Kiinalainen lapsipornolukko?
24.11.2006 07:36 Harva nähnee käytännössä syytä lapsipornon mahdollisimman vapaan katselun puoltamiseen, mutta teoriassa sen puolesta puhutaan niin kovaan ääneen, että kipeää tekee. Miten tästä voikin tulla näin kiinalainen juttu?
Tutisevatkohan tuolit päättäjien alla, kun eduskuntavaalien aika lähestyy? Monen nettikeskustelijan mielestä edustajat ovat päässeet esimerkiksi lapsipornon mahdollisimman vapaata katselua rajoittavan lain merkeissä päättämään asioista, joista eivät mitään ymmärrä.
Mitä tulee päättäjien osaamiseen, on minunkin otettava ”täysi poliittinen vastuu” siitä, etten ole tiedustellut omilta valituiltani, millaisia nettineroja he ovat. Toisaalta edellisistä vaaleista on jo aikaa, eivätkä monet nykykysymyksistä olisi tuolloin tulleet mieleenikään. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, kuinka ajankohtaisten it- kysymysten kävi Ruotsissa, jossa äskettäin valittiin uusi eduskunta.
Ennen vaaleja osoitettiin pontevasti mieltä ja vaadittiin vastausta muun muassa kysymykseen, miksi miljoonasta kansalaisesta on pienen piratismiharrasteen vuoksi tehty rikollisia. Typeräksi kutsutun lain kumoamista vaadittiin isoon ääneen. Vaan kuinka kävi? Hallitusvallan saivat puolueet, joiden joukosta tiedostovaihdon harrastajien on vaikea löytää läheisiä ystäviä.
Onko isoille kysymyksille tilaa?
Retoriikka, jossa piraatit pyrittiin esittämään ikään kuin oikeuksiaan puolustavana vähemmistönä, loukkasi riittävän monen oikeustajua. Keskustelu ei päässyt kunnolla isoihin kysymyksiin, kuten sananvapauden tai yksityisyyden suojan uhkakuviin asti. Sama joukko olisi voinut ansiokkaasti nostaa ne esiin juuri internetiin ja tietotekniikkaan liittyvän asiantuntemuksensa avulla.
Samansuuntaisia sulatusvaikeuksia voi monilla olla rivikansalaisilla Suomessa nyt, kun tietoteknisesti suuntautuneet keskustelijat kiivaasti nokkivat Britanniassa, Norjassa ja Ruotsissa jo käytettävää lisäestettä lapsipornon jakelutiellä. Viittaukset Kiinan kaltaiseen sensuuriin tässä asiayhteydessä kuulostavat niin ikään kummallisilta, koska oletuksen mukaan poliittinen koneistomme kytkeytyy lähinnä länsimaiseen demokratiaan.
Ellei politiikan tila todistettavasti olekaan tällainen, eikö puolustustaistelun kohteeksi kannattaisi ottaa mielivaltaiselta sensuurilta jatkossa parhaiten varjeleva poliittinen järjestelmä, eikä suinkaan mahdollisuus täysin esteettömään lapsipornon katseluun? Jälkimmäistä tuskin kukaan tässäkään keskustelussa oikeasti kannattaa.
Pommitkin pois näkyviltä?
On aivan aiheellista kysyä, halutaanko yhteiskunnassa tuonnempana vaikeuttaa jonkin muunkin kuin lapsipornon mahdollisimman vapaata katselua. Mikäli poliittinen järjestelmä on sellainen kuin sen sanotaan olevan, päätös on kansan käsissä. Sen arvovalinnoistahan eduskuntakin koostuu.
Varmasti löytyy niitäkin, jotka tahtoisivat piilottaa mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi pommien rakennusohjeet, joiden vapaasta saatavuudesta sensuurikeskustelun yhteydessä niin ikään on huolehdittu. Enemmistö varmasti kuitenkin ymmärtää, että mielivaltainen sensuuri ja automatisoitu nettisisältöjen suodatus epämääräisin sana- ja kuvatunnistimin on aivan eri asia kuin se, josta nyt puhutaan.
