Kännyköistä amerikkalaisittain
12.10.2006 08:34 Keskimääräinen yhdysvaltalainen kuluttaja on kohta unohtanut, mikä firma Nokia oikein onkaan miehiään. Esimerkiksi katukuvassa Nokian puhelimia ei näy enää lainkaan siinä mittakaavassa kuin japanilaisten hopeisia simpukkapuhelimia tai muita viime aikojen suosituimpia ohuenohuita malleja.
Myös mainonnassa Nokia on jäänyt alakynteen. Vaikka Nokian mainonta NBA:n yhteydessä viime koripallokauden aikana jäikin omaan mieleen varsin hyvin – saatan toki olla tässä sekä mainostajan että mainosestradin suhteen hiukan puolueellinen – ei Nokian nimeä ole omiin silmiin osunut lainkaan siihen malliin kuin muita mobiilialan yrityksiä.
Operaattorit mainostavat ahkerasti
Totuuden nimessä on mainittava, että mobiilialan mainosmarkkinoita hallitsevat täällä operaattorit, joiden jalkoihin matkapuhelinvalmistajat ovat jäämässä pahasti.
Maan johtava GSM-operaattori Cingular on AT&T Wirelessin hankinnan jälkeen hehkuttanut, että heidän verkossa puheluiden katkeamisia tapahtuu tutkimusten mukaan kaikkein vähiten. "Raising the bar" -mainoslause kuulostaa jo kuluneelta.
Niukasti kakkostilalla oleva cdma-operaattori Verizon on viime aikoina mainostanut verkkonsa kattavuutta erityisen aggressiivisesti ja on samalla piilottanut puhelinvalmistajien logot lähes kokonaan.
"Can you hear me now" -mainoksista tuttu silmälasipäinen nörtti ei enää kolua maita ja mantuja selvittämässä verkon kuuluvuutta. Sen sijaan hän nykyisissä mainoksissa hymyilee ystävällisesti silmänkantamattomiin leviävän Verizon-ihmisverkoston keskeltä.
Päämäärätöntä mainontaa
Maan kolmanneksi suurin operaattori Sprint Nextel, on sekin kiivas mainostaja. Omaan mieleen heidän mainoksistaan on jäänyt lähinnä keltainen taustaväri, eli mainosviestissä lienee hiomista.
Suunnan puute näkyy myös siinä, että kyseinen operaattori on Nextel-kaupan jälkeen kärsinyt pahasta asiakaskadosta. Gsm-verkkojen kakkosoperaattorin T-Mobilen mainoskampanjaa on jo parin vuoden ajan tähdittänyt Catherine Zeta-Jones, mutta pikkuhiljaa tämäkin operaattori on siirtymässä käyttämään tavallisia kansalaisia puhemiehinään.
Mainoksissaan yritys painottaa, että heidän liittymissään on riittävästi minuutteja puheripulista kärsivän teinitytönkin tarpeisiin.
Missä valmistajat piileksivät?
Kaikkien näiden operaattorimainosten varjossa saavat puhelimista mainosaikaa nykyisin lähinnä LGE:n sulasta suklaasta kohoava Chocolate sekä Motorolan Q-yrityspuhelin.
Motorolan Razr-mainoksetkin ovat pikkuhiljaa hävinneet ruudusta. Ehkä oli aikakin. Onhan tätä puhelinta myyty vajaan parin vuoden ajan kuin häkää - maailmanlaajuisesti jo yli 50 miljoonaa kappaletta.
Näiden kaikkien mainosten varjossa Nokiakin yrittää pinnistellä. Viime aikojen mainoskampanjat ovat kuitenkin olleet lähinnä nolottavia.
Ideana on Nokiallakin ollut käyttää tavallisia kuluttajia
mainoksissaan. Lopputulos ei ole vakuuttanut. Tukevahkon nörttipojan epäpuhdas laulu puhelimen soittoäänen säestyksellä on herättänyt minussa lähinnä säälin tunteita.
Toisessa mainoksessa esiintyvän neitokaisen suttuinen ulkonäkö ei sekään kiillota Nokian kuvaa kansalaisten silmissä.
Haasteelliset markkinat
Markkinaosuuksissa suomalaisyritys on viimeisimpien lukujen mukaan pudonnut kolmanneksi niukasti Samsungin kantaan, mutta kauaksi Motorolan taakse. Amerikan markkinoiden valtaaminen tästä tilanteesta on haastavaa.
Kävipä Nokian cdma-markkinaosuuksille oem-valmistajien myötä sitten miten tahansa, on kasvua löydyttävä gsm-markkinoiltakin.
Suhteet Cingulariin ja T-Mobileen tulee siis pitää kunnossa. Täällä kun puhelimet myydään yksinomaan operaattoreiden kautta.
Hartti Suomela työskentelee Nokian Piilaakson yksikössä kehittäjätuessa. Tässä kolumnissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta Nokian virallisia kannanottoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












