Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pörssikolumni

TeliaSoneran kasvustrategia on solmussa

6.7.2006 13:59 Pohjoismaiden suurimman teleoperaattorin TeliaSoneran pörssikurssi laski kesäkuun puolivälissä alkuvuoden kurssitason alle. Syynä oli yhtiön yllättävä päätös ryhtyä 3G-operaattoriksi Espanjassa. Päätös ostaa espanjalainen matkapuhelinoperaattori Xfera aiheutti markkinoilla epäilyksiä TeliaSoneran kasvustrategian mahdollisuuksista.

TeliaSoneran ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli selvästi odotuksia parempi, mikä nosti yhtiön pörssikurssia hetkellisesti huhtikuun lopussa. Tulostiedotteessa yhtiö ilmoitti yritysostojen olevan mahdollisia.Taloussanomien haastattelussa (27.4.) toimitusjohtaja Anders Igel sanoi, että ostokohteita etsitään idästä. Päätös rynnätä Espanjan markkinoille oli siksi yllätys. Sen avaamista mahdollisuuksista ei ole vielä mitään tietoa. Espanjan telemarkkinoilla on kova kilpailu.

Idässä TeliaSoneralla on edelleen isoja kasvumahdollisuuksia. Keskisuurista operaattoreista ainoastaan norjalainen Telenor on TeliaSoneran lisäksi menestynyt nopeasti kasvavilla markkinoilla Venäjällä ja Euraasiassa. Kaikista suurimmat operaattorit ovat pysyneet näiltä markkinoilta poissa.

TeliaSonera on ajanut itsensä pussiin tärkeimmillä kasvumarkkinoillaan Turkissa ja Venäjällä. Venäläisen Megafonin vieminen pörssiin viivästyy vuosiksi, koska yhtiön omistusrakenteessa on epäselvyyksiä. TeliaSonera on liittoutunut Megafonissa venäläisen Telecominvestin ja bermudalaisen IPOC International Growth Fundin kanssa. Sveitsiläisen välimiesoikeuden mielestä jälkimmäinen ei omista väittämäänsä 25 prosenttia Megafonin osakkeista. Suurimman osan niistä omistaa välimiesoikeuden mielestä venäläinen monialayhtiö Alfa Group.

Turkin suurimman matkapuhelinoperaattorin Turkcellin omistusrakenne sotkeutui, kun venäläinen Alfa hankki 13 prosenttia yhtiön osakkeista turkkilaiselta Çukurovan yritysryhmältä. TeliaSoneran vuosia jatkunut kamppailu saada Turkcell hallintaansa on nyt umpikujassa. Çukurovalla ja Alfalla on Turkcellin hallituksessa neljä jäsentä, TeliaSoneralla kaksi.

Lähitulevaisuudessa operaattorien välinen kilpailu Turkissa tiivistyy. Maailman suurimpiin teleoperaattoreihin kuuluva Vodafone osti toukokuussa Turkin toiseksi suurimman operaattorin Telsimin. TeliaSonera ei saa enää olla rauhassa Turkissakaan.

Sijoituksiaan Euraasian operaattoreihin TeliaSonera hallinnoin Fintur Holdings -yhtiön kautta. Sen suurimmat osakkeenomistajat ovat TeliaSonera ja Turkcell. TeliaSoneran suora ja epäsuora omistusosuus Finturista on 74 prosenttia. Loput ovat Turkcellin muiden osakkeenomistajien eli käytännössä Çukurovan ja Alfan hallussa.

Anders Igeliä on arvosteltu laajasti kyvyttömyydestään tehdä suuria strategisia päätöksiä. Hän on puolustanut varovaisuuttaan sanomalla, että yritysostoja ei voi tehdä, jos ei ole myyjää. Se pitää paperilla paikkansa. Silti yhtiön olisi pitänyt pelata korttinsa viisaammin idässä. Nyt se on ajopuuna paikallisten yhtiöiden välisissä kiistoissa.

Jos TeliaSonera aikoo tehdä yritysjärjestelyjä Euraasiassa, törmää se lähes kaikissa maissa Alfaan. Se on jo hankkinut hyvän markkina-aseman useissa samoissa Euraasian valtioissa kuin TeliaSonera.

Teleoperaattoreiden yhdentyminen Euroopassa on asia, josta alalla puhutaan jatkuvasti. Yhdysvalloissa yhdentyminen on jo käynnissä: keväällä teleyhtiö AT&T osti kilpailijansa BellSouthin 56 miljardilla eurolla. Jos väitetty yhdentyminen alkaa Euroopassa, tarkoittaa se TeliaSoneran kaltaisille isoille paikallisille teleoperaattoreille entistä vaikeampia mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa

Eurooppalaisten suuroperaattorien yhdentyminen tarkoittaisi, että TeliaSonera voisi olla jollekin jättioperaattorille sopiva ostokohde. Se olisi kuitenkin hyvin vaikea päätös Ruotsin valtiolle, joka omistaa TeliaSonerasta 45 prosenttia. Pitääkseen veronmaksajat tyytyväisinä TeliaSoneran hallitus päätti keväällä nostaa osinkoa. Osingon maksua lisäämällä TeliaSonera ei kuitenkaan vakuuta sijoittajia, jotka odottavat yhtiöltä uusia ja rohkeita avauksia.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.