Kaupallisesti toimivien, ulkomaisten lapsipornosivustojen manuaalinen lukitseminen tilanteessa, jossa poliisin virka-apupyynnötkään eivät aina auta niiden sulkemisessa, on edes yrittämisen arvoinen lisätoimi.
Tunarointi on tuomittavaa
Lapsipornolukko on kuulemma lapsellisen helppo kiertää. Ovatko suomalaiset poikkeuksellisen osaavia britteihin, norjalaisiin ja ruotsalaisiin nähden vai mistä kertovat noissa maissa lukkoon menneet tuhannet ja taas tuhannet yhteydenottoyritykset? Olivatpa niiden takana tavoitteellisesti toimivat ihmiset tai esimerkiksi ilmaispornoon istutetut syötit ja muu tekninen keinottelu, ainakin omasta mielestäni jokainen lapsipornopalvelimien kirjaama sivulataus on turha.
Omaa näkemystäni värittää epäilemättä myös se, että työpöytäni sijaitsee ”sensuuria” jo harjoittavassa Ruotsissa, jossa useat operaattorit tekevät poliisin kanssa vapaaehtoista yhteistyötä.
En ole internetin aktiivikäyttäjänä törmännyt estosta kertovaan sivuun kuin esittelytilanteessa, minkään tiedon haku ei ole johtanut lukkoon eikä havaintoja ole tullut vastaan edes siitä, että joku olisi järjestelmän vuoksi joutunut potemaan laillisen pornon puutetta.
Jos Suomessa käy netin käyttäjille toisin, on todella syytä puhua tunaroinnista, mutta vasta sitten. Siihen asti kannattanee surra lähinnä sitä, että suomalaisia toimijoita on pitänyt patistella puuhaan pakolla uhkaillen - pakottaminen kun haiskahtaa vähintään yhtä arveluttavalta kuin vapaaehtoisuuden puute.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla
10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
1) John Sterman dokumentoi Romaniassa tehdyn kokeillun joka mielestäni on erinomaisen analoginen. Romaniassa oltiin aikanaan huolestuneita syntyvyydestä ja katsottiin että abortit vaikuttavat negatiivisesti väestönkasvuun joten ne kiellettiin, järkevää eikö totta? Mutta, itse asiassa seurauksena oli syntyvyyden raju lasku, laittomien aborttiklinikoiden ja takapiha-aborttien aiheuttamat kuolemat, vakavat sairastapaukset ja laaja hadelmättömyys, jotka yhdessä johtivat syntyvyyden romahtamiseen n. viiden vuoden kuluessa.
2) DRM tekniikat ja musiikki. Julkista keskustelua seuraamalla olen joutunut käsitykseen että erilaiset DRM tekniikat eivät ole vaikuttaneet juuri ollenkaan tiedostonvaihtoon, vaan asianharrastajat julkaisevat materiaalia samaa tahtia kuin ennenkin, mutta kerrannaisvaikutuksena on tavallisen kuluttajan elämän vaikeutumin, koska useat äänitteet eivät toimikkaan pc-rautaan perustuvissa laitteissa kuten useissa dvd-soittimissa, tietokoneissa tai autostereoissa. Mikä on täysin jäänyt tutkimatta, on lisääntyneen tiedostonvaihdon vaikutus varsinaiseen järjestäytyneen rikollisuuden pyörittämään piratismiin. Käsittääksi tässä on sikäli suuri ero että tiedostonvaihtoa harrastavat tavalliset knasalaiset keskenään ja kukaan ei hyödy taloudellisesti, mutta piraattitavaraa myyvät rikolliset. Itse asiassa voi olla että tiedostonvaihdolla on olettamattomia hyödyllisiä seurauksia koska ihmiset siirtyvät vertaisverkkoihin, sen sijaan että kääntyisivät rikollisjärjestöjen puoleen mediatarpeissaan (vrt. kohta 1)
Mikä sitten on tarinan opetus? Sosiaalisten systeemien tutkimus on opettanut meille, että mikään on harvoin juuri niin yksinkertaista ja useimmiten hyvää tarkoittavat "idioottivarmat" ratkaisut saavat tilanteen vain pahenemaan, kuten juuri Romaniassa, jossa todellisuudessa väestönkasvun ongelma oli yksityistalouksien talouden kantokyky ja kantokyvyn loppumisen indikaattori oli suurehko aborttien määrä. Samalla tavoin tiedostonvaihtoa voitaneen käsitellä indikaattorina siitä, että tarjonta ja kysyntä eivät nyt markkinoilla kohtaa, eräänlaisena medaimarkkinoiden ylivuotoventtiilinä siis.
