihin esityksiin oli tunkua liiaksikin asti ja joustamattomien konferenssijärjestelyjen takia esitysten jonot kiemurtelivat Moscone-messukeskuksen ulkopuolelle aina San Franciscon katuvilinään.
Itse olin työni puolesta seuraamassa konferenssissa mobiilipuolen asioita. Näihin esityksiin ei ruuhkaa ollut juuri nimeksikään, mikä on hyvin linjassa aikaisempien JavaOne-tapahtumien kanssa.
Palvelin- ja pöytäkoneratkaisut täyttävät suurimman osan tapahtuman annista sekä esitysten että messualueen puolella.
Myös Motorolan pitämä mobiilipuolen pääpuheenvuoro oli tungettu hankalimpaan mahdolliseen rakoon – kolmannen konferenssipäivän iltaan, jolloin mitään merkittäviä julkistuksia ei enää pysty tekemään ja kuulijakunnankin mitta Javasta alkaa olla kutakuinkin täynnä.
Mikä mättää?
Ihan varmasti en voi sanoa mistä tapahtuman painotus johtuu.
Mobiili-Javan kehittäjiä löytyy kyllä ympäri maailmaa, mutta onko matka Yhdysvaltain länsirannikolle liian pitkä? Olisiko mobiililaitteiden painotus erilainen jos messut olisivat Euroopassa? Tai Japanissa? Toisaalta onko palvelin- ja pöytäkoneratkaisujen kehittäjiä siltikin kertaluokkaa enemmän?
Onko mobiilipuolen Java-kehittäjillä vähemmän irtorahaa vai onko yritysten keskimääräinen koko pienempi ja rahaa siksi vähemmän konferenssiosallistumiseen?
Löytyykö serveriratkaisuista enemmän mielenkiintoista ja seksikästä kerrottavaa? Valikoituuko konferenssiin vähemmän mobiilipuolen esityksiä esimerkiksi valintaraadin painotusten vuoksi ja siksi paikalle saapuu vähemmän kännykkäkehittäjiä?
Oli syy sitten mikä tahansa, osoittautui konferenssi joka tapauksessa mobiili-Javan ongelmien kanssa painivalle mielenkiintoiseksi ja antoisaksi tapahtumaksi.
Itse kuuntelin esityksiä aamusta alkaen aina liki puoleen yöhön asti. Toki joukkoon mahtui muutama luokatonkin esitys, mutta suurimmasta osasta esityksiä jäi käteen aina joitain uusia tiedonmurusia.
Mistä puhutaan?
Mistä mobiiliesityksissä sitten puhuttiin? Ainakin uusista valmistumassa olevista ohjelmointirajapinnoista, Java-ohjelmien optimoinnista, ja ohjelmointityökalujen uusista versioista.
Monissa esityksissä viitattiin myös valmistumassa olevaan MSA-spesifikaatioon (Mobile Service Architecture, JSR-248), jonka tavoitteena on yhdistää pirstaloitunutta mobiililaitteiden Java-ympäristöä.
Sen lisäksi, että kyseisessä dokumentissa määritellään mitkä kaikki ohjelmointirajapinnat MSA-yhteensopivassa laitteessa tulee olla, otetaan siinä myös kantaa siihen miten kyseiset APIt tulisi laitteissa toteuttaa.
Aiemmat määrittelydokumentit kun ovat antaneet varsin paljon vapausasteita laitteistojen valmistajille, mikä on aiheuttanut toteutustasonkin pirstaloitumista.
Ei suinkaan ensimmäinen yritys
MSA ei ole ensimmäinen yritys Java-toteutusten yhtenäistämiseksi, sillä sen edeltäjä JTWI (Java Technologies for Wireless Industry) on ollut valmiina jo muutamia vuosia.
Kyseisestä määrittelystä on kuitenkin jo aika ajanut ohitse, sillä siinä määritellään pakolliseksi vain neljä API-kokonaisuutta. Näiden neljän APIn varaan on turha yrittää rakentaa mitään monimutkaista tai näyttävää sovellusta.
MSA-määrittely on puolestaan sen verran laaja, että sen varaan ohjelmoija voi jo jotain laskeakin. Vuoden päästä San Franciscossa sitten nähdään paljonko MSA:sta ollut hyötyä.
(MSA-spesifikaatiota ovat olleet vetämässä yhdessä Nokia ja Vodafone, joista edellä mainittu on kirjoittajan työnantaja.)
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












