Päättäjäyhteys pätkii
27.10.2006 07:35 Yhteys kansalaisten ja päätöksenteon välillä pätkii. Oikeusministeriö keksityttää parhaillaan keinoja vuorovaikutuksen kohentamiseksi. Syytä onkin! Ainakaan oman Otakantaa.fi -palvelunsa mukaan valtionhallinto ei ole käynyt netissä yhtään kansalaiskeskustelua sitten tammikuun 2005!
Mikä yhdistää viittä virkamiestä kahdesta eri ministeriöstä, yhtä valtioneuvoston kansliasta, jotakuta ruotsinkielisestä korkeakoulusta, yhtä ruotsinkielisestä ja toista suomenkielisestä kansansivistysjärjestöstä sekä lisäksi päätoimittajaa poliittisesta lehdestä, lehtoria ammattikorkeakoulusta ja toiminnanjohtajaa terveysalan järjestöstä?
Aivan oikein, he ovat Suomen kansalaisia. Lisäksi he muodostavat joukon, jonka on määrä tehdä ehdotuksia kansalaisten ja hallinnon vuorovaikutuksen parantamiseksi. Tätä kutsutaan kansalaisvaikuttamisen hankkeeksi, jonka oikeusministeriö viestii asettaneensa.
Toivekonsertti vai työryhmä?
- Tarvitaan erityisiä toimia, jotta esimerkiksi vähän koulutettujen kansalaisten ääni tulee kuulluksi päätöksenteossa, tiedotteessa sanotaan. Lukijakaan ei tätä epäile! Koska hankkeen keskustelutilaisuuksiinkin näemmä kutsutaan lähinnä yliopistojen, tutkimuslaitosten, puolueiden, järjestöjen ja julkishallinnon edustajia, keskustelua erityisemmät toimet lienevät tarpeen!
Jos oikeusministeriö oikeasti haluaa ehdotuksia vuorovaikutuksen kehittämiseksi, miksi niitä ei kysytä suoraan kansalta kaikessa kirjavuudessaan?
Tässä heti ilmaiseksi muuan ehdotus: moni kansalainen varmaan mieluusti vastaisi oikeusministeriötä askarruttaviin kysymyksiin kirjein, puheluin ja tekstiviestein – etenkin, jos keskustelu aiheesta satuttaisiin radioimaan tai televisioimaan suorana. Koska kansa osaa kertoa, mitä hittejä se haluaa radiostaan kuulla, eikö se osaisi antaa vinkkejä siitäkin, miten se itse haluaisi tulla kuulluksi?
Olipa kerran online-kannanotto...
Varsin moni kansalainen on ottanut tavakseen keskustella ajankohtaisista asioista nettilehtien ja –yhteisöjen palstoilla. Vaikka viestiketjujen vapaa kasvatus joskus johtaakin sivupoluille itse aiheesta ja hedelmätön välimerkkien rakastelu vie voiton perustelujen vastakkainasettelulta, voi silmäilevä katse toisinaan poimia aivan uusia, herkullisia näkökulmia niin keskustelunavauksista kuin viestiketjujen myöhemmistäkin lenkeistä.
Tietoyhteiskunnan kansalaisen mieleen muistuu tähän liittyen myös muuan valtionhallinnon vuonna 2000 avaama kansalaisfoorumi, jonka nimikin on kannustavasti Otakantaa.fi. Sen avulla toivotaan muun muassa saatavan ”hankkeiden valmistelutyöhön kansalaisten kokemuksia ja näkemyksiä”. Kenties siellä saisi nytkin käyttää ääntään nytkin, kun kerran alkunsa on saanut juuri kansalaisvaikuttamiseen liittyvä hanke?
Vierailijaa odottaa yllättävä näky. Kansalaisten kanssa vuorovaikutukseen haluava valtionhallinto tiedottaa Käynnissä olevat keskustelut –linkin takana, ettei parhaillaan keskustella mistään. Aiemmin käydyistä keskusteluista viimeisin on päättynyt 7.1.2005. Onkohan koko palvelu suljettu? Moisesta ei ainakaan sanota sivuilla mitään.
Kansalaisten ja hallinnon vuorovaikutusta parannetaan, lupaa otsikko oikeusministeriön tiedotteessa (23.10.2006). Syytä siihen taitaa todellakin olla!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Takavarikko uhkaa TeliaSoneran bermudalaiskumppania
09.02.2007 Bermudan valtiovarainministeri on pyytänyt tuomioistuinta lopettamaan TeliaSoneran kumppanin liiketoiminnan veroparatiisissa.
Kolme vuotta sitten
Siiloista yhteistyöhön
09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.
Taloussanomat
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta? 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
MIkähän olisi syy ettei uusia keskusteluja ole aloitettu:
1) niitä ei tarvita koska päättäjät ottavat kansalaisten mielipiteet muutenkin jo huomioon,
2) kansalaiset uskovat että kannanotot joutuvat roskakoriin
3) kansalaiset tietävät että kannanotot joutuvat roskakoriin
4) suomalaiset päättäjät ovat niin ylimielisiä että haistattavat pitkät kansalaisille ja heidän kannanotoilleen
?