Mitä tulee lapsipornoon; ongelmaa ei ole syytä vähätellä, mutta netissä saatavilla oleva materiaali ei ole nähdäkseni ongelma, vaan juuri indikaattori. Rohkenen epäillä että asianharrastajat saavat materiaalia käsiinsä lähes entiseen tapaan, ja entäs jos eivät saa? Entä jos seurauksena onkin lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan kasvu; entä jos pedofiilit sitten lähtevät saalistamaan kaduille kun eivät saa tyydytystä kammionsa yksinäisyydessä, se olisi poliittinen vastuu jota en haluaisi kantaa.
Kirjoitit:
"ainakin omasta mielestäni jokainen lapsipornopalvelimien kirjaama sivulataus on turha."
Ongelma on se että suurin osa palvelimista joilla tällaista sisältöä on (julkiset) ei ole "lapsipornopalvelin" vaan jokin yleisessä käytössä oleva webbipalvelin. "Dedikoitunut" julkinen lapsipornopalvelin ei todellakaan pysyisi netissä hengissä pitkään. Koko yksittäisen palvelimen blokkaaminen aiheuttaa kaiken palvelimella olevan sisällön suodattamisen.
Esimerkiksi monet "image board"-palvelut (palvelu jonne käyttäjät voivat ladata omia kuviaan, kommentoida niitä tai muiden kuvia jne.) pyörivät palvelimilla jotka pitävät yllä monia muitakin "image boardeja".
Sisältö saatetaan nimetä näillä palvelimilla "dynaamisesti", jolloin kohteen (esim. kuva) nimi voi muuttua eri käyttäjän katsellessa sitä / eri selauskerralla.
Miten tällöin tulisi toimia? Sulkeeko esim. yhden lapsipornokuvan löytäminen koko palvelimen jolla saattaa sijaita tuhansia laillisia imageboardeja?
Tulevasta sensuurijärjestelmästä kukaan ei vielä tarkkaan tiedä, mutta yksittäisten kuvien blokkaaminen ei todennäköisesti tule toimimaan.
Kirjoitit:
"ainakin omasta mielestäni jokainen lapsipornopalvelimien kirjaama sivulataus on turha."
Ongelma on se että suurin osa palvelimista joilla tällaista sisältöä on (julkiset) ei ole "lapsipornopalvelin" vaan jokin yleisessä käytössä oleva webbipalvelin. "Dedikoitunut" julkinen lapsipornopalvelin ei todellakaan pysyisi netissä hengissä pitkään. Koko yksittäisen palvelimen blokkaaminen aiheuttaa kaiken palvelimella olevan sisällön suodattamisen.
Esimerkiksi monet "image board"-palvelut (palvelu jonne käyttäjät voivat ladata omia kuviaan, kommentoida niitä tai muiden kuvia jne.) pyörivät palvelimilla jotka pitävät yllä monia muitakin "image boardeja".
Sisältö saatetaan nimetä näillä palvelimilla "dynaamisesti", jolloin kohteen (esim. kuva) nimi voi muuttua eri käyttäjän katsellessa sitä / eri selauskerralla.
Miten tällöin tulisi toimia? Sulkeeko esim. yhden lapsipornokuvan löytäminen koko palvelimen jolla saattaa sijaita tuhansia laillisia imageboardeja?
Tulevasta sensuurijärjestelmästä kukaan ei vielä tarkkaan tiedä, mutta yksittäisten kuvien blokkaaminen ei todennäköisesti tule toimimaan.