Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kadehtiako kaksoiselämään luotuja?

Suurkuluttaja tilaa elämänkin tuplana

12.1.2007 07:30 Intohimoisimmille kuluttajille ei näytä riitävän yksi elämä, mutta onneksi ostoksia voi tehdä toisessakin elämässä! Etsivä näyttää löytävän netistä kaiken tarvitsemansa, kuten myös sen toisen elämän. Päteeköhän siihen vaihto- ja palautusoikeus, jos tyytymättömyys valtaa mielen?

Pari miljoonaa ihmistä elää jonkinlaista kaksoiselämää. Niinkin saattoi kiireinen lukija päätellä ennen joulua, kun uutiset kertoivat virtuaaliyhteisö Second Lifen suosiosta.

Uuden vuoden puolella astuivat esiin epäilijät, joiden ääntä kannatteli esimerkiksi CNET News.com. Sen mukaan Second Life -palvelun aktiivisten käyttäjien joukkoon on syytä lukea ehkä vain 200 000 - 300 000 kaikista niistä, jotka ovat joskus sen asiakkaiksi rekisteröityneet.

Nolla ja muita numeroita

Keskustelu yhdestä ylimääräisestä nollasta houkutteli minutkin Second Lifen sivuille. Vaikka virtuaaliyhteisön jäsenmäärän kerrottiin nousseen jopa miljoonalla muutamassa viikossa, oma tili jäi kuitenkin avaamatta.

Uteliaisuuteni ei voittanut tunnetta, jonka mukaan yhdessäkin liike-elämässä on ajankulua ja rahareikiä kerrakseen. Vaikka sisäänpääsy olisikin ollut ilmainen, esillä olivat myös valuuttakurssit, joilla oikeat dollarit voisi muuttaa virtuaalimaailman valuutaksi. Sillä sitten voisi ostaa ja ylläpitää yhtä ja toista virtuaalista, kuten vaikkapa ikiomaa tonttia. Lahjoituksiakin kai voisi tehdä.

Se, koskeeko verkkokaupassa yleinen palautus- ja vaihto-oikeus myös virtuaalielämää - sikäli kuin siinä on jotain vikaa tai epätyydyttävää - jäi toistaiseksi selvittämättä.

Leikki leikkinä

Harrastuksensa kullakin ja leikki leikkinä, tuumin palvelua tutkaillessani.Virtuaalihahmolla leikkiminenhän ei oikeastaan liene sen oudompaa puuhaa kuin se, että joku tahollaan pukeutuu roolivaatteisiin harrastajateatterissa tai live-roolipelissä ja maksaa itse vieläpä lavasteetkin.

Onko avatar yhtä antoisaa harrastusseuraa kuin toinen ihminen, on kysymys sinänsä.

Epäilen, että itse vielä pitkään viihdyn paremmin elävien ihmisten kuin virtuaalihahmojen parissa, mutta niistä, jotka viihtyvät vaikkapa Second Lifessa, en suinkaan kanna huolta enkä murhetta. Kaikesta päätellen heillä on tarpeeksi aikaa ja rahaa kahteenkin elämään, ja sellaista olotilaahan saattaisi kutsua jopa jonkinlaiseksi ylellisyydeksi!

Todellisuudessakin on hyviä hahmoja

Toisin näyttivät olevan asiat sillä ehdottoman ei-virtuaalisella nuorehkolla miehellä, joka äskettäin värjötteli ruokakauppani ovella Tukholman kupeessa. Hän oli yksi suurkaupungin kodittomista, jotka yrittävät paluuta arkeen myymällä Situation Sthlm -lehteä.

Ostamastani lehdestä mies sai parin euron myyntipalkkion, eikä muuta pyytänyt. Juuri hänen olisi kuitenkin voinut kuvitella kaipaavan toisenlaiseen todellisuuteen ja vieläpä kiihkeämmin kuin niiden, joilla on koti- ja ip-osoite. Hän vain ei tuntunut kaipaavan mitään virtuaalista.

Koditon juttukumppanini oli vakuuttunut siitä, että hyviin hahmoihin voi törmätä tässäkin todellisuudessa. Liikuttuneisuus oli selvästi luettavissa miehen kasvoilta, kun hän kertoi rouvasta, joka aiemmin päivällä oli yllättäen ostanut hänelle kassillisen ruokaa.

Entä jos nälkäkin näkyisi?

Lyhyt juttutuokio herätti ajatuksia ja ainakin yhden kysymyksen. Viihtyisimmekö virtuaalimaailmassa, jossa nähtäisiin nälkää?

Mitäpä, jos tarjolla olisi Second Lifen kaltainen virtuaalimaailma, jossa myös arjen vähäosaisilla ja hädänalaisilla olisi oma, runsaslukuinen edustuksensa? Toisin kuin arkitodellisuudessa hahmot muistuttaisivat olemassaolostaan niin, että väistely olisi vaikeampaa.

Tulisinkohan minäkin edes jossain toisessa todellisuudessa ostaneeksi jollekulle ventovieraalle sen ruokakassin?

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.