Tuottaako kotimainen parempaa palvelua?
7.10.2006 07:22 Paitoja ei kannata lähettää pestäväksi Intiaan, Irlantiin tai Viroon. Asiakaspalvelun puhelinvastaajat sinne voi kylläkin siirtää. Laatutaso on enemmän kuin kirjavaa. Joissakin palveluissa puhelujen yli 10 sekunnin kytkentäaikakin kiukuttaa asiakkaita. Siinä moni ehtii lopettaa puhelun ennen kuin se edes alkaa.
Irlannin asema asiakaspalvelukeskusten puhelinvastaajana on laskenut. Viro on vastaavasti nousussa. Irlannin yrityksille tarjoamat veroedut eivät enää pure, ja Viron menestyksen syynä on muuan muassa yhteneväisyys suomenkieleen ja kohtuullinen kustannustaso.
Kotimaata alhaisempi kustannustaso on ohimenevä asia, mutta yhteys suomenkieleen ja työvoiman saatavuus voivat kantaa pitemmälle. Ainakin siihen asti, kunnes Vienan Karjalan puhelinvastaajat astuvat kuvaan.
Asiakaspalvelupuhelimeen vastaaminen on todellinen taitolaji, jossa vaaditaan asiallisuutta ja kirjakieltä. Voimakkaasti Savon murretta vääntävä asiakaspalvelija ei istu pääkaupunkilaisen makuun, mutta kalakukkojen kaupungissa se voi olla jopa kilpailuetu.
Tämän mukaan asiakaspalvelu on saanut paikallisen leiman. Seuraavan kerran, kun soitat Nordean asiakaspalvelunumeroon, sinut tunnistetaan vaikkapa kännynumerostasi ja saat palvelun omalla murteellasi. Tuskin sentään.
Otetaanko puhelinvastaajat Intiasta vai Norjasta?
Puhelinvastaamisessa 90-95 prosenttia kustannuksista koostuu työpalkoista. Mitä pienempi on tuntihinta, sitä edullisempi palvelu. Kotimaassa hinnat ovat kuitenkin alle 20 euroa per tunti.
Jokunen jenkkifirma on siirtänyt puhelinvastaajansa Intiaan. Kustannukset ovat varmasti kohdallaan, mutta ongelmaksi muodostui se, että asiakkaat ja asiakaspalvelun henkilöt eivät puhuneet samaa englantia.
Kuvittele nyt oman arvonsa hyvin tuntevaa jenkkiä selittämässä asiakaspalvelussa toimivalle intialaiselle koulutytölle jotakin laitteen teknistä ongelmaa.
Taitamattomat puhelinvastaajat tekivät asiakkaista kiukkuisia asiakkaita, ja ennen pitkään entisiä asiakkaita.
Puhelun kytkentäaika kiukuttaa
Puhelun kytkentäaika on yksi keskeisimmistä kriteereistä. Se tarkoittaa sitä aikaa, joka kuluu vihreän luurin painamisesta siihen, että palveluun vastataan linjan toisessa päässä.
On olemassa puhelinpalveluita, joissa puhelun kytkentäaika voi olla jopa 10-15 sekuntia. Siinä ajassa asiakas hermostuu, koska saa tuntuman, että puheluun ei edes vastata. Kytkentäaikaan vaikuttaa merkittävästi se, vastataanko puheluun Suomessa tai vaikkapa Norjassa tai Intiassa.
Kytkentäajan merkitys korostuu automaattisissa puhelinpalveluissa, ja esimerkiksi käy vaikkapa kännykällä toimiva parkkimaksaminen. Jos palveluautomaatti ei vastaa välittömästi, asiakas joutuu odottamaan 10-15 sekuntia. Sen jälkeen hän taatusti turhautuu, ja siirtyy mieluusti käyttämään palvelua, jossa ei ole vastaavia viiveitä.
Muutama sana suomalaisuudesta
Laajasti ymmärrettynä tuotteiden ja palveluiden kotimaisuudella ei pitäisi olla merkitystä. Kaikkien kannalta on järkevää, että tuotteet ja palvelut tuotetaan mahdollisimman pienin kustannuksin. Toki laadukkaasti.
En voi olla kertomatta tarinan pätkää todellisesta asiakkaan kohtaamistilanteesta, jossa virkamies esitteli puolueettomasti saatavilla olevia vaihtoehtoja lisätietoja pyytäneelle asiakkaalleen.
Virkamies sanoi ystävällisesti: ”Meillä on teille kaksi vaihtoehtoa harkittavaksi. Toinen saatavilla olevista palveluista on edullinen suomalainen ja toinen kallis ruotsalainen. Kerron mielelläni lisää.”
Tämän kuultuaan asiakas vastasi välittömästi. Hän pyysi kertomaan lisää vain suomalaisesta palvelusta. Joten se siitä kotimaisuudesta.
Hannu Kulju on kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut asiantuntija ja Nextpark Oy:n toimitusjohtaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












